sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

Saapasmaalainen Gastone

Vietimme viikonlopun pääkaupunkiseudulla vaimon veljen perheen luona. Sukuloinnin lisäksi suunnitelmaan kuului mennä ulos syömään. Valitsimme tutun ja hyväksi koetun Ristorante Gastonen. Paikka on tarjonnut mielestäni parasta italialaista raflaruokaa Suomen kamaralla.

Gastonen yksi vahvuuksista on tuttavallisen ammattitaitoinen palvelu ja sopivan rento tunnelma. Näin myös tällä kertaa. Tarjoilija osasi lukea tilannetta ja heittää tekstiä, josta jäykempi porukka voisi pahastua, mutta meille se vain avasi fiilistä.

Valitsimme vuoron perään molemmat paikan kahdesta menusta, jotta voisimme maistaa mahdollisimman montaa annosta. Alkuruoaksi saimme Punajuuriterriiniä ja gorgonzolamoussea. Kylmä annos oli yllättävän fressi ja maukas, jopa kesäinen. Punajuuren maku olisi voinut olla hivenen intensiivisempi, jotta se olisi pärjännyt gorgonzolalle, mutta kokonaisuus toimi hyvin makuhermojen herättäjänä. Pöydän toiselle puolelle tarjoillut Grillattut kampasimpukat korianteri-limekastikkeella vastasivat odotuksia ilman sen suurempia yllätyksiä. Väliruoaksi eteemme laskettiin Pestolla kuorrutettua karitsanlihamureketta, tomaatti-valkosipulikastiketta ja Rigati-tuorepastaa, joka oli menun parasta antia. Mureke oli ihan jees, kastike aika peruskamaa, mutta Gastonen itsetehdyt pastat varastivat jälleen shown tehden kokonaisuudesta yllättävän hyvän. Vastapuolen Polentaa ja punaviinissä haudutettua jänistä oli menujen aidointa Italiaa - maultaan maanläheistä, liha mureaa. Pääruokana nautimme Uunissa haudutettua ankankoipea ja balsamicokastiketta.  Ankankoivessa lihaa ja rasvaa riittää, joten lisukkeeksi valittu risotto jäi lopulta liki koskemattomaksi paidan nappien kiristyessä. Liha oli täydellisesti hautunutta ja olisi kopauttamalla irronnut luusta. Kastike oli kuitenkin melko tylsä, vaikka makua löytyikin. Kokonaisuutena liian varmasti tehtyä. Vaimon nauttima Hiiligrillattua juottovasikan filettä ja timjamikastiketta oli varsin samannäköinen annos ja kastikekin maistui liki identtiseltä. Lihaa siinä kuitenkin riitti ja sain ahtaa yhden soiron nauttimani ankankoiven lisäksi. Liha oli ensiluokkaisen mureaa, mutta kokonaisuus myöskin varsin yllätyksetön. Aterian päätteeksi sain eteeni Gastonen brulèen, joka oli kelpo suoritus klassikosta, vaikka koko pöytäseurue paksummasta ja rapsakammasta sokerikuoresta olisi pitänytkin. Naisväen Pannacotta ja marjoja oli juuri sitä, mitä lupasi.
Ylhäällä menu 2, alhaalla menu 1. Gastonen menut.

Kaiken kaikkiaan ruoasta ei löytynyt mitään suoranaista moitittavaa, mutta 50 euron menusta toivoisin aina saavani jonkun wow-elämyksen. Nyt sain mielestäni juuri sitä, mitä tilasin, mikä ei sekään toki huono saavutus ole. Eniten haen fiilistä "Näinhän tää pitää tehdä!". Söimme Gastonessa viimeksi kolme vuotta sitten, jolloin muistan saaneeni sellaisen ainakin Saltimboccasta, vaikka olen sitä lukemattomia kertoja itsekin valmistanut. Sen jälkeen on erilaisia kulinaarisia polkuja tullut tallattua kuitenkin sen verran, että odotus- ja vaatimustaso on noussut melko paljon.  Ja kerran absoluuttisen loistavaa, klassista italialaista ruokaa Milanon Osteria del Binarissa syöneenä jää suomalaisillekin italialaisrafloille epäkiitollinen asema odotuksiin vastaajana.
Gastonen ruoka voittaa silti muut testaamani suomalais-italialaiset ravintolat, joten suositus pysyy niin kauan kuin haastaja löytyy. Buon Appetito!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti