tiistai 27. syyskuuta 2011

Pippuripihvi - Steak au poivre


Jos ruokalaji on elinehto suomalaiselle ruokaravintolalle, voidaan puhua kansallisruoasta. Alkujaan se on kuitenkin ranskalainen klassikko

Pippuripihvi löytyy valtaosasta suomalaisia rafloja. Se jakaa myös vahvasti mielipiteitä. Toisille se on liki synonyymi hyvin ulkona syömiselle. Toiset puolestaan karttavat sitä viimeiseen asti. Itse en sitä koskaan valitse. Tiedän sen olevan varmin valinta, koska jos se on huono, ei ravintolalle useinkaan ole toivoa menestyä. Muut annokset kertovat yleensä raflasta enemmän. Sisäfilee on muutenkin mielestäni yliarvostetuin ruhonosa. Mauton, vaikka mehevä. Ja ylihintainen. Kun sen silti olen joskus ravintolassa valinnut, on se ollut aina tylsyydessään pettymys. Pari kertaa kotona kokeiltuani klassisemmalla ranskalaisella ohjeella, olen tykästynyt siihen paljon enemmän kuin imeliin raflasooseihin. Tässä hyvä versio kokeiltavaksi. Kylkeen herkulliset valkosipuliset ranskalaiset perunat uunissa valmistettuna. 
Huom! Tee ensin ranskikset ja niiden kypsyessä pihvi ja kastike.

Pippuripihvi
kahdelle

400 g naudan sisäfileetä
25 g voita
loraus oliiviöljyä
2 salottisipulia hienonnettuna
muutama oksa tuoretta timjamia
muutama oksa rosmariinia (jos kaupan ohutoksaista)
2-3 rkl kermaa
1 dl demi-glace -kastiketta
2-3 rkl konjakkia
1 rkl Dijon-sinappia
2-3 rkl viherpippureita karkeasti hienonnettuna
muutama varsi vesikrassia, lehdet irrotettuna
suolaa
pippuria

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Kuivaa liha talouspaperilla. Suolaa ja pippuroi liha kunnolla ympäriinsä. Lämmitä paistinpannu liedellä melko kuumaksi. Laita mukaan voi ja loraus öljyä. Juuri kun se alkaa höyrytä, laita lihakimpale pannulle ja ruskista se kauttaaltaan kauniin väriseksi. Nosta filee vuokaan, iske siihen paistomittari ja laita mukaan timjamin ja rosmariinin oksat. Jätä pannu jäähtymään. Paahda fileetä, kunnes mittari näyttää 55°C, jos haluat lihasi mediumina. Lämpö nousee vielä vetäytyessä.
Nosta filee leikkuulaudalle ja kääräise folioon kymmeneksi minuutiksi. Kaada ja kaavi vuoan nesteet pannulle ja lämmitä se melko kuumaksi. Lisää sipulit ja kuullota niitä. Ota pannu liedeltä, nappaa sytkäri käteesi, sulje liesituuletin ja kaada konjakki pannuun (ei pullosta). Kallista pannua hiukan ja sytytä konjakki sytkärillä. Anna alkoholin palaa pois (pyörittele nestettä varovasti). Sekoita joukkoon demi-glace ja kerma ja anna kastikkeen tiivistyä minuutin verran. Lisää mukaan sinappi ja pippurit. Maista ja mausta suolalla mielesi mukaan.
Leikkaa lihakimpale kahdeksi pihviksi, aseta lautaselle ja tarjoile kastikkeen ja valkosipuliranskalaisten kera. Ripottele päälle vesikrassia.


Valkosipuliranskalaiset uunissa

6-8 jauhoista perunaa neljänneksiin leikattuna
5 valkosipulinkynttä hienonnettuna
0,5 dl oliiviöljyä
2 rkl maissitärkkelystä
0,5 tl valkosipulijauhetta
0,5 tl cayenne-pippuria
suolaa
pippuria

Lämmitä uuni 225 asteeseen. Sekoita kaikki ainekset hyvin keskenään. Laita uuniin ja paista 45 min tai kunnes ovat kypsiä (riippuu paljon lohkojen koosta ja esim. kiertoilmauunista). Tarjoile piffin kera (tai popsi pelkästään).




tiistai 20. syyskuuta 2011

Varsin vaisu Toscanini


Italialaisista ravintoloista on Suomessa ylitarjontaa. Hyvää, aidonmakuista ruokaa saa harvasta. Testiin meni tällä kertaa Helsingin Bulevardilla, hotelli Klaus K:n kyljessä majaileva Toscanini.

Vietimme tapahtumarikkaan viikonlopun pääkaupunkiseudulla. Mukaan mahtui Kolme iloista rosvoa -esitys Helsingin kaupunginteatterissa, Ars 11 Kiasmassa, päivällinen Toscaninissa, M. Wardin keikka Tavastialla sekä lainakoiran nappaaminen mukaan pariksi viikoksi.

Toscanini valikoitui ruokapaikaksi CityDealin tarjouksen myötä. Neljän ruokalajin menun kahdelle sai 46 eurolla. Sunnuntai-iltapäivänä ravintolassa on kolmannes pöydistä varattuna, mutta ruokailun aikana rafla on paikoitellen liki täynnä. Useassa pöydässä vilautellaan CityDeal-lappua. Sisustus on varsin tyylikäs. Kylmien laatta- ja metallipintojen vastapainoksi on otettu lämmintä puuta. Voisi kuvitella, että istuisi aidossa italialaisessa trattoriassa. Toisaalta, en ole nähnyt vielä koskaan vastaavan oloista paikkaa Italiassa.

Valitsemme molemmat menuvaihtoehdot. Aluksi eteeni tuodaan Yrttimarinoitu kalmarivarras ja vihannescaponataa. Annos toimii varsin hyvin ruokahalun herättelijänä ilman yllätyksiä. No wait. Lopussa suuhun tulee jotain, jonka kuvittelen olevan vain sitkeä lehti. Sitten tajuan sen olevan muovia. Jätän palan lautaselle, mutta keskittyessäni johonkin ihan muuhun, lautanen ehditään viemään pois ennen kuin ehdin asiasta mainita. Toisaalta, miten sanomiseni auttaisi asiaa? Meneekö tarjoilija/raflapäällikkö keittiöön kieltämään muovin tiputtamista vahingossa annoksiin?

Vaimon eteen tulee Pistaasilla ja appelsiinilla maustettua kanaballotiinia, kananmaksatahnaa, punasipulihilloketta ja bruschettaa. Annos on maukas, mutta siinä vaiheessa emme kuvitelleet sen jäävän aterian parhaaksi.

Väliruoaksi minulle tarjoillaan Sitruunalla ja mintulla maustettua munakoisokeittoa. Liemimäinen keitto maistuu voimakkaasti munakoisolta. Niin tuhdisti, että oikein ihmettelen, miten miedon makuisesta kasviksesta saakin niin paljon makua irti. Sitruunaa ja minttua huomasin annoksessa vasta jälkikäteen menua lukiessani. Ihan ok.

Pöydän toiselle puolelle kärrätään Panzanella-leipäsalaattia ja Buffalo-mozzarellaa. Käsitykseni panzanellasta on rustiikkisempi ja sanan kuullessani näen kokin pyörittelevän leipäpaloja käsin tomaateissa. Tämä versio oli paljon hillitympi ja myös tylsä.

Pääruokana oleva Karitsan paahtopaistia sekä rusinoilla ja sahramilla maustettua couscousta on melkoinen pettymys. Liha on ylikypsää ja hiukan kuivaksi ehtinyttä. Couscous-salaatti on peruskamaa. Takuuvarmasti ihan hyvää, mutta ilman pienintäkään yritystä parempaan. Arkinen kotiruoka. Ihmettelen muutenkin, mitä lähi-itään vievä annos tekee peri-italialaisessa ravintolassa.

Enemmän kalaa suosiva vaimoni saa lautaselleen Paistettua nieriää, Beluga-linssejä, pinaattia ja fenkolia. Ihan kiva, kala hiukan ylikypsä. Vaimo tiivisti annoksen sanomalla, että kotona tehtäis tämä paremmin.

Jälkkäriksi oli tarjolla Sitruunapiirakkaa ja cassata-jäätelöä. Piirakan sitruunaisuus oli ehkä liiankin vahva, etenkin kun pohja oli päässyt hiukan kuivaksi. Tiramisú oli vetisyydessään huono esitys.

Olimme liikkeellä autolla, joten viinin lipittely jäi yksiin annoksiin. Ihan hyviä olivat, mutta eivät sentään annosta pelastaneet.

Tarjoilu oli ystävällistä, mutta teennäistä. Tarjoilija voi olla hyvinkin rento ja laittaa itseään peliin tai sitten jämäkkä asiakaspalvelija, joka hoitaa kaiken tiptop. Nyt ei sattunut kumpaakaan kohdalle. Puolikkaaseen hintaansa nähden ruoka ja kokemus oli sen arvoista, mutta täyden hinnan ja viinipaketin kahvittelun myötä 170 euroon kohoavalle hintalapulle ei tästä paikasta löydy katetta.



Sunnuntain saatteli arkeen M. Ward.

maanantai 5. syyskuuta 2011

Kahvinkeitinarvostelu - Kenwood kMix CM040


Tiedättekö ne perus ruokablogijutut, joissa hehkutetaan kaikkea kivaa ja ihqa? Tämä ei ole sellainen stoori. Tässä tehdään kärpäsestä härkänen, mutta päivittäin häiritsevä kärpänen pistää vihaksi.

Tämä teksti käsittelee kahvinkeitintä nimeltä Kenwood kMix CM040. Elämässä voisi olla paljon suurempiakin valituksen aiheita, mutta kritisoin tätä mainittua kuitenkin.

Keittiöremontin valmistuttua halusimme valkoisen päävärin mausteeksi punaista. Se näkyisi mm. pöytäkodinkoneissa, tekstiileissä, maljakoissa jne. Pöydällä odotti jo valmiina oma pikku unelmamme, Kitchen Aidin yleiskone. Muu konekanta täytyisi toimia yhteen sen kanssa. Kitchen Aidin oma kahvikone kustantaa 850 e, joten se sai vielä odottaa. Olihan edessä vielä siirtolapuutarhamökin verran menoeriä. :) Espressokoneisiin en jaksanut kaiken keskellä paneutua. Sitä paitsi pressopannun maku toimii lajissaan varsin pitkälle. Aamukahvina en jaksaisi säätää latteja ym. Moccamasteriakaan emme halunneet. Se on yksinkertaisesti vain niin ruma, vaikkakin funktionaalisesti ylittämätön. Nähtyämme Kenwoodin kMix-sarjan, totesimme sen vastaavan juuri tarkoitustamme. Tyylikkään näköinen ja yleiskoneen kanssa toimiva sekä ainakin mielikuvallisesti kohtuullisen laadukas. Ja sitä sai punaisena. Samaan koriin tupsahti saman sarjan leivänpaahdinkin. Keitin 120 e, paahdin 80 e.

Kotona keitin löysi heti paikkansa yleiskoneen viereen ja hyvältä näytti. Ensimmäistä sumppia valmistellessa, huomasin suuren miinuksen. Vesisäiliöstä ei näy veden määrää, vaan se täytyy katsoa pannusta. Ärsyttävää. Tiedän kyllä, että hifistelijät eivät kaada vettä kahvikannusta, koska siitä tulee mukaan kahvirasvaa. Kahvihifistelijöillä ei tosin varmasti löydy peruskeitintä, joten aivan sama.

Ensimmäinen pannullinen oli tippunut ja oli aika kaataa kahvi kuppiin. Kannun nokkaan oli höyrystynyt yllättävän suuri määrä vettä, joka lorahti kuppiin lantringiksi. Kaataessa loppukahvia kuppiin, totesin, ettei viimeisiä paria ruokalusikallista saisi normaalikeinoilla mukaan. Se täytyi kaataa pystysuorassa altaaseen. Pannu on keittimen ulkonäköön nähden yllättävän ruma ja kaiken lisäksi täynnä täydellisiä muotoiluvirheitä.

Itse kahvi oli onneksi hyvää ja päätin, etten yritä palauttaa tai reklamoida tuotetta. Huomasin lisäksi, että keitin sammuttaa päälle unohdetun virran kahden tunnin päästä automaattisesti. Pieni suuri asia, kun olet lähtenyt kämpästä ja alat pohtia, sammutitko laitteen.

Parin kerran jälkeen ilmeni suuri miinus. Pannun voi melko helposti laittaa paikalleen suodatusta odottamaan niin, ettei se kuitenkaan ole täydellisesti kohdallaan. Tämä aiheuttaa sen, että tippalukko toimii ja neste alkaa kerääntyä suodatinpussiin. Muutaman kerran on ollut vahinko todella lähellä.

Kun pannun ottaa kahvin tippumisen jälkeen pois, tippuu tippalukosta aina pari pisaraa kuumalle pannunaluselle pohjaan palamaan. Ärsyttävää.

Kahvinkeittimissä ei ole montaa toimintoa. Kenwoodin kMix CM040:ssä useimmat niistä ovat pielessä. Kahvi on hyvää ja ulkonäkö nätti, kaikki muu sitten mättääkin.


sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Berthan 1-vuotisilla

Vierailimme (liian) pitkästä aikaa kaupungin kenties puhutuimmassa raflassa, Ravinteli Berthassa. Osuimme sattumalta juuri 1-vuotissynttäreille, jota berthalaiset juhlistivat tarjoilemalla ilmaisen jälkiruoan.

Berthan vauhti on mutu-tuntumalla pyörinyt lujaa alusta alkaen eikä moitteen sanoja ole kantautunut asiakkailta lainkaan omiin korviini. Viime vuotinen vierailu ylitti muutenkin korkealle asetetut odotukset. En pureudu kokemukseen nyt sen tarkemmin, koska viime arvostelu kertoo tarpeeksi nykytilanteestakin. Ruoka oli edelleen kunnossa. Alkuruoat tempaisivat heti mukaansa ja pääruoat jatkoivat yllättävänkin täyteläistä fiilistä. Pelkäsin listalla olevan nauta-annoksen olevan tylsä, mutta kun kuulin, että liha koostuu hännästä ja sydämestä, oli pelkoni täysin turha. Annos oli yorkshire-vanukkaan ja piparjuurimajoneesin kera erittäin tuhti, mutta herkullinen. Jälkiruoat olivat mielestäni aterian heikoin osa. Värimaailma oli yllättävän lattea eikä makujen kokonaisuus muutenkaan säväyttänyt. Toisaalta viinipaketin jälkkäriviini osui parhaiten kohdilleen. Pahaa sanaa ei tosin tule muistakaan viinivalinnoista. Ja ekalla kerralla "kritisoimani", muilla väreillä nukkaantuneet käsipyyhkeetkin oli uusittu. :)

Listalla ruoka näytti tältä:


Alkuruoat:
tomaatti, mustekala, tapioka
kanttarelli, kananmuna, ruohosipuli

Pääruoat:
nauta, parsakaali, piparjuuri
sinisimpukka, peruna, kuha

Jälkiruoat:
manteli, ranskankerma, nektariini
appelsiini, lakritsi, kananmuna