tiistai 29. maaliskuuta 2011

Toscanan auringon ja vähän pilvienkin alla - osa 2


Luin jostain, etta Firenzessä kannattaa maksaa ruoasta paljon tai vähän. Ei keskivertoa.
Jos edellisillan lasku kipusi 150 euroon, oli seuraavan päivän tavoite syödä hyvin, mutta halvalla. Edulliseksi, mutta herkulliseksi kotiruokapaikaksi kehuttu i' Vinaino osoittautui täydelliseksi lounasraflaksi taidenautintojen keskellä. Korttelikuppilamainen pieni ravintola edusti aitoa arkimeininkiä paikallisten täyttäessä pöydät lounastauon ajaksi. Otimme alkuun pasta-annoksen, joka onnistui jakaa kahden kesken. Pääruoaksi olin suunnitellut maistavani Firenzen perinneruokaa, Trippa alla fiorentinaa, vatsalaukkua tomaattikastikkeella. Vaimo otti helpomman tien kanaa cacciatoran viitoittamana. Vatsalaukun koostumus vastaa lähinnä mustekalaa. Makua löytyy, mutta se on varsin mieto ja toimii hyvin tomaattikastikkeen kera. Jälkkäriksi otimme suklaakakkua ja vin santoa biscottien kera. Molemmat ihan ok. Kaiken kaikkiaan ruoka oli hyvin kotiruokamaista. Palvelu ystävällistä. Lasku noin 40 e (sis. 2 lasia viiniä).
i'Vinaino
Illallisella jatkoimme hyvän hinta/laatusuhteen löytämistä ja onnistuimme. La Casalinga on perhevetoinen trattoria, joka kuvaa hyvin italialaisten tavallista illallispaikkaa. Tyylikkyyttä paikasta ei löydy, mutta salaisuus piilee lämminhenkisessä tunnelmassa (täydestä valaistuksesta huolimatta) ja rakkaudella tehdyssä ruoassa. Annokset olivat konstailemattomia, kotiruokamaisia, mutta täynnä makua, jota ei suomalaisista ravintoloista löydä. Pasta della nonnan sugo on lämmöllä tehty ja papukeitto aitoa itseään. Maksaviipale on jättimäinen, mutta rapeaksi paistetun salvian kanssa mainio. Possun filee on simppeli ja maukas ja kumppaniksi otetut salaatit yllätyksettömiä, mutta kotimaatamme raikkaampia. 15 euron viini oli listalla jo paremmasta päästä ja Alkosta vastaavasta tasosta saa pulittaa liki tuplat. Juustolautanen oli rustiikkisen maukas. Lasku alle 70 e.
La Casalinga
Perjantaina oli tarkoitus museo- ja kirkkorundin jälkeen piipahtaa kauppahallissa ja lounastaa viereisessä paljon kehutussa Trattoria Mariossa. Edustalla pyöri kuitenkin sen verran jonotusnumeroa pitäviä lounastajia, että siirryimme kiltisti viereiseen Trattoria Zàzàan. Omaan henkisen, ravintolan edustan muoviteltta-allergian, mutta sisään kurkistettuani yllätyin positiivisesti. Teltan turistirysävaikutelma ei ulottunut tiilien ja valokuvien ympäröivään erittäin lämminhenkiseen paikkaan lainkaan. Tarjolla oli kaikkea, mitä Toscana voi nälkäiselle matkailijalle tarjota. Otimme ruokajuomaksi pöytään tyrkylle laitetun nimikkoviinipullon ja alkupalaksi antipastolajitelman. Hetken päästä pöydän täytti kipot ja kupit, joissa oli mitä herkullisemman näköisiä pikkuherkkuja. Pääruoaksi otin Firenzen toista perinneherkkua, villisika-ragulla höystettyä pastaa. Vaimo lähti parin lihavoittoisen päivän jälkeen kasvislinjalle ja valitsi annoskateutta aiheuttaneen, tomaattikastikkeen kera tarjoiltua munakoisoa. Ruokaa, tunnelmaa ja palvelua voi suositella vilpittömästi. Varmaankin vielä tunnelmallisempaa iltahämärässä. Lasku alle 60 e.

Trattoria Zàzà
Olin edellisiltana törmännyt monia kehuja saaneeseen Il Latiniin, jonne sain pöytävarauksen seuraavaksi päiväksi klo 19.30 kattaukselle (toinen oli 21.30). Saavuimme paikalle paria minuuttia ennen ravintolan aukaisua. Raflan edessä oli kymmeniä ihmisiä yrittämässä rauhallisesti sisään. Yritin hahmottaa, onko muilla varausta ja huomasin, että useimmilla sitä ei ollut.  Taiteilimme itsemme ovelle asti ja meidät pyydettiin sisään. Hämmentävää. Sisällä alkoi varsinainen Il Latini -show. Olin lukenut, että vaikka raflalla on menu, ei sitä käytännössä käytetä, vaan mennään tarjoilijoiden ehdottamaa tietä. Meidät istutettiin ensimmäiseen pöytään italialaisen miehen, kahden toiselleen tuntemattoman amerikkalaisnaisen, vanhan japanilaispariskunnan ja yksinäisen israelilaismiehen seuraan. Tämä on paikan positiivinen nyanssi, vaikka juuri sillä hetkellä Stendhalin syndroomaa aiheuttaneen kiireisen päivän jälkeen mielessä oli vain rauhallinen illallinen. Alkuun meille tuotiin kasapäin toscanalaisia antipastoja, joita nautiskelimme häkeltyneenä järkyttävästä härdellistä, joka paikassa vallitsi. Tarjoilijat sinkoilivat edestakas kantaen peräti kymmentä lautasta kerralla - yhdellä kädellä. Toiminta oli organisoitua, mutta rauhaa kaivannut mieli alkoi ärtyä ylihektisen tunnelman myötä. Välihuomautuksena mainittakoon, että parmankinkun kanssa tarjottu hunajameloni oli satumaisen mehukasta ilman todellista vertailukohtaa markettiemme tarjontaan. Väliruoaksi valitsin ricotta-pinaattitäytteisiä ravioleja ja vaimo ribollitaa. Pääruokana oli valinnanvaraa lähinnä erilaisita lihakimpaleista, joista vaimo nappasi lautaselleen kanaa ja minä kania. Kylkeen maukkaita rosmariiniperunoita. Molemmat erittäin mureita lihoja eikä ruokaa voi moittia sanallakaan. Ei tosin ylistääkään. Yksinkertaisen hyvää ilman sen suurempaa rakkautta. Jälkkäriksi eteemme tuotiin kasa biscotteja ja lasilliset vin santoa dippaukseen. Kun mielessä on romanttinen illallinen yhdessä kenties maailman kauneimmista kaupungeista, ei mieleen tule katsoa pari tuntia ikkunan läpi ruokapöytää jonottavia ihmisiä, joille paikan isäntä käy välillä tarjoamassa palan juustoa ja vin santoa. Hinta oli varsin maltillinen 37,50 e/menu sisältäen vapaan viinikaadon. Tässä tuli kuitenkin huomattua kuinka olennaisen tärkeä tunnelma on ravintolassa. En voi suositella.
Il Latini
Viimeiseksi lounaaksi Italiassa oli pakko saada pizzaa. Kaupungin parhaaksi pizzeriaksi mainittu Gusta Pizza on vaatimaton, jopa suomalaisia (siistejä) kebab-ravintoloita muistuttava kulmapaikka, jossa pizzat tarjoillaan pahvilautasilta ja syömävälineet ovat kertakäyttöisiä. Mutta eipä ne pizzatkaan mitään maksa. Margherita (5,50) ja nimikkopizza (7,00) ja lasit viiniä (2,00 kpl) kertovat omaa kieltä, kuinka hyvin ja edullisesti Italia-reissulla voikaan syödä. Vanha hokemani, että jokainen Italiassa nauttimani pizza voittaa jokaisen Suomessa nauttimani, pitää tämänkin jälkeen paikkansa. Suosittelen!
Gusta Pizza

Viimeiseksi illaksi siirryimme lentoa odottamaan Pisaan. Toki kiikarissa oli myös duomon aukio kaltevine torneineen ja käyskentely rennoksi kaupungiksi kutsutussa Pisassa. Näimme jo taksin ikkunassa erään ravintolan ovessa Michelinin suositustarroja ja suunnistimme varhaisillasta uudelleen paikalle. Osteria dei Cavalieri oli täyteen buukattu, mutta sain pöydän heti aukeamisajaksi klo 19.15, mikäli poistumme viimeistään 21.15. Sehän passaa. Lihan kyllästäminä valitsimme kasvis- ja merimenun. Vaimolle tuotiin alkuun kesäkurpitsapaistosta tomaattikastikkeen kera ja minulle mustakala-carpacciota. Molemmat valloittavan hyviä. Väliruokana kasvismenussa oli kurpitsakeittoa leivän kera. Merellisessä versiossa puolestaan spaghettia simpukoiden kera. Mahtavia! Pääruoaksi vaimolle tarjoiltiin scamorza-juustoa grillattujen vihannesten kera ja minulle grillattua kalmaria rucolan kanssa. Harmittaa, ettei pohjoisessa sisämaakaupungissa voi vastaavia raaka-aineita nauttia. Jälkkäriksi mainiot sitruunasorbetti proseccon kera ja päärynä-kanelipiirakkaa. Kaksi menua ja pullo hyvää valkkaria 82 euroa. Magnifico!
Osteria dei Cavalieri
Kaiken kaikkiaan voi sanoa, että ihmettelen yhä italialaisen kasvisruoan maailmanmainetta. Jokaisella reissulla meidät on pumpattu niin täyteen lihaa, että fyysisesti tekee lopussa pahaa. Tällä kertaa jätin suosiolla väliin Firenzen yhden ylpeydenaiheen, Bistecca alla Fiorentina, kilon kokoisen, perinteisin menetelmin kasvatetun ja kokatun erittäin punertavan t-luupihvin. Ei vain mahtunut. Kasvisruokapaikkoja toki löytyy, mutta perusrafloissa klassisten kasvisherkkujen löytäminen on yllättävän vaikeaa. Olemme olleet siellä marraskuussa, elokuussa ja nyt maaliskuussa, joten sesongeista asia ei ole kiinni. Kenties etelämpänä löytyisi… Mikä ihan tekosyy! :)
Lukkoon lyötyä rakkautta Ponte Vecchion äärellä.

Ponte Vecchio.

Vinoutunutta arkkitehtuuria.

Hyvin kypsynyt viini.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti