maanantai 21. marraskuuta 2011

Ruoan hinnasta - osa 1

Ruoka on kuohuttanut tänä vuonna enemmän tunteita kuin koskaan lähihistoriassa. Yksi vääntö kohdistuu ruoan hintaan. Valtaosa keskustelusta arvostelee sen kalleutta. Onko se todellakin sitä? Vai liiankin halpaa?

Asiaa voi lähestyä monelta kantilta. Median huomio on keskittynyt siihen, miten pienituloisimmilla on enää varaa leipään, saati voihin sen päällä. Se näkökanta on aina yhtä ajankohtainen, mutta kulunut. Köyhällä väestönosalla on ja on aina ollut tiukkaa ruoan suhteen. Kun suomalaiset käyttävät tänä päivänä keskimäärin 13% tuloistaan ruokaan, muodostuu ruokalasku pienituloisimmille viidennekseen ja jopa neljännekseen tuloista. Nyt keskityn tuohon keskiarvoon ja sitä suurempaan tuloluokkaan, joilla on varaa valita, mitä ostoskärryynsä noukkivat. Mediaanipalkan (2890 e) mukaan summa tarkoittaa noin 250 euron ruokakustannuksia kuukaudessa henkeä kohden. Ruoan, juomien ja tupakan osuus yksityisestä kulutuksesta oli vuonna 1900 noin 60 prosenttia. Miettikääpä, paljonko se olisi nettopalkastanne! Mikä saa meidät nykyään valittamaan ruoan kalleudesta? Vapautan tässä tekstissä kaupan hetkeksi vastuusta, koska suurin vika ei ole heikossa kilpailussa, suurentuneessa katteessa tai kasvavissa tuotanto- ja raaka-ainekustannuksissa. Syy on kuluttajissa. Meissä suomalaisissa. Toisenlaisilla valinnoilla söisimme maukkaammin, terveellisemmin, eettisemmin ja jopa edullisemmin.

Ruoasta on muodostunut viime vuosikymmenten aikana itsestäänselvyys eikä itsestäänselvyyttä osata arvostaa. Jokaisella on nykyisin mahdollisuus hankkia päivittäiset 2 000 kilokaloria. Ja mikä hassuinta, energiapitoisin ruoka on vieläpä edullisin vaihtoehto. Oikea termi tosin olisi lihottavin. Tehotuotanto opetti meidät maksamaan valmispizzasta euron, nuudelipussista alle 20 senttiä ja hunajamarinoidusta kanasta vitosen kilolta.

Kauppiaalle jää luu käteen
Suomalainen syö vuodessa lihaa 76 kiloa. Määrä on kolminkertaistunut 60 vuodessa. Lihaa nautimme nykyisin mieluiten kalleimpina ja mauttomimpina ruhonosina - fileinä. Suomalaisten suosikkeja ovat broilerin rintafileet sekä naudan sisäfile. Luulliset palat koetaan jotenkin hankalana eikä niiden kypsentämiseen ole oikein aikaakaan. Ja onhan ne vähän ällöjäkin, kun muistuttavat meitä joskus eläneestä luontokappaleesta. Kilohinnaltaan ne ovat kuitenkin murto-osa paistinkin hinnasta. Laitoin juuri lihakauppiaalle tilauksen possunposkista, jotka ovat yksi maukkaimmista ruhonosista. Ne laitetaan useimmiten suoraan muun pään mukana makkarasylttyyn. Sisäelimet jäävät lihatiskillä rauhaan, mikäli sinne joskus eksyvät. Maksa nyt jotenkin kelpaa. Tarkkailemme lihan kilohintaa, mutta valmismarinoituna saamme sitä vain 80% pakkauksen painosta.  Kalasta hyödynnämme jonkun toisen erottamat fileet. Perkeet ovat vain pahanhajuisia ja limaisia. Ei niitä meidän kotiin. Liemethän ilmaantuvat yksittäin pakatuista kuutioista.

Juurekset haluamme valmiiksi pestyinä, ilman ravinteita säilyttävää ja kynnenaluset sotkevaa multaa. Sipulit ovat kätevästi kolmen kappaleen verkkosäkissä eikä niitä tarvitse nostella pussiin sormin. Neljä chiliä puolestaan styroksirasiassa. Porkkanat ovat muotoiltu kätevästi baby-mallisiksi suupaloiksi. Kaikki nämä maksavat. Sinun pussistasi. Turhaan.

Kallein ruoka on syömätön ruoka
Suomalainen heittää keskimäärin ruokaa roskiin 23 kiloa vuodessa. Kaupat vielä päälle 10 kg/hlö. Nelihenkiseltä perheeltä tuhlaantuu siis yli 130 kg alunperin syömäkelpoista jätettä hunningolle! Miettikääpä sitä ruokavuorta edessänne! Kaikkiaan suomalaiset haaskaavat ruokaa 120-160 miljoonaa kiloa joka vuosi. Ruokaa, jonka joku kasvatti, kuljetti, jalosti, pakkasi, taas kuljetti, laittoi hyllyyn ja sinä kuljetit. Maailman ruokahävikillä poistaisimme (mutkia oikoen) nälänhädän. Tunnen syvän piston. Neljän hengen annoksessa on usein meille kahden hengen taloudelle hiukan liikaa, vaikka toiset annokset lounaalle ottaisimmekin. Lautasen tähteillä ei mitään tee ja kattilanpohjalle jäänyt puolikas annos armahdetaan silloin tällöin roskiin, kun ei sitä enää vain tee mieli syödä. Pahin ympäristörikos on avaamaton, huonoksi ehtinyt elintarvike. Se on rasittanut turhaan paitsi luontoa, myös omaa lompakkoa. Tunnustan nähneeni sellaisenkin jääkaapissani. Olen sentään oppinut avaamaan tuotteen ja kurkkaamaan, mikä meininki.

Teollinen pikkunälkä
Joka kuudes kokkaa harvemmin kuin kerran viikossa. Olenkin pitkään ihmetellyt einesruokien kokoa. Edes minä, 60-kiloisena, en usein tule niistä kylläiseksi. Viime maistokerrasta on tosin jo vuosia. Onko ne suunniteltu niin pieniksi, jotta hinnan saa painettua alas? Pääraaka-ainettakin niissä on minimaalisesti kotitekoiseen verrattuna. Ja hintaa reippaasti enemmän. Eikö edellispäivän illallisella voi tehdä sen verran isompaa satsia, että sitä riittäisi aina lounaaksikin? Ei tarvisi maksaa sitä neljää euroakaan. En myöskään ymmärtänyt keksifirman lanseeraamaa pikkunälkä-termiä. Onko sellainen yleistäkin? Miksi? Siksi, että tuli syötyä lounaaksi pikkuruinen valmisruokakeitto? Siksi, että vatsa on totutettu saamaan pikkuhyvää tämäntästä?

Pikkunälkään löytyy nykyisin monenlaisia välipaloja. Lisäksi suolankaipuuseen tarjoaa rekanpituinen snacksi-hylly helpotusta. Suola kuivattaa ja limppari kosteuttaa. Kaikki tämän kappaleen elintarvikkeet ovat turhia sinulle ja lompakollesi. Kokeilepa joskus tehdä itse perunalastuja! Perunaa, öljyä ja suolaa. Resepti, jolla päihität jokaisen brändin ja kauppalaskun.

On aika päättää turinoinnin ensimmäinen osa. Tarkoitus oli osoittaa, että suuri osa suomalaisen keskivertokauppalaskusta koostuu turhasta ja huonosta ravinnosta. Kyse ei ole luomusta tai premium-brändien tuotoksista. Kyse on aidosta ruoasta. Aidoista mauista. Pienestä vaivasta ja yrittämisestä. Ja sopivan kokoisista annoksista.

Seuraavaksi keskityn varsinaisiin hintoihin ja siihen, mistä ne koostuvat. Mitä ostat, kun valitset halvinta? Ja mitä et sillä saa. Miksi ruoka on liian halpaa?


4 kommenttia:

  1. miksi teette neljän hengen annoksen jos tiedät että siinä on usein liikaa?

    VastaaPoista
  2. Lähtökohtana on, että siinä on kaksi annosta illalliseksi ja kaksi lounaaksi. Usein myös raaka-aineiden määrät soveltuvat parhaiten juuri siihen määrään, esim. tomaattimurskatölkki ja sipuli. Silloin tällöin (ei siis niin usein) vaikkapa pastaruokaa tulisikin sopivasti viidelle. Pastan määrän ja nälän suuruuden arvioiminen on usein hankalaa. Ja kun on syönyt samaa ruokaa eilen illalla ja tänään päivällä, ei tee hirveästi mieli syödä vielä tänäkin iltana.

    VastaaPoista
  3. Olen niin samaa mieltä. Tai siis olen aiheesta avautunut mm. kolumnin verran reilut kolme vuotta sitten: http://www.marikoistinen.fi/nostoja-kirjoituksistani/julkaistuja-kolumneja/ruuan-kallistuminen-on-hyva-asia/

    VastaaPoista
  4. Sepäs oli Mari samankaltainen teksti! :) Asia kehittyy päässäni kaiken aikaa suuremmaksi, joten täytyisi ehtiä purkaa ajatukset toiseen osaan ennenkuin tulee aineistoähky.

    VastaaPoista