sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Suunnitelmia

Syksy on vierähtänyt vauhdilla erilaisten suunnitelmien parissa. Päällimmäisenä pöydällä pyörii muutama keittiösuunnitelma.

Tuleva viikko tuo toivottavasti ratkaisun keittiön mallista ja toimittajasta. Lähtökohtana kun on saada remppa valmiiksi ennen joulua. Kuten ennalta arvattiin, löytyy hinta- ja malliversioita joka lähtöön. Emme tarkoituksella kertoneet suunnittelijoille ihan kaikkea, mitä olimme valmiiksi ajatelleet, jotta heiltä tulisi ratkaisuja, joita emme osanneet miettiä. Ja tulihan niitä. Kerron enemmän, kun projekti etenee…

Loppuvuoteen mahtuu monta muutakin ruokaplääniä. Ensi perjantaina pääsen vihdoinkin Ravinteli Berthaan. Paikka kerää melkoista nostetta rafla-arvosteluissa (mm. 1, 2, 3, 4, 5) sekä puskaradion avulla. Senpä takia pöydän saaminen muodostui varsin haastavaksi. Olen seurannut Tampereen ravintola-alaa ihan ammatillisestikin yli kymmenen vuotta enkä muista vastaavan tasoista starttia ruokaravintolalla. Odotukset ovat siis hyvin korkealla enkä silti usko, että pettyisin.

Kotikokkailussa olen hautonut mielessäni possunposkea. Kuluneen vuoden aikana olen syönyt sitä piiiiitkään haudutettuna ravintolassa pari kolme kertaa ja maku on kerrassaan loistava. Tampereen Kauppahallin Laatulihasta sitä saa pakasteena, joten tarvinnee laittaa lähiaikoina varaus menemään. He kertoivat kellaripakkasesta löytyvän tilauksesta myös puolikkaita possunpäitä, jotka herättivät paitsi karmaisevia, myös kulinaarisia ajatuksia. Edinburghin The Kitchin tarjosi äärimmäisen maukasta siankorvasalaattia.

Toinen framilla oleva eläin on poro. Sain ystävältä säkkikaupalla erilaisia poronruhon osia, joista pitäisi taikoa mitä mielenkiintoisempia herkkuja. Aloitin helposta päästä eli kulmapaistista ja maksasta, jotka onnistuivat jopa yli odotusten. Saapa nähdä, mitä sydämestä loihditaan… Mielenkiintoisia porovinkkejä löytyy Deliporon sivuilta ja Facebookin Poro On Parasta -ryhmän kuvagalleriasta. Kiitos lihoista vielä kerran Nuppu!

Aloitimme eilen alustavasti myös joulusuunnittelun. Jos/kun uusi keittiö on apuna, on sitä testattava tosissaan myös jouluruokiin. Tarkoitus olisi nyt perehtyä eri maiden jouluperinteisiin ja etsiä sieltä vaikutteita ja mielenkiintoisia ideoita. Kummasti jouluruoat aina maistuvat jouluiselta, vaikka ne etelänmailta tulisivatkin. Kotimaisia perinneruokia saa varmasti sukulaisissa ja joulunaluslounailla, joten uusillekin makukokemuksille löytyy tilaa.

Ensi viikonloppuna suunnittelin herkuttelevani etanoilla ja fonduella. Molempien maistamisesta onkin jo aikaa. Mikä olisikaan loistavampi tapa viettää muuten hiljaista pyhäinmiestenpäivää?!

sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Turvallisilla vesillä Alsacessa

Nappasin elokuun lopulla kiinni CityDealin tarjouksesta, jossa neljän ruokalajin menu (58 e) Wistub Alsacessa myytiin puoleen hintaan. Suosio oli suuri ja varasin heti pöydän lokakuun alkuun. Viime käynnistä oli aikaa jo useampi vuosi ja muistikuvat positiivisia, joten odotukset olivat varsin korkealla. Sinänsä aina pistää mietityttämään, miksi yritys lähtee mukaan CityDealin tarjouksiin. Onko kyse hätähuudosta, kassavirran etukäteen saamisesta, ennakoinnista vai uusien asiakkaiden saamisesta kantiksien piiriin.

Saavuimme ravintolaan teatteriesityksen jälkeen lauantaina klo 21. Rafla oli puolillaan ja pari pariskuntaa oli tekemässä lähtöä. Alkuruoan aikaan olimme ravintolassa neljän hengen seurueen kanssa. Ruokajuomiksi tilasimme suositusviinit. Tutkiessani viinilistaa, alkoi viinien hinnoittelu kylmätä. Alkon parhaita hinta-laatusuhteita omaava Hob Nob -viini (9 e) oli hinnoiteltu viisinkertaiseksi 45 euroon. Itse en ravintoloitsijana kajoaisi em. syystä Alkon valkoimissa oleviin viineihin, jotta vertailukelpoisuutta ei syntyisi.

Otimme alkuun Kylmäsavulohisalaattia sekä (ankanmaksaterriinin oltua loppu) Juusto-pekoni-sipulipiirasta ja salaattia. Alsacelaisen keittiön peruslinja on minulle selvä, mutta kylmäsavustetun lohen rooli siinä ei ole niin selkeä. Salaatti oli joka tapauksessa maukas ja lohen suolaus onnistunut. Piiraassa oli makua, mutta raaka-aineet huomioiden sitä olisi kuvitellut löytyvän enemmänkin. Osa reunasta oli hiukan kärventynyt/kuivunut. Ihan ok. Pääruoaksi nautimme Päivän kalaa (paistettua lohta), tryffeliperunasosetta ja voi-valkoviinikastiketta sekä Vuohenjuustolla täytetty viiriäistä, spätzleä ja rypälekastiketta. Kala-annosta voisi kuvailla yllätyksettömäksi. Maku sinällään oli ok, mutta tryffelin huomasi vasta jälkikäteen listaa lukiessa. Viiriäisannosta voisi kuvailla lähinnä asteen hienostuneemmaksi kanapastaksi. Vuohenjuusto valtasi välillä maun kokonaan. Paprikarenkaan simppeli paistaminen oli nostanut sen makeuden esiin, mutta kokonaisuutta se ei onnistunut liiemmin parantamaan. Mikään ei ollut sinänsä pielessä, mutta maut jäivät vaimeiksi ja persoonattomiksi. Ennen jälkiruokia eteemme tuotiin juustovalikoima, jonka tarjoilija kuvaili tyhjentävästi: "Siinä etummaisena on tuttu brie, oikealla on, no, vuohenjuustoa ja vasemmalta löytyy Chimay, jonka väri ja maku on syntynyt juuston kastamisesta viiniin". Blaah! Voiko tylsemmäksi mennä?! Juustot olivat juuri sitä, mitä voisi nimikkeiden perusteella kuvitella. Jälkkäriksi otimme Grillattua persikkaa ja vaniljajäätelöä sekä Suklaapiirasta ja kastanjakermaa. Molempien maut jatkoivat tuttua, yllätyksetöntä linjaa. Jos itse pitäisin Suomessa ravintolaa, en ikinä uskaltaisi tarjota jälkkäriksi hedelmiä. Alsace tarjosi ja osoitti ennalta-arvattavasti, että persikan maku on näillä leveysasteilla kalpea varjo siitä, mitä hedelmä voisi tarjota. Ja kun jäätelö osoittautui perusteolliseksi vaniljamukaelmaksi, oli lopputulos pliisu. Suklaapiiras oli ihan ok, mutta kastanjan makua sai kermavaahdosta hakea tosissaan. Koko menun parasta antia taisivatkin olla jälkkäriviinit. Kokonaisuutta leimasi persoonattomuus ja liian varmalla linjalla kulkeminen. Jos yrität miellyttää kaikkia, et miellytä tosissaan ketään.

Suositusviinit hoitivat asiansa, mutta eivät jääneet mieleen. Eikä tehnyt edes mieli tehdä muistiinpanoja merkeistä. Mikäli olisin latonut laskun myötä tiskiin ovh:n 180 euroa, olisin ollut kiukkuinen. Onneksi puolenhinnan ruoat olin maksanut etukäteen ja juomalaskun summaksi kertyi 62 euroa.

Keittöstä soinut musiikki ärsytti aluksi epämääräisyydellään, mutta ravintolan tyhjennyttyä alkoi kaiuttimista erottua tasokasta ranskalaismusiikkia kuten Serge Gainsbourgia, jota ei varmasti muualla Tampereella kuule. Tarjoilija, yksi kaiutin salin puolellekin, kiitos!

Mikäli Wistub Alsace haluaa pysyä mukana viiden-kuudenkympin menukisassa, on tuotetta petrattava paljon. Muistan taannoin 26 euron, kolmen ruokalajin menun edustaneen kaupungin hinta-laatusuhteen huippua, mutta hintojen tuplaamisen myötä täytyy laadunkin parantua. Jos lauantai-iltana rafla on puolityhjä, täytyisi hätäkellot soida ja kutsua kriisikokoukset koolle.  Alsacelainen keittiö tarjoaa loputonta antia tamperelaiseen makuun ja olisi sääli, jos alkuaikoina hankittu maine ja suosio tuhrittaisiin liian turvallisissa vesissä kulkemiseen.