maanantai 21. marraskuuta 2011

Ruoan hinnasta - osa 1

Ruoka on kuohuttanut tänä vuonna enemmän tunteita kuin koskaan lähihistoriassa. Yksi vääntö kohdistuu ruoan hintaan. Valtaosa keskustelusta arvostelee sen kalleutta. Onko se todellakin sitä? Vai liiankin halpaa?

Asiaa voi lähestyä monelta kantilta. Median huomio on keskittynyt siihen, miten pienituloisimmilla on enää varaa leipään, saati voihin sen päällä. Se näkökanta on aina yhtä ajankohtainen, mutta kulunut. Köyhällä väestönosalla on ja on aina ollut tiukkaa ruoan suhteen. Kun suomalaiset käyttävät tänä päivänä keskimäärin 13% tuloistaan ruokaan, muodostuu ruokalasku pienituloisimmille viidennekseen ja jopa neljännekseen tuloista. Nyt keskityn tuohon keskiarvoon ja sitä suurempaan tuloluokkaan, joilla on varaa valita, mitä ostoskärryynsä noukkivat. Mediaanipalkan (2890 e) mukaan summa tarkoittaa noin 250 euron ruokakustannuksia kuukaudessa henkeä kohden. Ruoan, juomien ja tupakan osuus yksityisestä kulutuksesta oli vuonna 1900 noin 60 prosenttia. Miettikääpä, paljonko se olisi nettopalkastanne! Mikä saa meidät nykyään valittamaan ruoan kalleudesta? Vapautan tässä tekstissä kaupan hetkeksi vastuusta, koska suurin vika ei ole heikossa kilpailussa, suurentuneessa katteessa tai kasvavissa tuotanto- ja raaka-ainekustannuksissa. Syy on kuluttajissa. Meissä suomalaisissa. Toisenlaisilla valinnoilla söisimme maukkaammin, terveellisemmin, eettisemmin ja jopa edullisemmin.

Ruoasta on muodostunut viime vuosikymmenten aikana itsestäänselvyys eikä itsestäänselvyyttä osata arvostaa. Jokaisella on nykyisin mahdollisuus hankkia päivittäiset 2 000 kilokaloria. Ja mikä hassuinta, energiapitoisin ruoka on vieläpä edullisin vaihtoehto. Oikea termi tosin olisi lihottavin. Tehotuotanto opetti meidät maksamaan valmispizzasta euron, nuudelipussista alle 20 senttiä ja hunajamarinoidusta kanasta vitosen kilolta.

Kauppiaalle jää luu käteen
Suomalainen syö vuodessa lihaa 76 kiloa. Määrä on kolminkertaistunut 60 vuodessa. Lihaa nautimme nykyisin mieluiten kalleimpina ja mauttomimpina ruhonosina - fileinä. Suomalaisten suosikkeja ovat broilerin rintafileet sekä naudan sisäfile. Luulliset palat koetaan jotenkin hankalana eikä niiden kypsentämiseen ole oikein aikaakaan. Ja onhan ne vähän ällöjäkin, kun muistuttavat meitä joskus eläneestä luontokappaleesta. Kilohinnaltaan ne ovat kuitenkin murto-osa paistinkin hinnasta. Laitoin juuri lihakauppiaalle tilauksen possunposkista, jotka ovat yksi maukkaimmista ruhonosista. Ne laitetaan useimmiten suoraan muun pään mukana makkarasylttyyn. Sisäelimet jäävät lihatiskillä rauhaan, mikäli sinne joskus eksyvät. Maksa nyt jotenkin kelpaa. Tarkkailemme lihan kilohintaa, mutta valmismarinoituna saamme sitä vain 80% pakkauksen painosta.  Kalasta hyödynnämme jonkun toisen erottamat fileet. Perkeet ovat vain pahanhajuisia ja limaisia. Ei niitä meidän kotiin. Liemethän ilmaantuvat yksittäin pakatuista kuutioista.

Juurekset haluamme valmiiksi pestyinä, ilman ravinteita säilyttävää ja kynnenaluset sotkevaa multaa. Sipulit ovat kätevästi kolmen kappaleen verkkosäkissä eikä niitä tarvitse nostella pussiin sormin. Neljä chiliä puolestaan styroksirasiassa. Porkkanat ovat muotoiltu kätevästi baby-mallisiksi suupaloiksi. Kaikki nämä maksavat. Sinun pussistasi. Turhaan.

Kallein ruoka on syömätön ruoka
Suomalainen heittää keskimäärin ruokaa roskiin 23 kiloa vuodessa. Kaupat vielä päälle 10 kg/hlö. Nelihenkiseltä perheeltä tuhlaantuu siis yli 130 kg alunperin syömäkelpoista jätettä hunningolle! Miettikääpä sitä ruokavuorta edessänne! Kaikkiaan suomalaiset haaskaavat ruokaa 120-160 miljoonaa kiloa joka vuosi. Ruokaa, jonka joku kasvatti, kuljetti, jalosti, pakkasi, taas kuljetti, laittoi hyllyyn ja sinä kuljetit. Maailman ruokahävikillä poistaisimme (mutkia oikoen) nälänhädän. Tunnen syvän piston. Neljän hengen annoksessa on usein meille kahden hengen taloudelle hiukan liikaa, vaikka toiset annokset lounaalle ottaisimmekin. Lautasen tähteillä ei mitään tee ja kattilanpohjalle jäänyt puolikas annos armahdetaan silloin tällöin roskiin, kun ei sitä enää vain tee mieli syödä. Pahin ympäristörikos on avaamaton, huonoksi ehtinyt elintarvike. Se on rasittanut turhaan paitsi luontoa, myös omaa lompakkoa. Tunnustan nähneeni sellaisenkin jääkaapissani. Olen sentään oppinut avaamaan tuotteen ja kurkkaamaan, mikä meininki.

Teollinen pikkunälkä
Joka kuudes kokkaa harvemmin kuin kerran viikossa. Olenkin pitkään ihmetellyt einesruokien kokoa. Edes minä, 60-kiloisena, en usein tule niistä kylläiseksi. Viime maistokerrasta on tosin jo vuosia. Onko ne suunniteltu niin pieniksi, jotta hinnan saa painettua alas? Pääraaka-ainettakin niissä on minimaalisesti kotitekoiseen verrattuna. Ja hintaa reippaasti enemmän. Eikö edellispäivän illallisella voi tehdä sen verran isompaa satsia, että sitä riittäisi aina lounaaksikin? Ei tarvisi maksaa sitä neljää euroakaan. En myöskään ymmärtänyt keksifirman lanseeraamaa pikkunälkä-termiä. Onko sellainen yleistäkin? Miksi? Siksi, että tuli syötyä lounaaksi pikkuruinen valmisruokakeitto? Siksi, että vatsa on totutettu saamaan pikkuhyvää tämäntästä?

Pikkunälkään löytyy nykyisin monenlaisia välipaloja. Lisäksi suolankaipuuseen tarjoaa rekanpituinen snacksi-hylly helpotusta. Suola kuivattaa ja limppari kosteuttaa. Kaikki tämän kappaleen elintarvikkeet ovat turhia sinulle ja lompakollesi. Kokeilepa joskus tehdä itse perunalastuja! Perunaa, öljyä ja suolaa. Resepti, jolla päihität jokaisen brändin ja kauppalaskun.

On aika päättää turinoinnin ensimmäinen osa. Tarkoitus oli osoittaa, että suuri osa suomalaisen keskivertokauppalaskusta koostuu turhasta ja huonosta ravinnosta. Kyse ei ole luomusta tai premium-brändien tuotoksista. Kyse on aidosta ruoasta. Aidoista mauista. Pienestä vaivasta ja yrittämisestä. Ja sopivan kokoisista annoksista.

Seuraavaksi keskityn varsinaisiin hintoihin ja siihen, mistä ne koostuvat. Mitä ostat, kun valitset halvinta? Ja mitä et sillä saa. Miksi ruoka on liian halpaa?


keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Keittiöremontti osa 3 - Valmis!

Keittiöremontista on nyt kulunut yhdeksän kuukautta, joten on hyvä aika kertoilla, miten remppa sujui ja miltä lopputulos puolen vuoden käytön jälkeen vaikuttaa. (Trilogian aiemmat osat 1 ja 2.)

Alkuun kompromissit. Teimme kaiken pitkälti laskutason ja kaappitilan maksimoimiseksi. Lieden viereinen laavakiviparila tai kaasuliesi jäi pois, koska kaasupullo olisi vienyt yhden kokonaisen kaapin. Seinällä roikkuville paistinpannuille ja keittiövälineille ei myöskään löytynyt tilaa. Rinnankorkeudelle nostettu uuni olisi siirtänyt liettä ja vienyt metrin laskutilaa. Kyllä noiden myönnytysten kanssa pystyy elämään eikä mikään päätös ole kaduttanut jälkeenpäinkään.

Heräsimme pitkän odottelun jälkeen todellisuuteen. Remppa oikeasti alkaa ja se alkaa ihan juuri! Samalla tajusimme, että vanhat keittiökaapit olisi ilman muuta pitänyt laittaa kiertoon. Hyväkuntoisille, umpipuisille ja pelkistetyille oville olisi löytynyt netistä varmasti uusi iloinen omistaja. Aikataulu painoi kuitenkin päälle ja keittiö piti saada räjäytettyä tyhjäksi lattiamiehiä varten. Kaatopaikalle menivät. Prkl. Tehkää toisin.

Get set!
Kaapit revittiin alas, laminaatit ja muovimatot irti, ilmastointiputkien ympärillä olevat seinäkkeet matalaksi. Ensin sisään sähkömies, jonka kanssa katsoimme suunnitelmasta pistokkeiden paikat. Niitä tulisi paljon, kymmenen kappaletta eri puolille sijoitettuna. Tässä vaiheessa niiden laittaminen on helppoa ja edullista, myöhemmin tulee vain manailtua pieniä pihistyksiä. Sitten kehiin tasoitemies, joka kaiversi lattiaan loven puolta vaihtavan uunin johdolle ja seinään tilaa liesituulettimelle. Samall astui voimaan parin päivän astumiskielto keittiöön. Seuraavaksi päällystys Nora-matolla. Siinä välissä oli muutenkin keittiöstä siirretyillä tavaroilla täytetty tilava olohuone ahdettu täpötäyteen kodinkoneita. Seuraavat viisi viikkoa elimmekin käytännössä makuuhuoneessa. Voisi kuulostaa jonkun korviin romanttiselta, mutta se ei sitä ollut. Seinät alkoivat kaatua päälle ja raflaruoka tympiä.

Pinnat
Lattia näytti ja tuntui juuri niin hienolta kuin olimme toivoneetkin. Pehmeä ja lämmin eikä liukas, vaikka sille pari pisaraa tippuisikin. Loistava valinta. Kaappeja saimme odotella tyhjssä keittiössä tuskaiset liki pari viikkoa. Alun jälkeen työ ei edennyt aivan toivomallamme tahdilla. Muutamana päivänä oli turhauttavaa tulla töistä kotiin ja huomata, ettei keittiö ollut edistynyt nimeksikään. Olin kuvitellut, että kasaaminen vie viikon tai puolitoista, mutta kaiken kaikkiaan se kesti kolmisen viikkoa. Yhden hoputussoiton jouduin soittamaan. Jälkeen olimme kuitenkin koko ajan tyytyväisiä. Ja olemme yhä. Laatoitus rajattiin aluksi väärään kohtaan, mutta seuraavana päivänä oli sekin korjattu.

Kaapiston runkoa katsellessa tiesimme, että lopputuloksesta tulee hyvä. Tila oli käytetty juuri niin maksimaalisesti kuin se oli tyyli säilyttäen mahdollista. Jätimme yläkaappien päälle tilaa, ettei keittiö mene aivan tukkoon. Avohyllyihin oli laitettu toisenlaiset pidikkeet kuin olimme suunnitelleet, mutta onneksi nekin näyttivät hyviltä.

Lopulta keittiö oli valmis ja se vastasi hyvin suunnitelmaa ja mielikuvaa päässämme. Iskimme vielä hyllyt kiinni kirjoille ja arjen pikku fantasia oli edessämme. Toki monta pientä unelmaa jäi kytemään, mutta niiden perään ei vieläkään haikaile.

Koneet
Sitten konekantaan. Kuten aiemmin kerroin, otimme tekniikan Tampereen Turtolan Musta Pörssistä. Heillä oli kattavin valikoima meidän toivomiamme koneita ja paras tarjous kokonaisuudesta. En laita linkityksiä, koska osa oli jo nyt ilmeisesti vanhaa mallistoa eikä linkittynyt. Saimme haluamamme jääkaapin ja pakastimen (Miele FN 12827 S ja K 122820), markkinoiden tilavimman uunin (Whirlpool AKZM 764), toiseksi eniten pitämämme pesukoneen (Whirlpool ADPS 5540) sekä erinomaisen lieden (Whirlpool ACM 751/BA). Uunin diginäyttö hieman arvelutti aluksi eikä syyttä, sillä se hajosi parin viikon jälkeen ja korjausosaa jouduimme odottamaan pari viikkoa. Korjaus toki hoitui takuun puitteissa. Muutoin koneet ovat osoittautuneet hyviksi yksilöiksi. Jääkaapin suureen kokoon emme ole vieläkään tottuneet ja ruokaa jää helposti piiloon, ellei pidä mielessään, mitä sieltä löytyy. Pakastinta emme ole saaneet vieläkään täyteen. Tuore jäätelökone ja hirvikausi korjannee asian. Astianpesukoneen volyymi on erittäin alhainen eikä häiritse, vaikka sen laittaisi kesken illallisen pyörimään. Lisäksi se muuntautuu moneen ja sinne saa viinilasipidikkeen ansiosta tusinan laseja kerralla. Uuni on niin tilava kuin siltä voisi toivoa. Pikalämmityksellä se kuumenee todella nopeasti ja kiertoilma tuo oman säväyksen toimintaan. Lieden tehot pyyhkivät vedenkeittimen hankintalistalta. Induktion erittäin ärsyttävä puoli on, että esim. tuore Sarpanevan patamme ei siihen sovellu, mutta välitön kuumenemisnopeus ja muutaman minuutin viilentymisaika ovat mahtavia. Aion tosin hankkia yhden levyn sivukeittimen ko. kattilalle. Muut kodinkoneet hankimme pitkälti olemassa olevan Kitchen Aidin yleiskoneen muodon ja punaisen värin pohjalta. Kitchen Aidia ei voi liikaa kehua, mutta Kenwoodin K-Mixin kahvinkeitin sai kyytiä aiemmin blogissani. Tunne ei ole muuttunut mihinkään. Kokonaisuus näyttää silti hyvältä, joten kai sen kanssa voi hetken elää. :)

Kamat sisään
Avohyllyjen täytteeksi meillä oli valmiiksi turhankin suuri kokoelma Riihimäen lasitölkkejä. Onneksi mökki korjasi ylimääräiset talteen. Lisäksi hyllyille meni kahvikupit, jotka on näppärä ottaa esiin aamulla. Yksi unelma oli aamiaiskaappi, mutta koska emme syö arkisin kotona aamiaista, olisi sille tilan järjestäminen hölmöä. Lasipurkkeihin saimme yleisimmin käyttämämme pasta- ja risottolajikkeet. Risoton olemme tosin korvanneet täysin kotimaisilla lajikkeilla kuten emmer-vehnällä ja ohrasuurimoilla. Niin tulee myös maukkaampaa. :)

Etenkin mökin hankinnan jälkeen saimme sovitettua kaikki astiamme ja keittiövälineemme mallikkaasti kaappeihin. Saimme kerättyä kaikki lautasemme ja "aseemme" tiskikoneen ääreen, mikä helpottaa melkoisesti tyhjentämistä. Parhaita toteutuksia oli kuitenkin roskakorien sijoittaminen tiskialtaan viereen eikä alle. Niin usein olisi täytynyt pyytää toista väistymään tieltä. Ja se allas. Iso, keraaminen allas. Ehkä parasta keittiössä, lattian jälkeen.

Huonot pihtaukset
Jos jotain olisin lisännyt, niin motorisoidun roskiksen, joka aukeaa pienellä työntöliikkeellä. Likaisilla sormilla oven aukaiseminen on aina hiukan ärsyttävää. Vanhemmalle väestölle se tuo mukavaa lisäkeveyttä keittiöön. Lisäksi iso allas olisi ollut kivempi johdolla varustetulla hanalla, jotta vettä ei tarvisi välillä päästellä täysillä rääppeiden huuhtomiseksi. Siinä se pienet katumukset sitten olivatkin. Kolmisensataa niihin olisi mennyt.

Yhteenveto
Hyvä siitä tuli. Laatua saa myös kohtuuhinnalla eikä huonoa kannata ostaa. Suunnittelu, lehtien selailu ja keittiökauppiaiden kanssa keskustelu kannattaa. Myyjillä on paljon parantamisen varaa ja keittiösuunnitelmia kannattaisi antaa kotiin vietäväksi, mutta aina sieltä jotain irtoaa kokonaisuutta rakentamaan.




Kaikki kätevästi koneen ympärillä.



Kirjahylly jatkuu katonrajassa pari metriä.