tiistai 14. joulukuuta 2010

Rouhea ravintola Roast

Tampereen ruokaskene on vahvistunut vuoden sisään hyvää vauhtia. Marraskuun lopulla Tampereen Tammelaan avattu Roast puhkui intoa tuoda siihen oma rouhea lisänsä. Oli testauksen aika.

Edellispäivän Aamulehti oli kuulemma kehunut mestaa, joten odotusarvo nousi pykälän verran. Onhan samoilta ravintoloitsijoilta saatu vuosien varrella useita muitakin persoonallisia raflakonsepteja.

Lauantai klo 19 ja paikka on täynnä. Tunnelma on heti ensisilmäyksellä lämminhenkinen. Asiakkaat ovat vähemmän rock-henkisiä kuin ennakkoon odotin. Soittolista tarjoaakin ihan jokaiselle jotakin. Niin eklektistä, laidasta laitaan pomppivaa taustamusiikkia en ole ennen kohdannut. Tällä kertaa se oli onneksi hyvä juttu. Volumetaso ei haitannut lainkaan seurustelua, mutta biiseistä sai halutessaan selvää.

Sisustus on varsin onnistunut. Persoonallinen olematta härö. Lämminhenkinen, mutta paljon säröä. Tiedusteltuamme suunnittelijaa, saimme vastaukseksi Jenni Lahtosen, joka teki sen lopputyökseen. Kiitettävä suoritus!

Rempseä tarjoilija ilmoittaa meille alkumetreillä, että keittiössä on melkoinen ruuhka ja ruoka saattaa kestää tavallista kauemmin. Mihinkäs lauantaina on kiire, joten alkudrinkit tilaukseen! 50 minuutin kohdalla alkaa verensokeri laskea ja mieltä hiukan kiristää. Saamme annokset eteemme onneksi ennen tunnin täyttymistä. Lohenpyytäjän herkkulautanen (Lohipastramia, savulohitartaria, marinoitua kurkkua, punajuurimarmeladia ja piparjuurismetanaa) oli ihan hyvä kokonaisuus. Maut täydensivät toisiaan, vaikka jalat eivät lähteneetkään alta. Puutarhurin kurpitsakeitto (Kurpitsakeittoa, mietoa chiliöljyä ja paahdettuja kurpitsansiemeniä) oli liian varman päälle tehty. Ihan ok, mutta voisi olla paljon voimakkaampi tai persoonallisempi. Keitto on kuitenkin valmiiksi haalea, mutta vajaan tunnin odotuksen jälkeen en malta palauttaa sitä. Kokkien avatessa keittiön savustuskaappia, salin täyttää herkullinen ja paikkaan mainiosti sopiva savuinen tuoksu. Pääruoaksi nelikkomme tilaa Potkaa paimentolaisen tapaan (Yön yli haudutettua karitsanpotkaa, uunijuureksia, jyväsinapilla maustettua perunamuusia ja katajanmarjakastiketta), Roastin purilaisen, Talon mahdin vartaissa (Karitsan paahtopaistia, kanaa, kalkkunaa ja possua chili-yrttiöljyllä sekä cajunkastikeella siveltynä. Salaattia ja lohkoperunoita.) sekä Savustajan pihvin (Hikkoripuulla savustettu härän entrecôte, chipotle-maustevoita, valkosipuliperunapyrettä ja madeirakastiketta.). Ensimmäisen suupalan yhteydessä kohtaamme tutun ongelman. Jokainen annos on enemmän tai vähemmän haalea. Lautaset eivät ole lämpimiä, joten on turha odottaa sitä ruoaltakaan. Sama pätee lankulta tarjottuihin vartaisiin. Nälkä ei anna armoa eikä verensokeri lisäodottelua, joten pikaisesti lihojen kimppuun! Potka on murea, mutta uunijuuresten ja muusin myötä kotiruokamaisen tylsä. Perusmaut olivat toki kohdillaan, mutta mielikuvitusta olisi voinut käyttää enemmän. Enkä tarkoita kikkailumielessä. Entrecôtessa maistui savu juuri sopivasti ja kypsyys oli täydellinen. Välikyljyksen huono ominaisuus on usein jänteet, mutta jos niihin ei mennyt hermot ja jaksoi leikata ne pois, oli liha erittäin mureaa. Vartaissa riitti makua ja extra-dippikastike antoi jokaiseen suupalaan uutta sävyä. Burgeri oli hyvin tavallinen, mikä laskettaneen tässä tapauksessa miinukseksi.

Kerroimme tarjoilijalle terveiset ruoan haaleudesta, jotka tämä välitti heti keittiöön. Asiaa hyvitettiin jälkiruokien yhteydessä ja tultiin vielä lopussa erikseen pahoittelemaan. Tarjoilu pelasi muutenkin läpi illan moitteetta ja paikalle sopivan mutkattomasti. Kolmesta jälkkärivaihtoehdosta oli lämmin toscakakku päässyt loppumaan, joten otimme  Paahtajan vanukasta (Mokka creme brulee, appelsiinisorbetia) ja Banaaninlastaajan suklaamousse (Mausteista maitosuklaamoussea ja suklaa-banaanikakkua). Molempia voisi kuvailla samalla tavalla. Ihan jees, mutta vähän tylsiä. Ennalta-arvattavia.

Roast pyrkii tarjoamaan rehellistä konstailematonta ruokaa, mutta tekee sitä mielestäni turhan varman päälle. Ravintolan oloasun ja nimenkin myötä odotin vahvoja ja syviä makuja, jotka jäivät nyt pitkälti puuttumaan. Mieltä jäi kuitenkin kutkuttamaan Beer Can Chicken, jota olen haaveillut grillaavani jo muutaman kesän ajan sitä kuitenkaan toteuttamatta. Plussaa myös houkuttelevasta juomavalikoimasta!

Miljöö, ilmapiiri ja asiakaspalvelu tekivät kaikesta huolimatta illasta varsin onnistuneen ja saavat minut palaamaan uudelleenkin. Aavistuksen varauksella toki, mutta eiköhän lautaset ole ensi kerralla jo kuumia. :)

1 kommentti:

  1. sekin on tylsää että jo kuvasta näkee että kastikkeet vedetään purkista, ehkä voidaan jollain maustaa paikan päällä, mutta pienellä vaivalla pystyis soosit tekeen ittekin. Vähän vaivannäköä, hei pliis

    VastaaPoista