torstai 14. heinäkuuta 2011

Kesäduuniblues vol. 2

Toisin kuin moni tuttu on ymmärtänyt, niin emme asu missään pikku siirtolapuutarhavajassa hippeilemässä. :)

Mökki valmistui juuri ja sisältä löytyy mm. lattialämmitys, vesivessa, suihku ja sauna. Uudessa mökissä ei valmiita koukkuja ym. tietenkään ole valmiina, joten jokaiselle täytyy löytää paikka ja kiinnittää ne itse. Pihamaakin oli aloitettava liki alusta. Moni asia on puoliuusavuttomalle toimistoduunarille uutta juttua, mutta toistaiseksi remppa- ja puutarhahommista on selvitty varsin hyvin etenkin silloin, kun joku kokeneempi on ollut neuvomassa alkuun. Juuri alkavana kesälomana on aika tarttua monenlaisiin pensseleihin ja suteihin sekä alkaa näperrellä kaikenlaista rakennelmaa. Puutarhavajan rakentamiseen täytyy apua pyytää kokeneemmilta.

Päämedia.


Eka kerta kaakeliin porausta vähän jännitti. Huomaa paljon perheen sisäistä keskustelua herättänyt, hiljalleen tuuhentuva (?) kesäparta.


That mfkin elämänlanka ja puoli saavillista sen juurakkoa 1,5 neliön alueelta. Jos kaikki kasvit kasvaisivat samaa vauhtia, olisi puutarhanhoito lastenleikkiä.

Kakka-auto tuli ja vei kakan pois.

Iskä jeesaamassa kattolampun kanssa.

Naulaa seinään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti