torstai 17. kesäkuuta 2010

Juhannusmenua

Juhannus on ensi viikolla ja viime vuonna aloitin näihin aikoihin jo menun suunnittelun. Syömiselle tuli kiire, koska välillä raikkaassa maalaisilmassa jaksoi nukkua myöhään aamupäivään, mikä sekoitti aamiais-lounas-päivällis -kattaukset. Mutta hauskaahan se on pyhittää kolme päivää pitkälti ruoan teolle ja nautiskelulle.

Tänä vuonna olemme toisten passattavana Edinburghissa. Luvassa on mm. lounas ja illallinen kahdessa eri Michelin-ravintolassa.

Viime vuonna juhannuksen makumatkat liikkuivat Espanjan ja Lähi-idän välillä. Tässä menua:

- Itsesavustettua lohta
- Tonnikalapihvejä fenkolilla kuorrutettuna munakoison ja tomaatin kera
- Salsa Agresto (manteli-pähkinä-yrtti-rypäle -salsa)
- Kanaa harissa-valkosipuli-sitruuna -marinadissa
- Fenkolia limen valkosipulin ja manchegon kanssa
- Katkarapuja sherryssä
- Mojo Picon -dippi uusille perunoille (tulinen paprika-kastike)
- Marinoitua ja grillattua mustekalaa
- Paahdettua punajuurta, pähkinöitä ja paahdettua punasipulia
- Possulihapullat täyteläisessä tomaattikastikkeessa
- Marokkolaisittain marinoitua karitsaa
- Marinoituja härkäpapuja
- Kikhernesalaatti
- Hummus (kikhernedippi)
- Babaghannouj (munakoisodippi)
- Falafel

Yöpalaa:
- Ribsejä BBQ-soosilla
- Raakamakkaroita
- Hodareita

Aamuksi
- Baskilainen munakokkeli

maanantai 14. kesäkuuta 2010

Hämeenpuiston Esplanadissa

Kävimme viime viikolla testaamassa Oluthuone Esplanadin ruokapuolen. Paikka sijaitsee kivenheiton päässä tulevasta kodistamme, joten toiveet olivat korkealla. Tampereen gastropub-tarjonta on jo varsin korkeatasoista, joten uusilta toimijoilta vaaditaankin melko paljon.

Yllätyksekseni Esplanadi panostaa tosissaan lähiruokaan. Tarjolla on mm. Limousin-pihvikarjan lihaa kolmelta lähitilalta. Kyseistä karjaa on ruokittu jo vuosia Plevnan panimon mäskillä, joten kiertokulkua on viety tavallista pidemmälle. Ravintola kuuluu Tampereen Panimoravintola oy:lle, jonka muita yksiköitä ovat Plevna ja Oluthuone.

Kauniina kesäiltana Hämeenpuiston terassi on täynnä ja sisätila ammottaa tyhjyyttään. Terassilla ei lue mitään ruokatarjoilusta, joten suuntaamme sisään. Käy ilmi, että ulkonasyömiseen olisi mahdollisuus, mikäli ottaa ruoan take-away -astiaan. Jäämme sisälle.

Mieleni ei tee pihviä eikä Plevnan hyviä makkaroita. Menun mielenkiintoisin annos on kasvisburgeri, jonka pihvi on tehty kotimaisista luomuhampunsiemenistä ja kasviksista. Nälkä on kuitenkin sen verran kova, että valitsen Espan Real Burgerin (9,90 e), vaikka alkujaan en kuvitellut lähteväni burgeria syömään. Mäskisämpylä ja Koskenlaskijajuusto antavat kuitenkin odotusarvoa jostain hiukan omaperäisestä mausta. Vaimo ottaa pubiruokalistalta Metsästäjän leivän (9,90 e).

Burgeri menee kaupungin kärkikastiin. Mäskisämpylä antaa makuun juuri sen omintakeisuuden, mihin tukku-/ketjukama ei pysty. Maut ovat aitoja ja maistuvat jollekin muulle kuin amerikkahötölle. Omatekoiselle burgerille ne eivät pärjää, mutta kympin burgeri tarjoaa halvemmalla enemmän kuin mikään raflaverrokkinsa. Kotitekoisampaa makua ja olemusta löytää Tampereelta vain Pispalan Pulterista.
Olen aina tympiintynyt ravintoloiden tapaan säästää ranskalaisista. Annoksen halvin osa toimii isoruokaisille usein viimeisenä henkireikänä vatsan täyttöön, joten on typerää jättää jälkeensä pihistelyfiilis ja nälkäinen köriläs poistumaan ravintolasta, jonne ei helposti enää palaa. Esplanadi ei pihistellyt. Kaiken lisäksi ranskisten mausteseos oli varsin onnistunut, vaikka näitä piilomyrkkyjä hiukan aina kammoksunkin. Mutta jos tilaan burgerin, unohdan lisäainesoimaukset. Ranskalaisten kanssa tarjoiltu ketsuppi saapuu pöytään rustiikkisessa keraamisessa astiassa, mistä plussa. Ravintolat keskittyvät aivan liian vähän yksityiskohtiin. Tunnen toistavani itseäni, kun valitan jälleen suolan puutteesta. Viikonlopun iltapäivälehdetkin toitottivat vähentämään suolaa, mutta ongelma on enemmän suolan laadussa. En ole ostanut vuosiin "tavallista" suolaa, mutta erilaisia suolalajeja löytyy kaapistani kuutta erilaista. Tuorein löytöni on Jozon vähänatriuminen jodioitu mineraalisuola. Suoloista enemmän tulevassa bloggauksessa.

Metsästäjän leipä on myös maukas. Maku on erittäin suoraviivainen ja simppeli, mutta varsin hyvä. Passeli pubiruoka. Molempien annosten jauhelihapihvi oli Limousin-karjasta. Pihvin rakenne oli hyvin kotikutoinen ja vain positiivisessa mielessä. Molemmat annokset siis loistavia hinta/laatu-suhteeltaan.

Jälkkäriksi otamme Tampereen Jäätelötehtaan vadelmajäätelöannoksen puoliksi. Erittäin hyvää, voittaa valiot mennen tullen, mutta valitettavasti häviää italialaiselle. Paikallisuus tasoittaa tilanteen. :)

Esplanadin oluttarjonta pohjautuu Plevnan oluisiin ja mikäpä sen parempaa! Burgerin kanssa nauttimani Smörre ruis I.P.A. on loistava olut, niinkuin panimon jokainen maistamani tuotos. Olenkohan jo maistanut jokaista?

sunnuntai 13. kesäkuuta 2010

Kesästartti Billnäsissa

Vaimollani on tapana järjestää kesän alussa, ikäänkuin synttärilahjana, viikonloppureissu kotimaassa. Viime vuonna vietimme sen Raumalla ja valloittavalla Kylmäpihjalan majakalla. Vaimo kertoo kotimaanmatkailusta tarkemmin. Tämän kesän startti tapahtui Billnäsissa ja Fiskarsissa.

Vaimo törmäsi kuukausi sitten Olivia-lehden blogiin, jossa kerrottiin Billnäsin uudesta hotellista ja pakkohan sinne oli sitten päästä. Thumbs up!

Tutkin alustavalla viikolla kylän ruokailumahdollisuuksia, jotka vaikuttivat varsin epämääräisiltä. Koska tarkoitus oli muutenkin vierailla viereisellä Fiskarsin Ruukin alueella, päätimme turvautua sen useampiin vaihtoehtoihin. Emme halunneet liiemmin fiinistellä, vaan nauttia mutkatonta, hyvää ruokaa. Ravintola Kuparipaja vaikutti sopivalta siihen tarkoitukseen. Rakennuksen alakerrassa toimi kahvila, jossa oli myös buffet. Lihapullista ja perunamuusista ei kiinnostanut maksaa 18 euroa, joten nousimme rappuset yläkerran à la carte -puolelle. Tarjoilu oli ystävällistä ja liki tyhjän raflan (klo 17) myötä nopeaa, mutta muuten vaihtelevan ammattitaitoisen oloista. Meitä palveli kolme eri tarjoilijaa.

Kuparipajan henki oli rennon fiini. Syömään tulisi mielellään niin pikkutakki kuin lomalaisen pikeepaitakin päällä. Ruokalistan ulkoasu kaipaisi kuitenkin hiukan terästystä. Comic Sans pitäisi liike-elämässä kieltää. :)

Näin ensimmäistä kertaa ruokalistalla särkeä. Koska itse vasta totuttelen erilaisten kalojen makuihin, päätti vaimo ottaa menulta Savustettua särkeä, kevätvihanneksia ja kapriskastiketta (8 e). Itse otin alkuun tylsästi Vihreän salaatin (4,50 e). Pääruoiksi valitsimme Haudutettua porsaanposkea ja peuramakkaraa, madeirasinappikastiketta, haudutettua punakaalia ja pekoni-perunastruudelia (21 e) sekä Paistettua kuhaa, piparjuurikastiketta ja kevätsipuliperunaa (24 e).

Elämäni ensimmäinen särkihaarukallinen oli hämmentävä. Roskakalana tunnettu  mato-ongen riesa maistuikin savustettuna kelpo fisulta. Uusien perunoiden ja kapriskastikkeen kera maku oli mainio. Vahvan makuista kastiketta oli lautasella tosin kohtuuton määrä.
Kuha oli oikeaoppisen kypsää ja annos maukas. Olisi kaivannut hiukan suolaa makujen vahvistamiseksi. Piparjuurikastiketta vaimo kuvaili pikemminkin tillimajoneesiksi.

Possunposkiannos pursusi mielenkiintoisia aineksia. Peuramakkara oli jopa hiukan turha ja alleviivasi saksalaisuutta liiaksi asti, vaikka kokonaismakuun sopikin. Se oli ihan jees, mutta annoksen heikoin osa maun ja ulkonäön perusteella. Possun maukkain osa, poski, oli jälleen osoitus, että kuluttajien vähemmän arvostama liha voittaa fileen 6-0. Lihaa oli kypsytetty riittävän kauan ja se mureni herkullisesti suuhun. Madeirasinappikastike oli yksistään tylsä, mutta sopi kokonaisuuteen erittäin hyvin. Annos toimikin parhaiten perfect biteina eli ottamalla kutakin ainesta samaan haarukalliseen. Kokonaismakua voisi kuvailla parhaiten sana pehmeys. Tasapainoinen kokonaisuus, joka toimi kesän alussakin hyvin, vaikka parhaiten toki oktoberfestien aikaan. Itävaltalainen Esterházy Pinot Noir Classic 2007 toimi annoksen kanssa yhtä hyvin kuin nappiin valittu olut.

Vaimo kertoo sanoin ja kuvin reissusta tarkemmin, joten tutustukaa hotelliin ja tähän ruotsinsuomalaiseen ympäristöön tarkemmin sieltä blogista. Toivottavasti myös Billnäsin ravintolatarjonta saadaan uudistusten myötä kuntoon!

Patruunan majatalo vasemmassa laidassa. Ainoina asukkaina saimme koko hotellin käyttöömme! Jääkaappia ei oltu vielä ehditty asentaa keittiöön, joten turvauduimme klassiseen viilennystekniikkaan.

keskiviikko 9. kesäkuuta 2010

Rapucurrya eteläintialaisittain

Ostin kuukausi sitten Hallituskadun East Asian Marketista purkin ravunlihaa, kun kerran sellaista satuin löytämään. Tuoreen lihan löytäminen on Tampereella puhdasta tuuria ja onnistuu ainoastaan Kauppahallin Nygrenillä. En vain tiennyt, mihin sen purkin käyttäisin.

Selailin tänään nälkäisenä keittokirjoja ilman sen suurempia mielitekoja. Silmiini osui Jamie Oliverin eteläintialainen ravunlihacurry, johon päätin tunkea purkkilihan. Todennäköinen metallinmaku peittyisi varmaankin vahvojen mausteiden alle ja käsitys purkkiravun käytöstä avautuisi varovaisesti.
Ohje löytyy TÄÄLTÄ.

Ohjeeseen kuuluu 250 g ruskeaa ravunlihaa, mitä maakrapu ei edes ymmärtänyt. 170 g purkillinen taskuravunlihaa sai siis kelvata. 500 g valkoista ravunlihaa korvattiin 300 grammalla katkarapuja. Koska ruokaohjeissa mausteiden määrä on liki poikkeuksetta liian vähäinen, laitoin ohjeen mukaisen annoksen makua, mutta pihistin kokonaan vedessä ja hiukan ravunlihassa. Hyvää tuli, mutta valitettavasti metallinen purkinmaku tunki aavistuksen läpi.

Törmäsin jälleen tavalliseen chili-ongelmaan. Se, että kaupassa myydään "punaista chiliä" ei kerro mitään. Esim. Pirkan valmiiksipakatut chilit ovat hyviä lähinnä pelkästään, mutta tulisuuden lisäämiseen niistä ei ole. Pakkauksessa sentään lukee mieto. Irrallaan myytävistä chileistä ei ota maallikko ulkoisesti millään selvää. Chililajeja on lukematon määrä ja näemmä toimittajiakin. Suosittelenkin aina leikkaamaan kärjestä pienen palasen ja maistamaan chilin tulisuus ennenkuin maustaa sillä ruokaa. Joskus se tappaa talossa ja puutarhassa, mutta tällä kertaa kaksi chilipalkoa oli aivan liian vähän. Kun en muistanut maistaa paljaaltaan.

Maultaan curry oli muuten varsin hyvä ja ravunliha antoi kivaa, hiukan erilaista makua mukaan. Mikäli pidät intialaisesta ruoasta, pidät tästä varmasti. Muista säätää tulisuus mieleiseksesi!

torstai 3. kesäkuuta 2010

Trattoriaa testaamassa

Sokos Hotel Tammeriin avattiin juuri uusi aidolla italialaisella ruoalla ja tunnelmalla itseään markkinoiva Trattoria. Varsinainen ravintola oli rempattu vanhan yökerhon ja sittemmin kokoustilana toimineeseen tilaan. Perinteinen Tammerin Puiston terassi oli valjastettu myös italomeininkiin. Mielenkiintoni oli luonnollisesti huipussaan, mutta ylitsepursuava saapasmaan fiiliksen ja maun hehkuttaminen toi samalla mieleen varauksen pettymykseen. "Ei se niin aitoa kuitenkaan ole." Mutta katsotaan.

Saavuimme aurinkoisena arkikesäiltana yhdeksän maissa liki täynnä olevalle terassille. Aurinko oli juuri laskemassa ja ihmiset olivat hiljalleen siirtymässä sisätiloihin ja koteihinsa. Halusimme maistaa mahdollisimman monen tyyppisiä ruokia, jotta kokonaisvaikutelma selviäisi. Kolmella hengellä saimmekin aika hyvän kattauksen. Tilasimme ruoat ja pullon kuohuvaa (tarjous 12,90 e). Skumppa saapui melko nopeasti, mutta alkuruokaa saimme odotella 40 minuuttia. Ruuhka oli juuri loppumassa, joten annoimme sen anteeksi ja pyysimme päällemme viltit auringon laskettua. Pääruokaa saimme odottaa liki yhtä kauan.

Kolmen hengen seurueemme tilasi alkuun savulohi-jokirapu -bruschettan (menulla bruchetta) (10 e) ja kanapastan (9,30 e). Yksi nälkäinen nautti Quattro Stagioni -pizzan (15 e) ilman alkupaloja. Se sisälsi parmankinkkua, jokirapuja, savulohta ja puhvelinmaitomozzarellaa. Bruschetta oli kauniin näköinen Italian lipun väreissä, mutta paahtoleivän käyttö pohjana oli hieman hämmentävä valinta. Voisiko Toast Skageniakin kutsua italialaisraflassa bruschettaksi? Täytettä oli hintaansa nähden reippaasti ja makukin oli ihan ok. Erityismaininta herkullisesta sitruunaöljystä. Kanapastalle annan heti kiitoksen, ettei sitä oltu viety kansaa syleilevään kermapohjaan. Sopivan al denteksi kypsytetyt pappardellet olivat maustettu miedosti paprikalla ja chilillä. Maku oli juuri sitä, mieto. Sinänsä ok ja antoi, mitä lupasi, mutta tuplamäärä molempia mausteita olisi tehnyt siitä paremman, mutta ei tulisen. Pizza näytti ja maistui herkulliselta. Kaupungin kenties kalleimmalta pizzalta on lupa vaatiakin paljon. Aito italiaanomaku on loihdittavissa mielestäni ainoastaan puu-uunilla, joten huraa-huuto jääköön kurkkuun.

Pääruoaksi valitsimme maksan ollessa loppu paahdettua porsaankylkeä, viikunakastiketta ja tattirisottoa (20,50 e) sekä jokirapu-mascarponerisottoa (9,30 e). Ajatus possunkyljestä, viikunasta ja tattirisotosta tuo mieleen vahvat maanläheiset maut, jotka täyttävät suun ja vievät kielen mennessään. Näin ei käynyt. Liha hajosi sulavasti suuhun, mutta kastike jäi tylsäksi. Kenties riittävä suola olisi voinut pelastaa sen, mutta itse olisin keittänyt sitä vielä enemmän kasaan makujen tiivistämiseksi. Risotto oli suoraan sanoen vetistä. Ei löysää, vaan vetistä. Tatinmakua siinä kyllä riitti, mutta vesittynyt olemus peitti sitäkin alleen. En ole yletön suolan käyttäjä, mutta risottoonkin olisin sitä kaivannut. Jokirapurisotto oli puolestaan hyvinkin kiinteää, asteen verran jopa yli makua silti huonontamatta. Ihan ok.

Tunnelma sisällä rakentui bisnesväkeen, mutta rennolla otteella. Pari pitkää pöytää seurueineen pitivät yllä puheensorinaa, joka täytti yllättävän hyvin koko puolityhjän ravintolan. Ravintolan ollessa täynnä voin kuvitella sen pursuavan torihenkeä pöytäseurueiden keskustelujen sekoittuessa toisiinsa ja kaikuen mukavalla tavalla tiiliseinistä. Sen takia taidankin piipahtaa Trattoriassa uudemman kerran vaikkapa joku perjantai töiden jälkeen ja nauttia lasillisen pari viiniä, tilata antipastoja ja katsoa, mitä ilta tuo tullessaan.

Yhteen niputettuna voin siis todeta, että kaupunki on saanut ihan ok:n italialaishenkisen ravintolan. Mikäli paikan nimi olisi ollut edelleen Tammerin Puisto, en olisi tarkastellut annoksia niin kriittisesti. Mutta jos raflan Facebook-sivuston linkkipostauksetkin ovat italialaisia ja vievät italialaisille sivuille muun markkinoinnin vakuuttaessa aitoutta, on lupauksiin vastattava. Terassin ja sisätilojen ollessa täynnä en edes hahmota keittiön kapasiteetin riittävyyttä inhimillisiin valmistuaikoihin. Toivottavasti mukana oli hiukan alkusäätöä, koska kyllä Tampere yhden korkeatasoisen italialaisravintolan ansaitsee. Vinoteca del Piemonten lisäksi.