maanantai 31. lokakuuta 2011

Saltimbocca alla Hackman Rotisser


Ajanpuute ei ole tekosyy jättää ruoanlaitto väliin. Mikäli päivästä ei löydy yhteensä puolta tuntia ruoalle, on se pilalla samoin kuin ajankäyttösi. Siinä ajassa ehdit kokkaamaan ja nauttimaan italialaisen klassikon Saltimbocca alla romanan. Sattuu olemaan vieläpä lempiruokiani.

Minut valittiin Hackmanin uuden Rotisser-paistinpannun (28 cm) testiryhmään kokeilemaan, miten kokkailu keittiövälineellä sujuu. Ok, oikea tarkoitushan on jakaa pannu bloggaajille, jotka sitten kertovat tällä tavoin uutuustuotteesta ja se vilahtelee jatkossa luonnostaan muutenkin ruokakuvissa. Sivumaku-blogi on gastronomian totuudentorvi, joten totuus kerrotaan, oli tuote helmi tai susi. Tämä kappale toimi varsin mallikkaasti. Erityismaininnan Rotisser saa keveydestä ja muotoilusta. Se näyttää ajattoman tyylikkäältä, on helppo käsitellä ja sitä jaksaa pitää ja veivata yhdellä kädellä täytenäkin. Lisäksi se on uuninkestävä ja ainakin omaan uuniin myös mahtuu. Pannulle päätyi testiviikolla nautaa, ankkaa, kanaa, kuhaa, sorsaa, jauhelihaa, salamia ja laukkamakkaraa. Homma toimi juuri niin, kuin on tarkoituskin. Aiemmat pannuni olivat Hackmanin Match-sarjan kasari, keittiön kylkiäisenä tullut Kovanaama sekä vaimon vanha valurautainen. Kovanaamaa en suosittele kenellekään ja Match-kasari osoittaa jo hiipumisen merkkejä (oma syyni), joten Rotisser oli tervetullut vaihtoehto valikoimiin. Lämmönvarauskyky ei tietenkään ole valuraudan vertainen, mutta näppärä kumppani raskaalle kalustolle joka tapauksessa. Testiviikon jälkeen sain vielä postissa kiitokseksi Hackmanin Touch-sarjan pippurimyllyn ja öljy/etikkakaatimen. Kiitos kaunis myös takaisin! Olin juuri hankkimassa valkopippurille myllyä.

Saltimbocca ja sen monet muodot
Mutta siihen ruokaan. Saltimbocca tarkoittaa suuhun hyppäämistä, mikä kielii ruoan herkullisuudesta. Kyseessä on vasikan, parmankinkun ja salvian maittava liitto. Teen sen useimmin alla romana -versiona, jossa loppusilaus loihditaan Marsala-viinillä ja voilla. Lihana toimii virallisesti vasikka, mutta käytännön syistä tyydyn yleensä naudan ulkofileeseen. Se onnistuu myös paistista aivan yhtä hyvin. Alunperin liha, kinkku ja salvia rullataan kääryleeksi, mutta olen mieltynyt pitämään sen avonaisena ohuena pihvinä. Pari kertaa olen valmistanut sen ilman nuijimista, jolloin sen koko olemus muuttuu ja tuo hauskan vaihtelun annokseen. Lisäksi olen kokeillut ja jossain määrin tykästynyt mozzarellaviipaleen tuomisesta mukaan pihvin päälle tekemään mausta pehmeämmän. Myös kaprikset ovat oiva lisä. Marsalan kumppaniksi käy myös loraus balsamiviinietikkaa. Ja marsalan voi korvata kuivalla valkkarilla. Tässä oma perus versioni.

Saltimbocca alla Romana
neljälle
8 kpl  n. 70 g palaa vasikan/naudan ulkofileetä/paistia ohueksi nuijittuna
8 slaissia parmankinkkua
salvianlehtiä maun mukaan
1 dl Marsalaa
50 g voita
suolaa
pippuria
hammastikkuja
(kapriksia)

Suolaa ja pippuroi leikkeet makusi mukaan. Asettele kunkin lihan päälle parmankinkkua ja salvianlehti ja niputa ne yhteen hammastikulla. Kuumenna paistinpannu ja laita siihen puolet voista. Paista pihvit molemmin puolin ja ota syrjään. Kaada pannulle viini ja loput voista. Kaavi pohjasta kaikki maunrippeet mukaan. Kun alkoholi on haihtunut (n. puoli minuuttia), laita pihvit takaisin pannulle ja varmista, että ne ovat kuumia, kun laitat tarjolle. Muista ottaa hammastikut pois ennen tarjoamista! Laita pari leikettä lautaselle ja kaada kastiketta päälle. Koristele salvianlehdillä.

Rotisser liedellä.







Rotisser uunissa.

Rotisser kaapissa.
Rotisser käytössä.
Kiitos kaunis.

5 kommenttia:

  1. Tere Kippari! Nyon pakko kommentoida tota pannua. Ostin ensimmäisen Rotisser-pannuni ei-kauaakaan-markkinoilletulon-jälkeen tyyppisesti erään kokkivälineitä myyvän tuttuni suosittelemana, noin kaksi vuotta sitten. Muotoilu, fiilis, materiaalit, hinta sekä uunin kesto olivat vaikuttimena ostokselleni. Pannun pintana käytettävä Ceratec vaikutti enemmän kuin hyvältä - ensimmäisen puoli vuotta. Tämän jälkeen kaikki (kaksi 24cm paistinpannua ja 26cm kasari) paistamiseen käyttämäni pannut ovat menettäneet pinnan tuoman "tarttumattomuus"-edun. Ensimmäisessä valmistuserässä olikin valmistajan mukaan valmistusvirhe, kun pinta alkoi irtoamaan noin 10cm halkaisijaltaan olevana ympyränä. Pannut (omat ja lahjaksi ostetut) vaihtuivat yksi kerrallaan myymälässä uusiin, silloin toivoen parempiin. Pinta vaan tuntuu edelleen lähtevän irtoamaan jossain vaiheessa. Tämä huolimatta siitä että en ole vienyt pannuja edes lähelle ainuttakaan metallista välinettä, käyttänyt pääasiassa voita paistamiseen ja aina huuhdellut välittömästi paiston jälkeen kuumalla vedellä pannun. Pinnasta tulee myös tämän lisäksi "tarraava", eli vähän kuten kaikista autoistakin tulee joskus ooppeleita - hyvästä tulee tavallinen siis. Huomiona täytyy myös todeta että tätä pinnoituksen irtoamista ei ole ainakaan vielä tapahtunut pikku kattilassa, jolla on tehty risotot, puurot, keitot ja kastikkeetkin (eli paisto kuullotustakin on harrastettu).

    Näin ollen itse olen tullut siihen tulokseen että en suosittele tuota pannua enää kenellekkään paistamiseen, koska itse en pidä ajatuksesta että syön jotain pieniä metallipitoisia partikkeleita pannusta - vaikka en edes maistaisi niitä. Toisaalta, josko tuo pannun pinta olisi uudistettu (miksi uudistaa toimivaa? :-) juuri tästä syystä?!? Nyt tarttis Haakmannin saada tämä suurkäyttäjä myös vakuuttuneeksi uuden pinnan paremmuudesta...

    Tota Saltimboccaahan täytyy kokeilla - ehkä jo tänään ;-)

    VastaaPoista
  2. Kiitos palautteesta! Itselläni on kokemusta pannusta vasta pari viikkoa, joten tuollaisia ongelmia ei olisi voinut vielä ilmetä. Arvioin kyllä, että pinta on varsin herkkä naarmuuntumiselle yms. joten aion pitää siitä erityistä huolta. Täytyy seurata, miten homma toimii jatkossa ja kertoa, mikäli ilmenee ongelmia.

    VastaaPoista
  3. Moikka! Kiinnostaakin tietää kun aikaa menny jo muutama vuosi miten pannu toimii edelleen? Onko kestänyt nämä vuodet ehjänä ilmna ongelmia? Kiitos reseptistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi!
      Pannu kesti rajua käyttöä varsin hyvin. Liki päivittäisessä käytössä 2,5 vuotta. On varapannuna vieläkin, mutta esim. kananmunia siinä ei voi enää paistaa, koska tarttuu kiinni. Olin tyytyväinen.

      Poista
  4. Kiva arvostelu ja hyvät seurantakommentit.

    VastaaPoista