tiistai 27. joulukuuta 2011

Tämä kiinnosti 2011


Aika katsoa villiä ruokavuotta 2011 Sivumaun suunnasta.

Vuosi 2011 osoitti hyvin suuntaa siitä, mihin Sivumakua kannattaa suunnata ja kehittää. Kun tarkastelee suosituimpia tekstejä, huomaa pääpainon olevan mielipiteissä ja jonkinasteisessa tutkivassa journalismissa. Sillä tämä blogi pyrkiikin erottumaan ruokablogien suuresta massasta.

Vuosi 2012 tuo Sivumakuun runsautta. Pyrin kirjoittamaan useammin, mutta ytimekkäämmin. Olen asettanut riman usein liian korkealle ja taustatyöstä on tullut turhan laajamittaista. Yhdellä bloggauksella ei vain pysty käsittelemään yhtä aihetta kokonaisvaltaisesti. On parempi tuoda ajatuksia esiin, kun niitä syntyy. Runsas ja aktiivinen palaute auttaa siinä jatkossakin. Kiitän kuluneesta ja toivon vähintäänkin yhtä vilkasta vuotta 2012!

TOP 10 vuonna 2011

1. Luomu - tekopyhä trendi?
2. Grillauksen iloja
3. Burgeria ja ketsuppia kotikonstein
4. McDonald's: "Happy Meal ei ole epäterveellistä ravintoa lapsille."
5. Hesburger lasten ruokavaliosta: "Päivittäinen hampurilaisten syönti on turvallista."
6. Oi, Armas Maitokauppa!
7. Viha-rakkaussuhteeni Tampereen Kauppahalliin
8. Pidot Berthan pöydässä
9. Ruoan hinnasta - osa 1
10. Food is Art Herkkurastit Tampereen kauppahallissa

maanantai 21. marraskuuta 2011

Ruoan hinnasta - osa 1

Ruoka on kuohuttanut tänä vuonna enemmän tunteita kuin koskaan lähihistoriassa. Yksi vääntö kohdistuu ruoan hintaan. Valtaosa keskustelusta arvostelee sen kalleutta. Onko se todellakin sitä? Vai liiankin halpaa?

Asiaa voi lähestyä monelta kantilta. Median huomio on keskittynyt siihen, miten pienituloisimmilla on enää varaa leipään, saati voihin sen päällä. Se näkökanta on aina yhtä ajankohtainen, mutta kulunut. Köyhällä väestönosalla on ja on aina ollut tiukkaa ruoan suhteen. Kun suomalaiset käyttävät tänä päivänä keskimäärin 13% tuloistaan ruokaan, muodostuu ruokalasku pienituloisimmille viidennekseen ja jopa neljännekseen tuloista. Nyt keskityn tuohon keskiarvoon ja sitä suurempaan tuloluokkaan, joilla on varaa valita, mitä ostoskärryynsä noukkivat. Mediaanipalkan (2890 e) mukaan summa tarkoittaa noin 250 euron ruokakustannuksia kuukaudessa henkeä kohden. Ruoan, juomien ja tupakan osuus yksityisestä kulutuksesta oli vuonna 1900 noin 60 prosenttia. Miettikääpä, paljonko se olisi nettopalkastanne! Mikä saa meidät nykyään valittamaan ruoan kalleudesta? Vapautan tässä tekstissä kaupan hetkeksi vastuusta, koska suurin vika ei ole heikossa kilpailussa, suurentuneessa katteessa tai kasvavissa tuotanto- ja raaka-ainekustannuksissa. Syy on kuluttajissa. Meissä suomalaisissa. Toisenlaisilla valinnoilla söisimme maukkaammin, terveellisemmin, eettisemmin ja jopa edullisemmin.

Ruoasta on muodostunut viime vuosikymmenten aikana itsestäänselvyys eikä itsestäänselvyyttä osata arvostaa. Jokaisella on nykyisin mahdollisuus hankkia päivittäiset 2 000 kilokaloria. Ja mikä hassuinta, energiapitoisin ruoka on vieläpä edullisin vaihtoehto. Oikea termi tosin olisi lihottavin. Tehotuotanto opetti meidät maksamaan valmispizzasta euron, nuudelipussista alle 20 senttiä ja hunajamarinoidusta kanasta vitosen kilolta.

Kauppiaalle jää luu käteen
Suomalainen syö vuodessa lihaa 76 kiloa. Määrä on kolminkertaistunut 60 vuodessa. Lihaa nautimme nykyisin mieluiten kalleimpina ja mauttomimpina ruhonosina - fileinä. Suomalaisten suosikkeja ovat broilerin rintafileet sekä naudan sisäfile. Luulliset palat koetaan jotenkin hankalana eikä niiden kypsentämiseen ole oikein aikaakaan. Ja onhan ne vähän ällöjäkin, kun muistuttavat meitä joskus eläneestä luontokappaleesta. Kilohinnaltaan ne ovat kuitenkin murto-osa paistinkin hinnasta. Laitoin juuri lihakauppiaalle tilauksen possunposkista, jotka ovat yksi maukkaimmista ruhonosista. Ne laitetaan useimmiten suoraan muun pään mukana makkarasylttyyn. Sisäelimet jäävät lihatiskillä rauhaan, mikäli sinne joskus eksyvät. Maksa nyt jotenkin kelpaa. Tarkkailemme lihan kilohintaa, mutta valmismarinoituna saamme sitä vain 80% pakkauksen painosta.  Kalasta hyödynnämme jonkun toisen erottamat fileet. Perkeet ovat vain pahanhajuisia ja limaisia. Ei niitä meidän kotiin. Liemethän ilmaantuvat yksittäin pakatuista kuutioista.

Juurekset haluamme valmiiksi pestyinä, ilman ravinteita säilyttävää ja kynnenaluset sotkevaa multaa. Sipulit ovat kätevästi kolmen kappaleen verkkosäkissä eikä niitä tarvitse nostella pussiin sormin. Neljä chiliä puolestaan styroksirasiassa. Porkkanat ovat muotoiltu kätevästi baby-mallisiksi suupaloiksi. Kaikki nämä maksavat. Sinun pussistasi. Turhaan.

Kallein ruoka on syömätön ruoka
Suomalainen heittää keskimäärin ruokaa roskiin 23 kiloa vuodessa. Kaupat vielä päälle 10 kg/hlö. Nelihenkiseltä perheeltä tuhlaantuu siis yli 130 kg alunperin syömäkelpoista jätettä hunningolle! Miettikääpä sitä ruokavuorta edessänne! Kaikkiaan suomalaiset haaskaavat ruokaa 120-160 miljoonaa kiloa joka vuosi. Ruokaa, jonka joku kasvatti, kuljetti, jalosti, pakkasi, taas kuljetti, laittoi hyllyyn ja sinä kuljetit. Maailman ruokahävikillä poistaisimme (mutkia oikoen) nälänhädän. Tunnen syvän piston. Neljän hengen annoksessa on usein meille kahden hengen taloudelle hiukan liikaa, vaikka toiset annokset lounaalle ottaisimmekin. Lautasen tähteillä ei mitään tee ja kattilanpohjalle jäänyt puolikas annos armahdetaan silloin tällöin roskiin, kun ei sitä enää vain tee mieli syödä. Pahin ympäristörikos on avaamaton, huonoksi ehtinyt elintarvike. Se on rasittanut turhaan paitsi luontoa, myös omaa lompakkoa. Tunnustan nähneeni sellaisenkin jääkaapissani. Olen sentään oppinut avaamaan tuotteen ja kurkkaamaan, mikä meininki.

Teollinen pikkunälkä
Joka kuudes kokkaa harvemmin kuin kerran viikossa. Olenkin pitkään ihmetellyt einesruokien kokoa. Edes minä, 60-kiloisena, en usein tule niistä kylläiseksi. Viime maistokerrasta on tosin jo vuosia. Onko ne suunniteltu niin pieniksi, jotta hinnan saa painettua alas? Pääraaka-ainettakin niissä on minimaalisesti kotitekoiseen verrattuna. Ja hintaa reippaasti enemmän. Eikö edellispäivän illallisella voi tehdä sen verran isompaa satsia, että sitä riittäisi aina lounaaksikin? Ei tarvisi maksaa sitä neljää euroakaan. En myöskään ymmärtänyt keksifirman lanseeraamaa pikkunälkä-termiä. Onko sellainen yleistäkin? Miksi? Siksi, että tuli syötyä lounaaksi pikkuruinen valmisruokakeitto? Siksi, että vatsa on totutettu saamaan pikkuhyvää tämäntästä?

Pikkunälkään löytyy nykyisin monenlaisia välipaloja. Lisäksi suolankaipuuseen tarjoaa rekanpituinen snacksi-hylly helpotusta. Suola kuivattaa ja limppari kosteuttaa. Kaikki tämän kappaleen elintarvikkeet ovat turhia sinulle ja lompakollesi. Kokeilepa joskus tehdä itse perunalastuja! Perunaa, öljyä ja suolaa. Resepti, jolla päihität jokaisen brändin ja kauppalaskun.

On aika päättää turinoinnin ensimmäinen osa. Tarkoitus oli osoittaa, että suuri osa suomalaisen keskivertokauppalaskusta koostuu turhasta ja huonosta ravinnosta. Kyse ei ole luomusta tai premium-brändien tuotoksista. Kyse on aidosta ruoasta. Aidoista mauista. Pienestä vaivasta ja yrittämisestä. Ja sopivan kokoisista annoksista.

Seuraavaksi keskityn varsinaisiin hintoihin ja siihen, mistä ne koostuvat. Mitä ostat, kun valitset halvinta? Ja mitä et sillä saa. Miksi ruoka on liian halpaa?


keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Keittiöremontti osa 3 - Valmis!

Keittiöremontista on nyt kulunut yhdeksän kuukautta, joten on hyvä aika kertoilla, miten remppa sujui ja miltä lopputulos puolen vuoden käytön jälkeen vaikuttaa. (Trilogian aiemmat osat 1 ja 2.)

Alkuun kompromissit. Teimme kaiken pitkälti laskutason ja kaappitilan maksimoimiseksi. Lieden viereinen laavakiviparila tai kaasuliesi jäi pois, koska kaasupullo olisi vienyt yhden kokonaisen kaapin. Seinällä roikkuville paistinpannuille ja keittiövälineille ei myöskään löytynyt tilaa. Rinnankorkeudelle nostettu uuni olisi siirtänyt liettä ja vienyt metrin laskutilaa. Kyllä noiden myönnytysten kanssa pystyy elämään eikä mikään päätös ole kaduttanut jälkeenpäinkään.

Heräsimme pitkän odottelun jälkeen todellisuuteen. Remppa oikeasti alkaa ja se alkaa ihan juuri! Samalla tajusimme, että vanhat keittiökaapit olisi ilman muuta pitänyt laittaa kiertoon. Hyväkuntoisille, umpipuisille ja pelkistetyille oville olisi löytynyt netistä varmasti uusi iloinen omistaja. Aikataulu painoi kuitenkin päälle ja keittiö piti saada räjäytettyä tyhjäksi lattiamiehiä varten. Kaatopaikalle menivät. Prkl. Tehkää toisin.

Get set!
Kaapit revittiin alas, laminaatit ja muovimatot irti, ilmastointiputkien ympärillä olevat seinäkkeet matalaksi. Ensin sisään sähkömies, jonka kanssa katsoimme suunnitelmasta pistokkeiden paikat. Niitä tulisi paljon, kymmenen kappaletta eri puolille sijoitettuna. Tässä vaiheessa niiden laittaminen on helppoa ja edullista, myöhemmin tulee vain manailtua pieniä pihistyksiä. Sitten kehiin tasoitemies, joka kaiversi lattiaan loven puolta vaihtavan uunin johdolle ja seinään tilaa liesituulettimelle. Samall astui voimaan parin päivän astumiskielto keittiöön. Seuraavaksi päällystys Nora-matolla. Siinä välissä oli muutenkin keittiöstä siirretyillä tavaroilla täytetty tilava olohuone ahdettu täpötäyteen kodinkoneita. Seuraavat viisi viikkoa elimmekin käytännössä makuuhuoneessa. Voisi kuulostaa jonkun korviin romanttiselta, mutta se ei sitä ollut. Seinät alkoivat kaatua päälle ja raflaruoka tympiä.

Pinnat
Lattia näytti ja tuntui juuri niin hienolta kuin olimme toivoneetkin. Pehmeä ja lämmin eikä liukas, vaikka sille pari pisaraa tippuisikin. Loistava valinta. Kaappeja saimme odotella tyhjssä keittiössä tuskaiset liki pari viikkoa. Alun jälkeen työ ei edennyt aivan toivomallamme tahdilla. Muutamana päivänä oli turhauttavaa tulla töistä kotiin ja huomata, ettei keittiö ollut edistynyt nimeksikään. Olin kuvitellut, että kasaaminen vie viikon tai puolitoista, mutta kaiken kaikkiaan se kesti kolmisen viikkoa. Yhden hoputussoiton jouduin soittamaan. Jälkeen olimme kuitenkin koko ajan tyytyväisiä. Ja olemme yhä. Laatoitus rajattiin aluksi väärään kohtaan, mutta seuraavana päivänä oli sekin korjattu.

Kaapiston runkoa katsellessa tiesimme, että lopputuloksesta tulee hyvä. Tila oli käytetty juuri niin maksimaalisesti kuin se oli tyyli säilyttäen mahdollista. Jätimme yläkaappien päälle tilaa, ettei keittiö mene aivan tukkoon. Avohyllyihin oli laitettu toisenlaiset pidikkeet kuin olimme suunnitelleet, mutta onneksi nekin näyttivät hyviltä.

Lopulta keittiö oli valmis ja se vastasi hyvin suunnitelmaa ja mielikuvaa päässämme. Iskimme vielä hyllyt kiinni kirjoille ja arjen pikku fantasia oli edessämme. Toki monta pientä unelmaa jäi kytemään, mutta niiden perään ei vieläkään haikaile.

Koneet
Sitten konekantaan. Kuten aiemmin kerroin, otimme tekniikan Tampereen Turtolan Musta Pörssistä. Heillä oli kattavin valikoima meidän toivomiamme koneita ja paras tarjous kokonaisuudesta. En laita linkityksiä, koska osa oli jo nyt ilmeisesti vanhaa mallistoa eikä linkittynyt. Saimme haluamamme jääkaapin ja pakastimen (Miele FN 12827 S ja K 122820), markkinoiden tilavimman uunin (Whirlpool AKZM 764), toiseksi eniten pitämämme pesukoneen (Whirlpool ADPS 5540) sekä erinomaisen lieden (Whirlpool ACM 751/BA). Uunin diginäyttö hieman arvelutti aluksi eikä syyttä, sillä se hajosi parin viikon jälkeen ja korjausosaa jouduimme odottamaan pari viikkoa. Korjaus toki hoitui takuun puitteissa. Muutoin koneet ovat osoittautuneet hyviksi yksilöiksi. Jääkaapin suureen kokoon emme ole vieläkään tottuneet ja ruokaa jää helposti piiloon, ellei pidä mielessään, mitä sieltä löytyy. Pakastinta emme ole saaneet vieläkään täyteen. Tuore jäätelökone ja hirvikausi korjannee asian. Astianpesukoneen volyymi on erittäin alhainen eikä häiritse, vaikka sen laittaisi kesken illallisen pyörimään. Lisäksi se muuntautuu moneen ja sinne saa viinilasipidikkeen ansiosta tusinan laseja kerralla. Uuni on niin tilava kuin siltä voisi toivoa. Pikalämmityksellä se kuumenee todella nopeasti ja kiertoilma tuo oman säväyksen toimintaan. Lieden tehot pyyhkivät vedenkeittimen hankintalistalta. Induktion erittäin ärsyttävä puoli on, että esim. tuore Sarpanevan patamme ei siihen sovellu, mutta välitön kuumenemisnopeus ja muutaman minuutin viilentymisaika ovat mahtavia. Aion tosin hankkia yhden levyn sivukeittimen ko. kattilalle. Muut kodinkoneet hankimme pitkälti olemassa olevan Kitchen Aidin yleiskoneen muodon ja punaisen värin pohjalta. Kitchen Aidia ei voi liikaa kehua, mutta Kenwoodin K-Mixin kahvinkeitin sai kyytiä aiemmin blogissani. Tunne ei ole muuttunut mihinkään. Kokonaisuus näyttää silti hyvältä, joten kai sen kanssa voi hetken elää. :)

Kamat sisään
Avohyllyjen täytteeksi meillä oli valmiiksi turhankin suuri kokoelma Riihimäen lasitölkkejä. Onneksi mökki korjasi ylimääräiset talteen. Lisäksi hyllyille meni kahvikupit, jotka on näppärä ottaa esiin aamulla. Yksi unelma oli aamiaiskaappi, mutta koska emme syö arkisin kotona aamiaista, olisi sille tilan järjestäminen hölmöä. Lasipurkkeihin saimme yleisimmin käyttämämme pasta- ja risottolajikkeet. Risoton olemme tosin korvanneet täysin kotimaisilla lajikkeilla kuten emmer-vehnällä ja ohrasuurimoilla. Niin tulee myös maukkaampaa. :)

Etenkin mökin hankinnan jälkeen saimme sovitettua kaikki astiamme ja keittiövälineemme mallikkaasti kaappeihin. Saimme kerättyä kaikki lautasemme ja "aseemme" tiskikoneen ääreen, mikä helpottaa melkoisesti tyhjentämistä. Parhaita toteutuksia oli kuitenkin roskakorien sijoittaminen tiskialtaan viereen eikä alle. Niin usein olisi täytynyt pyytää toista väistymään tieltä. Ja se allas. Iso, keraaminen allas. Ehkä parasta keittiössä, lattian jälkeen.

Huonot pihtaukset
Jos jotain olisin lisännyt, niin motorisoidun roskiksen, joka aukeaa pienellä työntöliikkeellä. Likaisilla sormilla oven aukaiseminen on aina hiukan ärsyttävää. Vanhemmalle väestölle se tuo mukavaa lisäkeveyttä keittiöön. Lisäksi iso allas olisi ollut kivempi johdolla varustetulla hanalla, jotta vettä ei tarvisi välillä päästellä täysillä rääppeiden huuhtomiseksi. Siinä se pienet katumukset sitten olivatkin. Kolmisensataa niihin olisi mennyt.

Yhteenveto
Hyvä siitä tuli. Laatua saa myös kohtuuhinnalla eikä huonoa kannata ostaa. Suunnittelu, lehtien selailu ja keittiökauppiaiden kanssa keskustelu kannattaa. Myyjillä on paljon parantamisen varaa ja keittiösuunnitelmia kannattaisi antaa kotiin vietäväksi, mutta aina sieltä jotain irtoaa kokonaisuutta rakentamaan.




Kaikki kätevästi koneen ympärillä.



Kirjahylly jatkuu katonrajassa pari metriä.







maanantai 31. lokakuuta 2011

Saltimbocca alla Hackman Rotisser


Ajanpuute ei ole tekosyy jättää ruoanlaitto väliin. Mikäli päivästä ei löydy yhteensä puolta tuntia ruoalle, on se pilalla samoin kuin ajankäyttösi. Siinä ajassa ehdit kokkaamaan ja nauttimaan italialaisen klassikon Saltimbocca alla romanan. Sattuu olemaan vieläpä lempiruokiani.

Minut valittiin Hackmanin uuden Rotisser-paistinpannun (28 cm) testiryhmään kokeilemaan, miten kokkailu keittiövälineellä sujuu. Ok, oikea tarkoitushan on jakaa pannu bloggaajille, jotka sitten kertovat tällä tavoin uutuustuotteesta ja se vilahtelee jatkossa luonnostaan muutenkin ruokakuvissa. Sivumaku-blogi on gastronomian totuudentorvi, joten totuus kerrotaan, oli tuote helmi tai susi. Tämä kappale toimi varsin mallikkaasti. Erityismaininnan Rotisser saa keveydestä ja muotoilusta. Se näyttää ajattoman tyylikkäältä, on helppo käsitellä ja sitä jaksaa pitää ja veivata yhdellä kädellä täytenäkin. Lisäksi se on uuninkestävä ja ainakin omaan uuniin myös mahtuu. Pannulle päätyi testiviikolla nautaa, ankkaa, kanaa, kuhaa, sorsaa, jauhelihaa, salamia ja laukkamakkaraa. Homma toimi juuri niin, kuin on tarkoituskin. Aiemmat pannuni olivat Hackmanin Match-sarjan kasari, keittiön kylkiäisenä tullut Kovanaama sekä vaimon vanha valurautainen. Kovanaamaa en suosittele kenellekään ja Match-kasari osoittaa jo hiipumisen merkkejä (oma syyni), joten Rotisser oli tervetullut vaihtoehto valikoimiin. Lämmönvarauskyky ei tietenkään ole valuraudan vertainen, mutta näppärä kumppani raskaalle kalustolle joka tapauksessa. Testiviikon jälkeen sain vielä postissa kiitokseksi Hackmanin Touch-sarjan pippurimyllyn ja öljy/etikkakaatimen. Kiitos kaunis myös takaisin! Olin juuri hankkimassa valkopippurille myllyä.

Saltimbocca ja sen monet muodot
Mutta siihen ruokaan. Saltimbocca tarkoittaa suuhun hyppäämistä, mikä kielii ruoan herkullisuudesta. Kyseessä on vasikan, parmankinkun ja salvian maittava liitto. Teen sen useimmin alla romana -versiona, jossa loppusilaus loihditaan Marsala-viinillä ja voilla. Lihana toimii virallisesti vasikka, mutta käytännön syistä tyydyn yleensä naudan ulkofileeseen. Se onnistuu myös paistista aivan yhtä hyvin. Alunperin liha, kinkku ja salvia rullataan kääryleeksi, mutta olen mieltynyt pitämään sen avonaisena ohuena pihvinä. Pari kertaa olen valmistanut sen ilman nuijimista, jolloin sen koko olemus muuttuu ja tuo hauskan vaihtelun annokseen. Lisäksi olen kokeillut ja jossain määrin tykästynyt mozzarellaviipaleen tuomisesta mukaan pihvin päälle tekemään mausta pehmeämmän. Myös kaprikset ovat oiva lisä. Marsalan kumppaniksi käy myös loraus balsamiviinietikkaa. Ja marsalan voi korvata kuivalla valkkarilla. Tässä oma perus versioni.

Saltimbocca alla Romana
neljälle
8 kpl  n. 70 g palaa vasikan/naudan ulkofileetä/paistia ohueksi nuijittuna
8 slaissia parmankinkkua
salvianlehtiä maun mukaan
1 dl Marsalaa
50 g voita
suolaa
pippuria
hammastikkuja
(kapriksia)

Suolaa ja pippuroi leikkeet makusi mukaan. Asettele kunkin lihan päälle parmankinkkua ja salvianlehti ja niputa ne yhteen hammastikulla. Kuumenna paistinpannu ja laita siihen puolet voista. Paista pihvit molemmin puolin ja ota syrjään. Kaada pannulle viini ja loput voista. Kaavi pohjasta kaikki maunrippeet mukaan. Kun alkoholi on haihtunut (n. puoli minuuttia), laita pihvit takaisin pannulle ja varmista, että ne ovat kuumia, kun laitat tarjolle. Muista ottaa hammastikut pois ennen tarjoamista! Laita pari leikettä lautaselle ja kaada kastiketta päälle. Koristele salvianlehdillä.

Rotisser liedellä.







Rotisser uunissa.

Rotisser kaapissa.
Rotisser käytössä.
Kiitos kaunis.

maanantai 17. lokakuuta 2011

Kyyttöä lautasella - Ravintola C



Olin nauttinut ravintola C:n antimista aiemmin vain lounaalla. Kympin hintainen annos on Tampereen parasta hinta/laatusuhteeltaan. Food is Art -tempauksen osuessa hääpäiväämme, oli aika testata raflan illallistarjonta.

Suomen Gastronominen Seura valitsi C:n Vuoden Ravintolaksi 2011, joten odotukset olivat varsin korkealla. Saavuimme paikalle suoraan teatterista puolikymmenen aikaan, joten useimmat pöydät olivat jo lopettelemassa ruokailuaan. Food is Artin teemana oli tällä kertaa kyyttö, joten valitsimme menuvaihtoehdoista sen sekä Ilkan menun juomasuosituksineen. Näin emme myöskään huomanneet tutustua juuri käyttöön otettuun iPad-viinilistaan. Aikaa on ehtinyt vierähtää jo pari viikkoa, joten makumuistot eivät ole enää tarkimmillaan. Onneksi kuvat auttavat.

Alkuun meille tuotiin keittiön tervehdyksenä maksamoussea, kantarelleja, puolukoita ja kurpitsansiemeniä sisältävä makunystyröiden herättäjä. Maku oli uudentyyppinen kokemus. Toisaalta pidin siitä paljon, toisaalta se oli jopa luotaantyöntävä. Hyvin vaikea kuvailla tätä kontrastia, mutta uusi maku suussa on aina kiva juttu. Savu-Armas -juustosta tehty risotto oli yksinkertaisuudessaan erinomainen. Konstailematon annos sai kokeilemaan sitä myös kotona ja siitä tuli välittömästi suosikki. Osterikeitto oli ruokahalun räjäyttävä elämys. Voimakas thai-tyyppinen annos oli tyylillisesti hauska yllätys. Kyyttöpatee suklaan ja kastanjan kera oli tuhti makupala. Lämminhenkinen ja maanläheinen, jonka voimakkuus alkoi loppuvaiheessa jo hiukan kyllästyttää. Oliivisuola oli hauska piristys. Merikrotti mantelin ja artisokan kera jäi ontumaan selkeästi liian vähäisen suolan takia. Oman pääruokani olen onnistunut unohtamaan käsittämättömän tehokkaasti. Kuva muistuttaa, että possunkylkeä siinä taisi olla ja juureksia sekä etanoita. Maun muistan olleen varsin suoraviivainen. Etanat olivat mielestäni siinä hiukan turhia, vaikka makuun sopivatkin. Ne eivät antaneet siihen tarpeeksi, jotta olisivat perustelleet läsnäoloaan. Annos oli hyvin tuhti ja suoraviivaisuus alkoi puuduttaa. Satun pitämään suussani "yhteensulautuvista ristiriidoista" ja siitä, että suuremman annoksen eri osasia voi yhdistellä erilailla ja saada aina aikaan uudenlaisen elämyksen. Ennen jälkiruokaa tarjoiltu keittiöntervehdys toi eteemme kakkua ja jäätelöä. Liian perinteistä ja yllätyksetöntä, vaikka takuuhyvää. Molemmat jälkiruoista, mantelikakkua paahdetun valkosuklaan ja omenan kera sekä suklaa-fondant jäätelön kera (muita osia en muista), olivat makeita - todella makeita. Suklaa-fondant -annos yhdistettynä äärimmäisen makeaan sherryyn oli itselleni yksinkertaisesti liikaa, vaikka annoksen loppuun asti taistelinkin. Silmiinpistävää oli kahdessa menussa olleiden pähkinöiden määrä. Meille se sopi mainiosti, mutta voisi annosten elementteihin saada rapeuspurua muutenkin.

Ruokajuomasovitukset olivat paljon kehutun tason arvoisia. Juomissa korostui tavallisista rypäleistä poikkeavat valinnat eri viineissä.

C:n palvelussa ei oteta liiemmin persoonaa esiin, mikä on mielestäni aina lopulta vaikeampi tie. Kuten olen aiemminkin sanonut, niin kannatan kahta linjaa. Joko ollaan omana rentona itsenään tilanteen mukaan tai sitten asiallisia, jäykän asiantuntevia. Välimaastossa sorrutaan helposti teennäisyyteen. Homma hoitui ihan ok, mutta luontevuutta jäin kaipaamaan. Keittiömestarin piipahdus salissa toi hyvää piristystä. Koska tila on varsin pieni, onnistui aterian esittelyjä kuulemaan toiselle pöydällekin.

Pieni sali vaatii tunnelmaan ihmisiä ja mieluiten muitakin kuin pariskuntia. Alkuillan pari seuruetta piti hyvää keskustelusorinaa yllä eikä fiilis päässyt pariskuntakuiskailun tasolle. Pöydässä pystyi keskustelemaan ilman, että kaikki kantautui salin läpi.

Hintatasoltaan C edustaa Tampereen kärkikastia. Vaatimustaso on siten korkealla. Kahden hengen laskuun kirjautui vajaa 180 euroa, mille löytyi katetta, mutta myös parantamisen varaa.



tiistai 4. lokakuuta 2011

Hesburger lasten ruokavaliosta: "Päivittäinen hampurilaisten syönti on turvallista."


Miksi neuvolantäti neuvoo lasten ruokailussa toisin kuin Hesburger?

Kysyin alkukesästä McDonald'silta, ovatko he samaa mieltä pääjohtajansa kanssa siitä, että Happy Meal ei ole epäterveellistä ravintoa lapsille. Jenkkijohdon kuritusnuorassa he joutuivat nöyristelemään meren yli ja nyökyttelemään sätkynukkeina. Ymmärrettävää, mutta valitettavaa. Miten on kotimaisen toimijan kanssa? Onko Hesburgerilla sama näkemys Lastenateriaansa?

Heinäkuussa käytiin seuraavat vuoropuhelut:









































Aluksi Hese tarjosi ennalta-arvattavaa teflon-vastausta eli katso noita ravintoarvoja ja tee päätelmäsi itse. Samanhan teki McDonald's. Seuraavaksi kerrottiin, että Lastenateria on herkutteluhetkiin ja jos ei vieläkään ymmärrä, niin ottakoon henkilökohtaisesti yhteyttä. En ottanut, vaan tivasin, miten usein "herkutteluhetkiä" on sopivaa pitää. Tässä vaiheessa selitettiin jokaisen lapsen olevan yksilö ja heidän tarpeensa erilainen. Kummasti heille voidaan silti antaa ravintosuosituksia pelkän iän perusteella. Erikoista oli myös pyyntö ottaa yhteyttä neuvolajärjestelmän puoleen.

Toteutin ensimmäisen pyynnön ja otin yhteyttä Hesen palautelomakkeen kautta. Koska oli käynyt selväksi, että yritys verhoutuu aina Lastenaterian salaatti- ja maitovaihtoehdon taakse, niin keskityin aterian "pakolliseen" osaan eli hampurilaiseen.

----
Tervehdys!


Kaksi 5-vuotiasta kummilastani ovat usein luonani hoidossa ja hinkuvat Hesen lastenateriaa. Olen kuitenkin epäileväinen ruokanne turvallisuudesta lapselle enkä ole vielä suostunut heitä ravintolaanne viemään. Lastenateriaanne kuuluu hampurilainen, jonka ravintosisältöä tutkin sivuillanne. Löysin myös sivun, jossa selostettiin kunkin hampurilaisessa olevan lisäaineen tausta.


Linkki ko. sivulle on tässä: http://www.ekoodi.com/?p=3136 Pitävätkö nuo tiedot paikkansa? Voiko lapset tuollaista syödä? Jos voivat, niin kuinka usein esim. tavallinen, terve 5-vuotias? Onko mielestänne lapselle hyväksi ruokkia heitä Hesburgerissa lastenaterialla syysloman aikana vaikka viikon jokaisena päivänä?


Uskon ja toivon, että tunnette tuotteenne niin hyvin, että osaatte huoleeni vastata.

----

Sain vastaukseksi:

----
Hei,

Kiitos kyselystänne. Käytämme ainoastaan Eviran hyväksymiä lisäaineita ja noudatamme lainsäädännön mukaisia käyttömääriä. Päivittäinen hampurilaisten syönti on siten turvallista. Toki kannattaa muistaa noudattaa maalaisjärkeä ja muistaa syödä monipuolisesti, jottei koosta jokaista päivän ateriaa pelkästään hampurilaisista. Suomalainen neuvolajärjestelmä ja ravitsemussuositukset antavat ohjeita myös lasten ruokavaliosta. Osa lisäaineista on täysin luonnonmukaisia, kuten happamuudensäätelyaineena käytetty sitruunahappo. Mikäli lapsi saa yliherkkyysoireita tietyistä lisäaineista, kannattaa välttää kyseisiä lisäaineita sisältäviä elintarvikkeita. Yleisesti ottaen lisäaineiden avulla elintarvikkeiden mikrobiologinen tuoteturvallisuus on parantunut huomattavasti. Olemme pyrkineet vähentämään esim. arominvahventeita korvaamalla ne luonnonmukaisimmilla aineilla, kuten mausteilla. Tiettyjä lisä- ja apuaineita kuitenkin tarvitaan säilyvyyden, maun, rakenteen ja värin aikaansaamiseksi. Ohessa on tietoa lisäaineista, niiden turvallisuudesta ja turvallisuuden arvioinnista.

Terveisin

Eeva Mäki

Tuotekehittäjä
Eeva Mäki

www.hesburger.fi
www.hesecafe.fi


Liitteet:
Evira elintarvikkeiden lisäaineet opas.pdf
Lisäaineet opas.pdf
----

En oikein tyytynyt vastaukseen ja vastasin Eevalle:


----

Hei Eeva!


Teen pääosin ruokani itse, joten en oikein ymmärrä, miksi noin hirveää määrää lisäaineita tarvitaan. Ymmärrän säilyvyysaspektin, mutta hyvää makua, rakennetta ja väriä saa ihan normaaleillakin raaka-aineilla. Jopa paremmin. Luulisi ammattilaisten tässä onnistuvan kotikokkia paremmin.


Hiukan uskallan epäillä tuota päivittäisen hampurilaisen syönnin turvallisuutta. Lastenaterioissanne on kuitenkin niin monia ainesosia, joiden on puhuttu altistavan lihomiselle ja lasten ylipainoisuus on kasvava ongelma. Eikö lapsille maistuvaa herkullista hampurilaista saa aikaiseksi ilman esim. muunnettuja tärkkelyksiä, glukoosifruktoosisiirappia, hiivauutteita ja aromivahventeita? Minäkin saan. On totta, että lainsäädäntö ne sallii, mutta onko teidän mielestä niiden päivittäinen käyttö ruoassa lapselle todellakin hyväksi vaikka tämä muuten monipuolisesti söisikin? Kun kerran kerroitte neuvoloiden antavan vahvistusta näkemyksiinne, niin kysäisen myös sieltä.

----

Kun viikkoon ei kuulunut vastausta, laitoin hoputusviestin ja sitten jo vastattiinkin:


----

Hei,


Kiitos lisäkysymyksistänne. Pahoittelen, että vastaukseni on kestänyt. Pyrin vastaamaan palautteisiin saman päivän aikana ja viimeistään kahden viikon kuluessa. Nykytiedon valossa käyttämämme lisäaineet ovat turvallisia päivittäisellä käytöllä, mutta kuten kerroin edellisessä viestissäni kannattaa ottaa huomioon myös monipuolinen ruokavalio. Olemme antaneet asiakkaalle mahdollisuuden valita kevyempiä vaihtoehtoja ranskalaisten tilalle, joten on lapsesta/vanhemmasta kiinni minkä vaihtoehdon hän valitsee. Valikoimassamme on hampurilaisten lisäksi myös salaatteja ja kevyempiä kastikkeita. Otamme palautteenne huomioon tuotekehityksessä etsiessämme uusia terveellisiä vaihtoehtoja ranskalaisten tilalle.


Olemme tietoisesti pyrkineet vähentämään lisäaineita ja arominvahventeita, kuten natriumglutamaattia ja hiivauutetta. Tavoitteenamme on poistaa ne tuotteistamme, mikäli vain mahdollista. Kotitekoisia ja teollisessa mittakaavassa valmistettuja tuotteita ei voi suoranaisesti verrata keskenään, sillä valmistusprosessit, käyttötarkoitukset, säilyvyysajat yms. eroavat merkittävästi toisistaan näiden kahden menetelmän välillä. Majoneesi- ja kastikereseptimme sekä niihin liittyvä tuotanto ovat luottamuksellisia yrityksen sisäisiä tietoja, joten valitettavasti emme voi kertoa niistä sen tarkemmin. Toivomme luottamuksenne tuotteisiimme säilyvän lisäainepelostanne huolimatta.



Terveisin

Eeva Mäki

Tuotekehittäjä
Eeva Mäki
GSM +358 50 3485122

Burger-In Oy
Linnankatu 34
20100 Turku

www.hesburger.fi
www.hesecafe.fi
----

Tätä ennen olin kuitenkin ennättänyt pyynnöstä ottaa yhteyttä neuvolaan. En muista naisen nimeä (saan sen kyllä selville), mutta mikäli sellaista myöhemmin vaaditaan, niin esitän vastaavan kysymyksen mielelläni myös tusinalle neuvolantädeistä. :) Kerroin tädille saman kuin Heselle. Kaksi 5-vuotiasta kummilastani on tulossa syyslomaksi hoitoon, joten täytyisi tietää ihan muutenkin, miten heille tohtii syöttää Hesburgerin hampurilaisia, vaikka muuten ruokkisinkin heitä monipuolisesti. Kerroin, että Hesburgerista sanottiin päivittäisen hampurilaisen syönnin olevan lapselle turvallista. Täti alkoi ladella tekstiä melkoista tahtia. Kohteliaan kiihtyvällä rytmillä. Hesen hampurilaiset ovat kuulemma ravintoarvoltaan niin tyhjiä, etteivät päivän muut ateriat millään pysty täyttämään sitä aukkoa ilman liiallista energiamäärää. Neuvolantäti käytti aikansa kuvailemaan Lastenaterian huonoutta lapselle ja painotti, ettei sellaista pidä missään nimessä syöttää 5-vuotiaalle lapselle päivittäin. "Ei mielellään edes viikottain…"

Jotta Hesburgerin vastausten ristiriitaisuus kävisi selväksi, väännettäköön hiukan rautalangasta: Aluksi he kertoivat Lastenaterian olevan tarkoitettu herkutteluhetkiin. Seuraavaksi neuvottiin, että sen päivittäinen nauttiminen on turvallista. Miksi alussa tehtiin rajaus? Onko päivittäinen herkutteluhetki turvallista? Mannerheimin Lastensuojeluliitto sanoo, että "Ylipainon vaaran vuoksi lapsen on tärkeä oppia tietämään, että makeiset ja muut herkut eivät kuulu jokapäiväiseen ruokailuun." Miksi Hesburger on toista mieltä?

PÄIVITYS 22.10.2011: Taloussanomien artikkelissa 22.10.2011 terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) erikoistutkija Marja-Leena Ovaskainen pitää noin kahta hampurilaisateriaa kuukaudessa lapsille sallittuna paheena. "(Pikaruoan) Suosio liittyy nimenomaan tähän nopean elämisen rytmiin, se on avainkysymys. Vastareaktio, jota itse edustan olisi, että lapsille tarjotaan oikeita ruokailukulttuurin elämyksiä eikä vain mätetä energiaa." Allekirjoitan tämän täysin.


Miksi teen tätä?
Taistoni pikaruokaketjuja vastaan on herättänyt paljon keskustelua. Puolesta ja vastaan. McDonald's-bloggaukseni (1, 2) ovat blogini suosituinta sisältöä, joten kiinnostusta aiheeseen löytyy. (On myös mielenkiintoista, millä hakusanoilla juuri niihin teksteihin päädytään.) Kannustusta on tullut valtavasti. Ymmärrän silti, että jotkut näkevät tämän typeränä vouhotuksena "itsestäänselvästä" asiasta. Se ei sitä kuitenkaan ole, kuten yritysten vastaukset osoittavat. Tarkoitukseni on näyttää pikaruokaketjujen lapsista piittaamaton asenne bisneksensä tekemisessä. Korostan, että kaikki tämä kohdentuu vain lapsille markkinoituihin aterioihin. Aikuiset tehkööt valintansa itse.

Liikevoitto sinänsä ei ole pahasta. Päinvastoin. Sitähän yritän päivittäin asiakkaillenikin maksimoida. Mutta millä pelisäännöillä se saadaan aikaan, merkitsee. Lakia ei riko kukaan. Se ei silti tarkoita, että asioita tehdään mielestäni oikein. Ei aikana, jolloin lasten lihavuus lisääntyy huolestuttavasti. Ei liene yliampuvaa, että tuomitsen leluilla, aromivahventeilla ja turhilla lisäaineilla lasten koukkuun saamisen epäterveelliseen ruokaan törkeäksi? Sehän on vain oma mielipiteeni. Kulutustottumukset muuttuvat huimaa vauhtia kohti lisäaineetonta ja muutenkin terveellisempää ruokavaliota. Toisaalta pikaruoankin suosio kasvaa. Milloin pikaruokaketjut ottavat vastuuta lasten terveydestä? Milloin näemme toiminnassa todellista selkärankaa kohti paremmin voivaa kansaa? Liikkumaan kehottaminen ja monipuolisen ruokavalion täydentäminen kotona pikaruoan aiheuttamaan ravintoarvovajaukseen ei ole sitä.

Vastuu lasten ruoasta on vanhemmilla. Onko silti oikein, että yritykset tekevät kaikkensa tuon vastuukilven läpäisemiseksi? Lasten vaikutus perheen ruokavalintoihin on usein valitettavan suuri. Valitettavan moni aikuinenkaan ei osaa pitää itsestään huolta. Katsovatko muut asiaa vain vierestä todeten, että huono säkä elää tuossa perheessä? Eikö lasten suojelemiseksi ole tarjolla enempää? Meidän kolmi-nelikymppisten ja sitä vanhempien ikäpolvien lapsuudessa ei ollut nykyisenkaltaista pikaruokaa. Haluaisimmeko päästä takaisin kokemaan lapsuutta pikaruokaketjun pallomeressä, lisäaineita pursuavan aterian kyllästämänä? Jäimmekö jostain paitsi?

Toisena punaisena lankana haluan kieltää epäterveellisen ruoan markkinoimisen lelujen avulla. Piilaakso näytti tässäkin mallia. Käsite "epäterveellinen" on juridisesti hankala, joten käytännössä se täytyisi sitoa tiettyihin annoskohtaisiin rasva-, kalori- ja sokerimääriin. Tämä sulkisi kenties pois myös mm. Kinder-yllätysmunat. Olisiko se niin paha asia? Olisiko liikaa vaadittu, että pidettäisiin ruoka ruokana ja lelut leluina? Ja lapset terveinä?

tiistai 27. syyskuuta 2011

Pippuripihvi - Steak au poivre


Jos ruokalaji on elinehto suomalaiselle ruokaravintolalle, voidaan puhua kansallisruoasta. Alkujaan se on kuitenkin ranskalainen klassikko

Pippuripihvi löytyy valtaosasta suomalaisia rafloja. Se jakaa myös vahvasti mielipiteitä. Toisille se on liki synonyymi hyvin ulkona syömiselle. Toiset puolestaan karttavat sitä viimeiseen asti. Itse en sitä koskaan valitse. Tiedän sen olevan varmin valinta, koska jos se on huono, ei ravintolalle useinkaan ole toivoa menestyä. Muut annokset kertovat yleensä raflasta enemmän. Sisäfilee on muutenkin mielestäni yliarvostetuin ruhonosa. Mauton, vaikka mehevä. Ja ylihintainen. Kun sen silti olen joskus ravintolassa valinnut, on se ollut aina tylsyydessään pettymys. Pari kertaa kotona kokeiltuani klassisemmalla ranskalaisella ohjeella, olen tykästynyt siihen paljon enemmän kuin imeliin raflasooseihin. Tässä hyvä versio kokeiltavaksi. Kylkeen herkulliset valkosipuliset ranskalaiset perunat uunissa valmistettuna. 
Huom! Tee ensin ranskikset ja niiden kypsyessä pihvi ja kastike.

Pippuripihvi
kahdelle

400 g naudan sisäfileetä
25 g voita
loraus oliiviöljyä
2 salottisipulia hienonnettuna
muutama oksa tuoretta timjamia
muutama oksa rosmariinia (jos kaupan ohutoksaista)
2-3 rkl kermaa
1 dl demi-glace -kastiketta
2-3 rkl konjakkia
1 rkl Dijon-sinappia
2-3 rkl viherpippureita karkeasti hienonnettuna
muutama varsi vesikrassia, lehdet irrotettuna
suolaa
pippuria

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Kuivaa liha talouspaperilla. Suolaa ja pippuroi liha kunnolla ympäriinsä. Lämmitä paistinpannu liedellä melko kuumaksi. Laita mukaan voi ja loraus öljyä. Juuri kun se alkaa höyrytä, laita lihakimpale pannulle ja ruskista se kauttaaltaan kauniin väriseksi. Nosta filee vuokaan, iske siihen paistomittari ja laita mukaan timjamin ja rosmariinin oksat. Jätä pannu jäähtymään. Paahda fileetä, kunnes mittari näyttää 55°C, jos haluat lihasi mediumina. Lämpö nousee vielä vetäytyessä.
Nosta filee leikkuulaudalle ja kääräise folioon kymmeneksi minuutiksi. Kaada ja kaavi vuoan nesteet pannulle ja lämmitä se melko kuumaksi. Lisää sipulit ja kuullota niitä. Ota pannu liedeltä, nappaa sytkäri käteesi, sulje liesituuletin ja kaada konjakki pannuun (ei pullosta). Kallista pannua hiukan ja sytytä konjakki sytkärillä. Anna alkoholin palaa pois (pyörittele nestettä varovasti). Sekoita joukkoon demi-glace ja kerma ja anna kastikkeen tiivistyä minuutin verran. Lisää mukaan sinappi ja pippurit. Maista ja mausta suolalla mielesi mukaan.
Leikkaa lihakimpale kahdeksi pihviksi, aseta lautaselle ja tarjoile kastikkeen ja valkosipuliranskalaisten kera. Ripottele päälle vesikrassia.


Valkosipuliranskalaiset uunissa

6-8 jauhoista perunaa neljänneksiin leikattuna
5 valkosipulinkynttä hienonnettuna
0,5 dl oliiviöljyä
2 rkl maissitärkkelystä
0,5 tl valkosipulijauhetta
0,5 tl cayenne-pippuria
suolaa
pippuria

Lämmitä uuni 225 asteeseen. Sekoita kaikki ainekset hyvin keskenään. Laita uuniin ja paista 45 min tai kunnes ovat kypsiä (riippuu paljon lohkojen koosta ja esim. kiertoilmauunista). Tarjoile piffin kera (tai popsi pelkästään).




tiistai 20. syyskuuta 2011

Varsin vaisu Toscanini


Italialaisista ravintoloista on Suomessa ylitarjontaa. Hyvää, aidonmakuista ruokaa saa harvasta. Testiin meni tällä kertaa Helsingin Bulevardilla, hotelli Klaus K:n kyljessä majaileva Toscanini.

Vietimme tapahtumarikkaan viikonlopun pääkaupunkiseudulla. Mukaan mahtui Kolme iloista rosvoa -esitys Helsingin kaupunginteatterissa, Ars 11 Kiasmassa, päivällinen Toscaninissa, M. Wardin keikka Tavastialla sekä lainakoiran nappaaminen mukaan pariksi viikoksi.

Toscanini valikoitui ruokapaikaksi CityDealin tarjouksen myötä. Neljän ruokalajin menun kahdelle sai 46 eurolla. Sunnuntai-iltapäivänä ravintolassa on kolmannes pöydistä varattuna, mutta ruokailun aikana rafla on paikoitellen liki täynnä. Useassa pöydässä vilautellaan CityDeal-lappua. Sisustus on varsin tyylikäs. Kylmien laatta- ja metallipintojen vastapainoksi on otettu lämmintä puuta. Voisi kuvitella, että istuisi aidossa italialaisessa trattoriassa. Toisaalta, en ole nähnyt vielä koskaan vastaavan oloista paikkaa Italiassa.

Valitsemme molemmat menuvaihtoehdot. Aluksi eteeni tuodaan Yrttimarinoitu kalmarivarras ja vihannescaponataa. Annos toimii varsin hyvin ruokahalun herättelijänä ilman yllätyksiä. No wait. Lopussa suuhun tulee jotain, jonka kuvittelen olevan vain sitkeä lehti. Sitten tajuan sen olevan muovia. Jätän palan lautaselle, mutta keskittyessäni johonkin ihan muuhun, lautanen ehditään viemään pois ennen kuin ehdin asiasta mainita. Toisaalta, miten sanomiseni auttaisi asiaa? Meneekö tarjoilija/raflapäällikkö keittiöön kieltämään muovin tiputtamista vahingossa annoksiin?

Vaimon eteen tulee Pistaasilla ja appelsiinilla maustettua kanaballotiinia, kananmaksatahnaa, punasipulihilloketta ja bruschettaa. Annos on maukas, mutta siinä vaiheessa emme kuvitelleet sen jäävän aterian parhaaksi.

Väliruoaksi minulle tarjoillaan Sitruunalla ja mintulla maustettua munakoisokeittoa. Liemimäinen keitto maistuu voimakkaasti munakoisolta. Niin tuhdisti, että oikein ihmettelen, miten miedon makuisesta kasviksesta saakin niin paljon makua irti. Sitruunaa ja minttua huomasin annoksessa vasta jälkikäteen menua lukiessani. Ihan ok.

Pöydän toiselle puolelle kärrätään Panzanella-leipäsalaattia ja Buffalo-mozzarellaa. Käsitykseni panzanellasta on rustiikkisempi ja sanan kuullessani näen kokin pyörittelevän leipäpaloja käsin tomaateissa. Tämä versio oli paljon hillitympi ja myös tylsä.

Pääruokana oleva Karitsan paahtopaistia sekä rusinoilla ja sahramilla maustettua couscousta on melkoinen pettymys. Liha on ylikypsää ja hiukan kuivaksi ehtinyttä. Couscous-salaatti on peruskamaa. Takuuvarmasti ihan hyvää, mutta ilman pienintäkään yritystä parempaan. Arkinen kotiruoka. Ihmettelen muutenkin, mitä lähi-itään vievä annos tekee peri-italialaisessa ravintolassa.

Enemmän kalaa suosiva vaimoni saa lautaselleen Paistettua nieriää, Beluga-linssejä, pinaattia ja fenkolia. Ihan kiva, kala hiukan ylikypsä. Vaimo tiivisti annoksen sanomalla, että kotona tehtäis tämä paremmin.

Jälkkäriksi oli tarjolla Sitruunapiirakkaa ja cassata-jäätelöä. Piirakan sitruunaisuus oli ehkä liiankin vahva, etenkin kun pohja oli päässyt hiukan kuivaksi. Tiramisú oli vetisyydessään huono esitys.

Olimme liikkeellä autolla, joten viinin lipittely jäi yksiin annoksiin. Ihan hyviä olivat, mutta eivät sentään annosta pelastaneet.

Tarjoilu oli ystävällistä, mutta teennäistä. Tarjoilija voi olla hyvinkin rento ja laittaa itseään peliin tai sitten jämäkkä asiakaspalvelija, joka hoitaa kaiken tiptop. Nyt ei sattunut kumpaakaan kohdalle. Puolikkaaseen hintaansa nähden ruoka ja kokemus oli sen arvoista, mutta täyden hinnan ja viinipaketin kahvittelun myötä 170 euroon kohoavalle hintalapulle ei tästä paikasta löydy katetta.



Sunnuntain saatteli arkeen M. Ward.

maanantai 5. syyskuuta 2011

Kahvinkeitinarvostelu - Kenwood kMix CM040


Tiedättekö ne perus ruokablogijutut, joissa hehkutetaan kaikkea kivaa ja ihqa? Tämä ei ole sellainen stoori. Tässä tehdään kärpäsestä härkänen, mutta päivittäin häiritsevä kärpänen pistää vihaksi.

Tämä teksti käsittelee kahvinkeitintä nimeltä Kenwood kMix CM040. Elämässä voisi olla paljon suurempiakin valituksen aiheita, mutta kritisoin tätä mainittua kuitenkin.

Keittiöremontin valmistuttua halusimme valkoisen päävärin mausteeksi punaista. Se näkyisi mm. pöytäkodinkoneissa, tekstiileissä, maljakoissa jne. Pöydällä odotti jo valmiina oma pikku unelmamme, Kitchen Aidin yleiskone. Muu konekanta täytyisi toimia yhteen sen kanssa. Kitchen Aidin oma kahvikone kustantaa 850 e, joten se sai vielä odottaa. Olihan edessä vielä siirtolapuutarhamökin verran menoeriä. :) Espressokoneisiin en jaksanut kaiken keskellä paneutua. Sitä paitsi pressopannun maku toimii lajissaan varsin pitkälle. Aamukahvina en jaksaisi säätää latteja ym. Moccamasteriakaan emme halunneet. Se on yksinkertaisesti vain niin ruma, vaikkakin funktionaalisesti ylittämätön. Nähtyämme Kenwoodin kMix-sarjan, totesimme sen vastaavan juuri tarkoitustamme. Tyylikkään näköinen ja yleiskoneen kanssa toimiva sekä ainakin mielikuvallisesti kohtuullisen laadukas. Ja sitä sai punaisena. Samaan koriin tupsahti saman sarjan leivänpaahdinkin. Keitin 120 e, paahdin 80 e.

Kotona keitin löysi heti paikkansa yleiskoneen viereen ja hyvältä näytti. Ensimmäistä sumppia valmistellessa, huomasin suuren miinuksen. Vesisäiliöstä ei näy veden määrää, vaan se täytyy katsoa pannusta. Ärsyttävää. Tiedän kyllä, että hifistelijät eivät kaada vettä kahvikannusta, koska siitä tulee mukaan kahvirasvaa. Kahvihifistelijöillä ei tosin varmasti löydy peruskeitintä, joten aivan sama.

Ensimmäinen pannullinen oli tippunut ja oli aika kaataa kahvi kuppiin. Kannun nokkaan oli höyrystynyt yllättävän suuri määrä vettä, joka lorahti kuppiin lantringiksi. Kaataessa loppukahvia kuppiin, totesin, ettei viimeisiä paria ruokalusikallista saisi normaalikeinoilla mukaan. Se täytyi kaataa pystysuorassa altaaseen. Pannu on keittimen ulkonäköön nähden yllättävän ruma ja kaiken lisäksi täynnä täydellisiä muotoiluvirheitä.

Itse kahvi oli onneksi hyvää ja päätin, etten yritä palauttaa tai reklamoida tuotetta. Huomasin lisäksi, että keitin sammuttaa päälle unohdetun virran kahden tunnin päästä automaattisesti. Pieni suuri asia, kun olet lähtenyt kämpästä ja alat pohtia, sammutitko laitteen.

Parin kerran jälkeen ilmeni suuri miinus. Pannun voi melko helposti laittaa paikalleen suodatusta odottamaan niin, ettei se kuitenkaan ole täydellisesti kohdallaan. Tämä aiheuttaa sen, että tippalukko toimii ja neste alkaa kerääntyä suodatinpussiin. Muutaman kerran on ollut vahinko todella lähellä.

Kun pannun ottaa kahvin tippumisen jälkeen pois, tippuu tippalukosta aina pari pisaraa kuumalle pannunaluselle pohjaan palamaan. Ärsyttävää.

Kahvinkeittimissä ei ole montaa toimintoa. Kenwoodin kMix CM040:ssä useimmat niistä ovat pielessä. Kahvi on hyvää ja ulkonäkö nätti, kaikki muu sitten mättääkin.


sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Berthan 1-vuotisilla

Vierailimme (liian) pitkästä aikaa kaupungin kenties puhutuimmassa raflassa, Ravinteli Berthassa. Osuimme sattumalta juuri 1-vuotissynttäreille, jota berthalaiset juhlistivat tarjoilemalla ilmaisen jälkiruoan.

Berthan vauhti on mutu-tuntumalla pyörinyt lujaa alusta alkaen eikä moitteen sanoja ole kantautunut asiakkailta lainkaan omiin korviini. Viime vuotinen vierailu ylitti muutenkin korkealle asetetut odotukset. En pureudu kokemukseen nyt sen tarkemmin, koska viime arvostelu kertoo tarpeeksi nykytilanteestakin. Ruoka oli edelleen kunnossa. Alkuruoat tempaisivat heti mukaansa ja pääruoat jatkoivat yllättävänkin täyteläistä fiilistä. Pelkäsin listalla olevan nauta-annoksen olevan tylsä, mutta kun kuulin, että liha koostuu hännästä ja sydämestä, oli pelkoni täysin turha. Annos oli yorkshire-vanukkaan ja piparjuurimajoneesin kera erittäin tuhti, mutta herkullinen. Jälkiruoat olivat mielestäni aterian heikoin osa. Värimaailma oli yllättävän lattea eikä makujen kokonaisuus muutenkaan säväyttänyt. Toisaalta viinipaketin jälkkäriviini osui parhaiten kohdilleen. Pahaa sanaa ei tosin tule muistakaan viinivalinnoista. Ja ekalla kerralla "kritisoimani", muilla väreillä nukkaantuneet käsipyyhkeetkin oli uusittu. :)

Listalla ruoka näytti tältä:


Alkuruoat:
tomaatti, mustekala, tapioka
kanttarelli, kananmuna, ruohosipuli

Pääruoat:
nauta, parsakaali, piparjuuri
sinisimpukka, peruna, kuha

Jälkiruoat:
manteli, ranskankerma, nektariini
appelsiini, lakritsi, kananmuna




lauantai 6. elokuuta 2011

Kotitekoinen kebab

Olen tähän mennessä blogannut kotitekoisesta pizzasta ja hampurilaisesta, mutta epäpyhän kolminaisuuden kolmas tukipilari odotti toteutusta - kebab.

Kebabhan tarkoittaa varrasta ja lajeja löytyy monia useita. Suomen kebab-pizzerioiden liha-soosimössöä ei turkkilainen ravintoloitsija kebabiksi myöntäisi. En lähde analysoimaan kebabin historiaa ja syvintä olemusta sen syvemmälle, vaan kerron yhden, varsin suorasukaisen, helpon ja terveellisen version tästä itämaiden herkusta - kertaakaan "aitoa" maistamatta. Kaikki ainesosat tehdään itse, joten tiedät tarkkaan, mitä suuhusi laitat - toisin kuin sunnuntaiaamuisin nollaneljältä. Kustannus on jopa vitosenkepsua edullisempi!

Tein kaiken grillissä ja homma toimi ihan ok, mutta pitaleivät eivät nousseet kuprulle kuten uunissa. Voi olla harjoituksen puutetta ja hyvin leivät toimii ilman kupruiluakin. Kunhan et tee niitä rapeiksi asti.

Retiisitzatziki antaa annokselle oman kesäisen raikkaan säväyksen. Tee valmiita kebab-annoksia tai laita tarjottavat kippoihin jokaisen itse kasattavaksi. Tarjoile kebab renkaiksi leikatun punasipulin, tuoreen tomaatin, salaatin ja retiisi-tzatzikin kera.

PITALEIPÄ
10 dl vehnäjauhoja
1,5 dl vettä
2 pussia kuivahiivaa tai 1 tuorehiiva
2 rkl hunajaa
100 g voita sulatettuna
suolaa

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää jauhot, hunaja, suola ja voi. Vaivaa taikina tasaiseksi. Anna nousta 30 min. Kauli taikina ohueksi levyksi, taita ja kauli puolen sentin paksuiseksi. Tee vaikka keittokulhoa hyväksi käyttäen, reunalla taikinaan painamalla, hiukan cd-levyä isompia leipiä. Paista grillissä epäsuoralla lämmöllä, kunnes leipiin  alkaa tulla väriä, mutta eivät pääse rapeiksi.

LIHATÄYTE
500 g lampaan jauhelihaa
1 dl korppujauhoja
0,5 dl vettä
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
2 kananmunaa
1 dl mintunlehtiä hienonnettuna
1 dl lehtipersiljaa hienonnettuna
2 rkl jeeraa/juustokuminaa/roomankuminaa hienonnettuna
1 tl kanelia
1-2 tl fenkolinsiemeniä hienonnettuna
suolaa ja mustapippuria

Sekoita ainekset keskenään ja anna tekeytyä puolisen tuntia. Rullaile massasta makkaran paksuisia pötköjä ja pistä varrastikku läpi. Grillaa meheväksi.

RETIISI-TZATZIKI
0,5 dl retiisiä hienonnettuna
1 punasipuli hienonnettuna
2 valkosipulia hienonnettuna
1 dl kreikkalaista jogurttia
1 rkl punaviinietikkaa
ripaus sokeria
suolaa ja mustapippuria

Sekoita ainekset keskenään ja laita jääkaappiin tekeytymään puoleksi tunniksi.



maanantai 1. elokuuta 2011

Suapasmuata Kuopijossa - Ravintola Gusto

Aloitimme jo perinteeksi käyneen, kesäisen kotimaaturneen Kuopiosta. Kalakukkojen sijasta suuntasimme illalliselle italialaiseen ravintolaan, Gustoon.

Gusto on kuopiolaispariskunta Mikko ja Pauliina Rosendahlin uusin luomus. Ensin he valloittivat Savon ja myös meidän sydämen Ravintola Osilla. Sittemmin raflaperheeseen syntyi grilliravintola Hiili.

Kesäisenä arki-iltana ravintola on puolillaan. Hahmotan, mitä sisustuksella on haettu takaa, mutta lopputulos vaikuttaa hiukan hätäiseltä. Takaosan pyöreään pöytään antaa suurimman valaistuksen vessanurkkauksen valo. Tila kaipaisi joko lisää karuutta tai lämpöä.

Helteinen ilta on lämmittänyt pienen salin melko nihkeäksi. Alkuun tarjoillun veden olisi siksi toivonut olevan kylmää. Tarjoilu on alusta alkaen jossain määrin hapuilevaa. Menu on varsin suppea, mutta riittävä. Menuja löytyy vain yksi (43 e). Haluamme syödä aina eri ruokia, jotta erilaisia makuja kertyisi mahdollisimman paljon (kun hiukan maistelee toiselta). Pääruokana oleva entrecote ei innosta kumpaakaan, mutta sen vaihtaminen päivän kalaan onnistuu. Jätän itse antipastot väliin.

Vaimolle tuodaan alkajaisiksi upeannäköinen makunystyröiden herättelijä lohesta ja ricottasta. Erityismaininnan saa sahramilla maustettu fenkoli, joka jatkaa varmasti eloaan kotikeittiössämmekin. Väliruoaksi menu tarjoaa kurpitsarisottoa. Oma lautanen tarjoaa spaghettia savustetulla scamorza-juustolla. Molemmat ovat varsin yksinkertaisia annoksia, mutta pastan suola on tainnut päätyä risottoon. Itse hiukan vierostin kolmanneksen normaalispaghettin mitasta olevaa pastaa. Ei sentään rakettispaghettia.

Pääruoaksi valitsin lammasta tryffelikastikkeella. Vaimolle tuodaan menun mukainen, mutta tilauksen vastainen entrecote. Ehdin syödä annokseni ennen kuin vaimo saa omansa. Erehdys korvataan ilmaisella jälkiruoalla. Molemmat annokset ovat ulkonäöltään taidetta. Kukilla vahvistettu väriloisto sopii kuumaan kesäiltaan kuin kuikanlaulu mökkijärvelle. Kauniin asettelun lisäksi annokset ovat varsin kookkaita. Makua löytyy eikä tryffelin aromi pääse valtaamaan lammasannosta liikaa. Liha on erittäin mureaa ja ilmeisesti alkurisotossakin käytetty kurpitsapyree toimii kokonaisuudessa varsin hyvin. Vaimon kuha on kääritty hauskasti rullalle eikä uusista perunoista sen kyljessä voi narista kuin korkeintaan tylsänä valintana. Minkään sortin italialaisuutta kummaltakaan lautaselta on turha hakea, mutta se ei maukasta ruokailuhetkeä haittaa.

Tarjoilija kyselee sinnikkäästi, mutta kohteliaasti lisäjuomatilauksen perään, vaikka edessäni on puolillaan oleva punaviinilasi ja vierellä kolmannesvalkkaripullosta. Sen sijaan kahvia, puhumattakaan avecista, ei kaupitella missään vaiheessa jälkiruoan kylkeen tai päätteeksi.

Jälkkäriksi menu tuo eteen jopa hiukan tylsän vaniljajäätelön mansikkakeitolla. Piristystä antaa pienet basilikakuulat. Itse nappaan kiinni sitruunatortusta saksankirvelijäätelön kera. Torttu on makoisa eikä sitruunassa ole pihdattu. Olisinkin toivonut muilta annoksen osilta, erityisesti jäätelöltä, voimakkaampaa vastapainoa suuremman makuelämyksen aikaansaamiseksi.

Gusto on varsin hyvä ruokapaikka, mutta italialaiseksi sitä en tohtisi sanoa. Korkeintaan skandinaavis-italialaiseksi. Antipastot ja väliruoat ovat toki otsikkotasoltaan ehtaa saapasmaata, mutta muuten maut kääntyvät enemmän pirteän skandinaaviseen suuntaan. Ehkä se on suomalaiseen makuun helpompaa. Hinta/laatu-suhde on ok. Kaksi menua, viinipullo edullisemmasta päästä ja kahvit kustantaa yht. 120 e. Tiedä sitten, vastasiko tarjoilusta kesähenkilöstö, mutta hiukan itsevarmuutta ja tietotaitoa olisin toivonut lisää. Yritystä ja ystävällisyyttä kyllä löytyi. Niinkuin Savosta yleensäkin.

Ravintola Gusto
Snellmaninkatu 22, Kuopio
www.ravintolagusto.fi

tiistai 26. heinäkuuta 2011

Puutarhakuulumisia

Pavunvarsi kurottaa.
Kesä alkaa taittua kohti syksyä, mutta puutarha vasta lähenee sadonkorjuuta. Luonnon antimia on onneksi saanut nauttia jo tovin, vaikka myöhässä koko kasvukauteen lähdettiinkin. Oppia on tullut kantapään kautta sekä kirjoista ja naapureilta. Yllättävän paljon homma on edennyt silti onnistumisten merkeissä. Aurinkoiset lomapäivät on täyttänyt uuttera puutarhassa puuhastelu ja nyt kaipaisikin jo sadepäivän sallimaa laiskottelua. Hermoja on raastanut lähinnä jatkuva rautakaupoissa ja puutarhaliikkeissä ramppaaminen. Suunnitelmia kun syntyy sitä mukaa, kun toisia saadaan toteutettua ja koko ajan syntyy uusia tarpeita. On tämä silti mahtavaa!

Korianteri, palsternakka ja punajuuri.

Kesäkurpitsankukka.

Kesäkurpitsaa tuloillaan.

Auringonkukkia.

Rönsyilevä minttu.

Kanelibasilika.

Pikkuitikoiden syömää basilikaa.

Iisoppi, selleri, mäkimeirami, oregano, lipstikka ja ruohosipuli.

Salvia, timjami, rosmariini ja rakuuna.

Minttu, samettikukka, rucola, salaatti, viinisuolaheinä, ruohosipuli ja krassi.

Tilli, kirveli, tammenlehväsalaatti, basilika, papu ja kesäkurpitsa.

Peruna, pinaatti ja retiisi.

Korianteri, palsternakka ja punajuuri.