tiistai 20. syyskuuta 2011

Varsin vaisu Toscanini


Italialaisista ravintoloista on Suomessa ylitarjontaa. Hyvää, aidonmakuista ruokaa saa harvasta. Testiin meni tällä kertaa Helsingin Bulevardilla, hotelli Klaus K:n kyljessä majaileva Toscanini.

Vietimme tapahtumarikkaan viikonlopun pääkaupunkiseudulla. Mukaan mahtui Kolme iloista rosvoa -esitys Helsingin kaupunginteatterissa, Ars 11 Kiasmassa, päivällinen Toscaninissa, M. Wardin keikka Tavastialla sekä lainakoiran nappaaminen mukaan pariksi viikoksi.

Toscanini valikoitui ruokapaikaksi CityDealin tarjouksen myötä. Neljän ruokalajin menun kahdelle sai 46 eurolla. Sunnuntai-iltapäivänä ravintolassa on kolmannes pöydistä varattuna, mutta ruokailun aikana rafla on paikoitellen liki täynnä. Useassa pöydässä vilautellaan CityDeal-lappua. Sisustus on varsin tyylikäs. Kylmien laatta- ja metallipintojen vastapainoksi on otettu lämmintä puuta. Voisi kuvitella, että istuisi aidossa italialaisessa trattoriassa. Toisaalta, en ole nähnyt vielä koskaan vastaavan oloista paikkaa Italiassa.

Valitsemme molemmat menuvaihtoehdot. Aluksi eteeni tuodaan Yrttimarinoitu kalmarivarras ja vihannescaponataa. Annos toimii varsin hyvin ruokahalun herättelijänä ilman yllätyksiä. No wait. Lopussa suuhun tulee jotain, jonka kuvittelen olevan vain sitkeä lehti. Sitten tajuan sen olevan muovia. Jätän palan lautaselle, mutta keskittyessäni johonkin ihan muuhun, lautanen ehditään viemään pois ennen kuin ehdin asiasta mainita. Toisaalta, miten sanomiseni auttaisi asiaa? Meneekö tarjoilija/raflapäällikkö keittiöön kieltämään muovin tiputtamista vahingossa annoksiin?

Vaimon eteen tulee Pistaasilla ja appelsiinilla maustettua kanaballotiinia, kananmaksatahnaa, punasipulihilloketta ja bruschettaa. Annos on maukas, mutta siinä vaiheessa emme kuvitelleet sen jäävän aterian parhaaksi.

Väliruoaksi minulle tarjoillaan Sitruunalla ja mintulla maustettua munakoisokeittoa. Liemimäinen keitto maistuu voimakkaasti munakoisolta. Niin tuhdisti, että oikein ihmettelen, miten miedon makuisesta kasviksesta saakin niin paljon makua irti. Sitruunaa ja minttua huomasin annoksessa vasta jälkikäteen menua lukiessani. Ihan ok.

Pöydän toiselle puolelle kärrätään Panzanella-leipäsalaattia ja Buffalo-mozzarellaa. Käsitykseni panzanellasta on rustiikkisempi ja sanan kuullessani näen kokin pyörittelevän leipäpaloja käsin tomaateissa. Tämä versio oli paljon hillitympi ja myös tylsä.

Pääruokana oleva Karitsan paahtopaistia sekä rusinoilla ja sahramilla maustettua couscousta on melkoinen pettymys. Liha on ylikypsää ja hiukan kuivaksi ehtinyttä. Couscous-salaatti on peruskamaa. Takuuvarmasti ihan hyvää, mutta ilman pienintäkään yritystä parempaan. Arkinen kotiruoka. Ihmettelen muutenkin, mitä lähi-itään vievä annos tekee peri-italialaisessa ravintolassa.

Enemmän kalaa suosiva vaimoni saa lautaselleen Paistettua nieriää, Beluga-linssejä, pinaattia ja fenkolia. Ihan kiva, kala hiukan ylikypsä. Vaimo tiivisti annoksen sanomalla, että kotona tehtäis tämä paremmin.

Jälkkäriksi oli tarjolla Sitruunapiirakkaa ja cassata-jäätelöä. Piirakan sitruunaisuus oli ehkä liiankin vahva, etenkin kun pohja oli päässyt hiukan kuivaksi. Tiramisú oli vetisyydessään huono esitys.

Olimme liikkeellä autolla, joten viinin lipittely jäi yksiin annoksiin. Ihan hyviä olivat, mutta eivät sentään annosta pelastaneet.

Tarjoilu oli ystävällistä, mutta teennäistä. Tarjoilija voi olla hyvinkin rento ja laittaa itseään peliin tai sitten jämäkkä asiakaspalvelija, joka hoitaa kaiken tiptop. Nyt ei sattunut kumpaakaan kohdalle. Puolikkaaseen hintaansa nähden ruoka ja kokemus oli sen arvoista, mutta täyden hinnan ja viinipaketin kahvittelun myötä 170 euroon kohoavalle hintalapulle ei tästä paikasta löydy katetta.



Sunnuntain saatteli arkeen M. Ward.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti