tiistai 27. huhtikuuta 2010

Kasvata kahvisi, viljele viinisi!

Kävimme sunnuntaina Vantaan Koivuhaan Viherpajassa. Paikan karu ulkokuori kätkee sisäänsä Suomen upeimman kasvikaupan, joka jättää varjoonsa Jyväskylän Viherlandiat ja bauhausplantagenit.
Kuinka moni on kasvattanut omat banaaninsa, korjannut sadon talteen omista viiniköynnöksistä tai paahtanut itse kasvattamansa kahvipavut? Viherpajan kautta voit aloittaa laajankin lähiruokatuotannon, jos tilat vain sen sallivat. Viiniköynnöksiä oli saatavissa eri ikäisinä. Vanhimmat ja kalleimmat olivat 90-vuotias (350 e) ja 70 vuotta vanha köynnöskonkari (265 e). Lisäksi paikan kenties kymmenestä suuresta hallista löytyi kaikki tavanomaisemmatkin kasvit kotipuutarhurille.

Kukat eivät ole koskaan olleet erityisemmin mun juttu, mutta viherkasveista olen aina pitänyt. Ja hyötykasveista sitäkin enemmän, joten pelkästään parimetristen oliivi- ja laakeripuiden sekä metristen rosmariinipuskien näkeminen riitti elämyksestä. Mutta se oli vasta alkusoittoa. Viherpajasta löytyy myös upea japanilainen puutarha teehuoneineen, siltoineen ja eksoottisia kaloja vilisevine lampineen. Osuipa kohdalle myös sammakko, joka oli lajiltaan jotain ihan muuta kuin mökkimaisemissa kohdatut. Mukana ollutta vaimoni kummipoikaa sai lopulta vieraannuttaa kunnolla kaloja tuijottamasta. Erään hallin oli vallannut autiomaa täynnä kaktuksia, palmuja ja 2,5 m halkaisijaltaan olevia aloe veroja. Näin kesän alla juuri avattu, ympärivuotinen joulunäyttely toimi lähinnä hupimielessä, mutta adventtina paikan kranssit ja asetelmat huutaisi mukaan kassalle. Käykääpä ihmeessä vierailulla, vaikka ette multasormia olisikaan!

Siitäpä tuli mieleeni, että pitäisi kirjoittaa omista viljelyksistä. Viime vuoden sato oli kohtalainen ja uusien versojen kanssa pitää hiukan tsempata. Mutta siitä myöhemmin blogissa.

sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

Saapasmaalainen Gastone

Vietimme viikonlopun pääkaupunkiseudulla vaimon veljen perheen luona. Sukuloinnin lisäksi suunnitelmaan kuului mennä ulos syömään. Valitsimme tutun ja hyväksi koetun Ristorante Gastonen. Paikka on tarjonnut mielestäni parasta italialaista raflaruokaa Suomen kamaralla.

Gastonen yksi vahvuuksista on tuttavallisen ammattitaitoinen palvelu ja sopivan rento tunnelma. Näin myös tällä kertaa. Tarjoilija osasi lukea tilannetta ja heittää tekstiä, josta jäykempi porukka voisi pahastua, mutta meille se vain avasi fiilistä.

Valitsimme vuoron perään molemmat paikan kahdesta menusta, jotta voisimme maistaa mahdollisimman montaa annosta. Alkuruoaksi saimme Punajuuriterriiniä ja gorgonzolamoussea. Kylmä annos oli yllättävän fressi ja maukas, jopa kesäinen. Punajuuren maku olisi voinut olla hivenen intensiivisempi, jotta se olisi pärjännyt gorgonzolalle, mutta kokonaisuus toimi hyvin makuhermojen herättäjänä. Pöydän toiselle puolelle tarjoillut Grillattut kampasimpukat korianteri-limekastikkeella vastasivat odotuksia ilman sen suurempia yllätyksiä. Väliruoaksi eteemme laskettiin Pestolla kuorrutettua karitsanlihamureketta, tomaatti-valkosipulikastiketta ja Rigati-tuorepastaa, joka oli menun parasta antia. Mureke oli ihan jees, kastike aika peruskamaa, mutta Gastonen itsetehdyt pastat varastivat jälleen shown tehden kokonaisuudesta yllättävän hyvän. Vastapuolen Polentaa ja punaviinissä haudutettua jänistä oli menujen aidointa Italiaa - maultaan maanläheistä, liha mureaa. Pääruokana nautimme Uunissa haudutettua ankankoipea ja balsamicokastiketta.  Ankankoivessa lihaa ja rasvaa riittää, joten lisukkeeksi valittu risotto jäi lopulta liki koskemattomaksi paidan nappien kiristyessä. Liha oli täydellisesti hautunutta ja olisi kopauttamalla irronnut luusta. Kastike oli kuitenkin melko tylsä, vaikka makua löytyikin. Kokonaisuutena liian varmasti tehtyä. Vaimon nauttima Hiiligrillattua juottovasikan filettä ja timjamikastiketta oli varsin samannäköinen annos ja kastikekin maistui liki identtiseltä. Lihaa siinä kuitenkin riitti ja sain ahtaa yhden soiron nauttimani ankankoiven lisäksi. Liha oli ensiluokkaisen mureaa, mutta kokonaisuus myöskin varsin yllätyksetön. Aterian päätteeksi sain eteeni Gastonen brulèen, joka oli kelpo suoritus klassikosta, vaikka koko pöytäseurue paksummasta ja rapsakammasta sokerikuoresta olisi pitänytkin. Naisväen Pannacotta ja marjoja oli juuri sitä, mitä lupasi.
Ylhäällä menu 2, alhaalla menu 1. Gastonen menut.

Kaiken kaikkiaan ruoasta ei löytynyt mitään suoranaista moitittavaa, mutta 50 euron menusta toivoisin aina saavani jonkun wow-elämyksen. Nyt sain mielestäni juuri sitä, mitä tilasin, mikä ei sekään toki huono saavutus ole. Eniten haen fiilistä "Näinhän tää pitää tehdä!". Söimme Gastonessa viimeksi kolme vuotta sitten, jolloin muistan saaneeni sellaisen ainakin Saltimboccasta, vaikka olen sitä lukemattomia kertoja itsekin valmistanut. Sen jälkeen on erilaisia kulinaarisia polkuja tullut tallattua kuitenkin sen verran, että odotus- ja vaatimustaso on noussut melko paljon.  Ja kerran absoluuttisen loistavaa, klassista italialaista ruokaa Milanon Osteria del Binarissa syöneenä jää suomalaisillekin italialaisrafloille epäkiitollinen asema odotuksiin vastaajana.
Gastonen ruoka voittaa silti muut testaamani suomalais-italialaiset ravintolat, joten suositus pysyy niin kauan kuin haastaja löytyy. Buon Appetito!

tiistai 20. huhtikuuta 2010

Herkkuja anopille

Saimme viikonloppuna vieraaksi appivanhempani. Olemme usein tarjonneet heille makuja, joita he eivät ole aiemmin maistaneet. Tällä kertaa päätimme keskittyä Lähi-Itään ja Libanoniin, jonka keittiön perinteitä olemme kokkailleet muutaman kerran ja todenneet omaleimaisen hyväksi. Koska aikaa oli perjantaina rajoitetusti, emme tehneet muuten niin loistavia piiraita. Menulle kerääntyi lopulta "pakolliset" falafelit, tabbouleh-salaatti, pitaleipä, hummustahna ja ensimmäistä kertaa kokeiltava lihapaistos. Kaupanmyyjien lakon takia paistokseen kuulunutta lampaan jauhelihaa ei löytynyt, joten nauta-lammas-nauta -kerrostus vaihtui naudan ja sika-naudan vuorotteluksi. Kahden erilaisen lihataikinan yhdistäminen oli niin luontevaa, että ihmettelin, kuinka en ole sitä aiemmin tehnyt. Lopputulos oli varsin herkullinen ja libanonilaiseen tapaan täydensi nautintoa pöydän muiden herkkujen kanssa nautittuna.
Falafelien kanssa tuli pieni ongelma. Kikherne-paputaikinan koostumus vaikutti normaalilta ja edelliskertojen kaltaiselta, mutta pallot hajosivat friteeratessa. Käyttöön Plan B ja pullat pihveiksi ja rapeiksi pannulla. Maukasta tuli. Hyvältä vaikuttava resepti löytyy täältä.
Tabbouleh on yksiä suosikkisalaattejani. Kunpa kaiki ymmärtäisivät kuskusin ja bulgurin rajattomat mahdollisuudet. Lihaisana versiona menisi mielihyvin alas raavaammallekin äijälle. Sävelletyt versiot toimii loistavasti tähderuokana ja seuraavan päivän lounaana. Melko perinteisen version löydät täältä.
Hummusta pitäisi tehdä useammin ihan pelkäksi levitteeksi. Purkillinen kikherneitä tai 250g kuivattuja ja yön yli liotettuja, 2 valkosipulinkynttä, 2 sitruunan mehu ja 4 rkl tahinitahnaa sauvasekoittimella sileäksi ja loraus oliiviöljyä päälle. Lantraa varovasti vedellä, jos on liian tuhtia.
Jälkkäriksi oli vaimo leiponut kakun. Alkuun kilistelimme superhyvällä sitruunajuomalla. Ruokajuomana libanonilainen Château Ksara Reserve du Couvent.

Libanonilainen lihapaistos
Kiibeh fi elsainieh

Taikina 1
1,5 dl bulguria
1 sipuli
400 g naudanjauhelihaa
voita
öljyä
pippuria
suolaa

Taikina 2
300 g lampaanjauhelihaa
2 sipulia
50 g pinjansiemeniä
7 valkosipulinkynttä
voita
pippuria
suolaa

Keitä bulguri ohjeen mukaan melkein kypsäksi. Huuhtele ja purista vesi pois. Ruskista pannulla voissa sipuli, valkosipuli ja pinjansiemenet. Lisää jauheliha, mausta ja kypsennä seos. Jäähdytä.
Laita uuni päälle 200 °C asteeseen. Ota esiin ja vuoka voitele se. Sekoita taikina 2:n ainekset hyvin yhteen. Jaa taikina kahteen osaan. Taputtele toinen osa vuoan pohjalle. Laita mukaan taikina 1 ja taputtele se tasaiseksi. Kippaa loput taikinasta 2 ja taputtele pinta. Voit koristella sen halutessasi veitsellä. Paina taikinan keskelle pohjaan asti ulottuva reikä ja täytä se voilla.
Lorauta paistoksen pinnalle hiukan öljyä ja laita vuoka uuniin noin puoleksi tunniksi tai kunnes pinta on ruskea.
Nauti tabboulehin ja jogurtin kera.

Lauantaina tarjosimme hunajakenno-cannelloneja pinaatti-tomaattikastikkeessa. Useasti cannelloneja tehneenä tunsin itseni typeräksi nähtyäni Jamie Oliverin kääntäneen pastaputket kattilassa pystyyn. Kuinka hauska ja herkullisen näköinen hunajakennoruoka siitä syntyikään! Makuhan vastaa samojen ainesten myötä hyvin pitkälti lasagnea, mutta jokin antaa cannellonin syömiselle erilaisen fiiliksen. Kannattaa kokeilla eri resepteillä! Jamien versio löytyy täältä.
Sunnuntaina teimme perinteistä toscanalaista acquacotta-keittoa. Klassista italialaista keittiötä monta vuotta läpikolunneena oli suorastaan ihme, että tämä mainio keitto oli jäänyt paitsioon. Keiton nimi tarkoittaa "keitettyä vettä", mikä juontaa juurensa talonpoikiin, jotka päivän päätteeksi heittivät kattilaan kiehumaan mitä milloinkin tuvasta löytyi. Tämän version kruunasi lopussa sekaan heitetty uppomuna. Menee jälleen vegeruoka-kastiin, josta pitävät kaikki. Samalla pääsin minäkin testaamaan upouutta Kitchen Aidin yleiskonetta maalaisleipätaikinaan. Taitaa lähteä leipätehdas käyntiin!

torstai 15. huhtikuuta 2010

Kanaa lyonilaisittain


Aina silloin tällöin perusarkiruoka yllättää positiivisesti. Tarkoitus on tehdä "vain jotain", mutta lopputulos viekin kielen mennessään. Tänään oli sellainen päivä.
Löysin uusimmasta Viini-lehdestä (2/10) reseptin Lyonin kanaa. Jääkaapissa sattui olemaan kaikkea, mitä ruokaan tarvittiin. Jopa avaamaton kanapaketti eiliseltä.
Ruoan maku on yhtä aikaa rouhea ja hienostunut. Liekö runsaan viinietikan ansiota? Koska kokonainen kana voi tuntua monesta hankalalta ja sen sulana saaminen arkena voi olla muutenkin vaikeaa, oikaisen hiukan.

Ainekset:
4 kanan rintafilettä
voita
suolaa ja pippuria

Sipuli-tomaattiseos:
2 salottisipulia hienonnettuna
4 valkosipulinkynttä hienonnettuna
2-3 rkl tomaattipyrettä

Kastikkeeseen:
prk ranskankermaa
puntti tuoretta rakuunaa ja/tai 2-3 rkl kuivattua
1-1,5 dl punaviinietikkaa

Lisukkeeksi:
riisiä
salaattia
leipää

Laita uuni päälle 200-asteeseen. Mausta kanafileet suolalla ja pippurilla. Paista niihin väri voissa. Nosta fileet vuokaan ja laita uuniin 15 minuutiksi. Laita samaan pannuun sipuli ja valkosipuli ja kypsennä niitä hetki. Laita pannulle pyree, sekoita ja kypsennä seosta 5 min. Erota tuorerakuunasta puoli kouraa lehtiä ja säästä ne myöhemmäksi. Kaada joukkoon etikka, ranskankerma ja rakuuna. Kun kanat ovat paahtuneet, nosta ne soosin sekaan. Laita kansi päälle ja hauduta 15 min. Keitä sillä välin riisi ja tee salaatti.
Maista soosia ja mausta suolalla ja pippurilla makusi mukaan. Laita mukaan loput tuorerakuunat ja tarjoile. Voit säästää muutaman rakuunanlehden koristelua varten.

Itselläni oli vain puolikas puntti rakuunaa, joten laitoin aluksi kuivaversiota ja lopuksi tuoretta, jotta soosi näyttäisi valmiina kauniimmalta.Mikäli haluaa yksinkertaistaa enemmän, voi kanan toki paistaa ja hauduttaa kokonaan pannulla. Varo, ettei se kuivu!

Ruokajuomaksi ranskalaista pinot noiria. Viini-lehti suosittelee Le Buxynnoise Bourgogne Réserve Pinot Noir 2008. 10,45 e.

maanantai 12. huhtikuuta 2010

Pariisin makupalat

Mutta sitten itse aiheeseen eli pariisilaiseen ruokaan. Olin tutkinut 3-4 iltaa matkaoppaita ja -blogeja etsien sopivia ruokapaikkoja, kts. kirjoitus. Tarjonta on ylitsepursuava, joten tehtävä oli paikoin jopa tuskallinen. Aika hyvän listan onnistuin silti keräämään. Halusin syödä pelkästään mahdollisimman klassisia ranskalaisen keittiön antimia. Otsikoiden mukaan vaihtoehdoista ei ollut pulaa. Tarkoitus ei ollut juosta raflojen perässä eikä koluta Michelin-paikkoja vaan nauttia tavallisesta bistroruoasta ja -tunnelmasta.
Huom! Klikkaa kuvia suuremmaksi, niin näet ne kokonaan!

Chéri Bibi
Pitkäperjantaina kolusimme hotellimme ympäristön, Montmartren aka. 18. aluetta ja söimme lounaaksi ihan tavallisen, mutta silti erittäin hyvän crepesin katukojusta. Miksi ihmeessä vastaavia, 6 euron ja loistavan katteen omaavia, suomalaiseenkin suuhun sopivia herkkuja ei löydy Suomesta paria poikkeusta lukuunottamatta?
Illallista varten suuntasimme bobo-paikaksi tituleerattuun Chéri Bibiin aivan Sacre Coeurin mäen juurelle. Meillä ei ollut varausta, mutta onnea sitäkin enemmän. Saimme viimeiset kaksi paikkaa varatun 4-hengen pöydänpuolikkaasta. Rafla toi mieleen Ravintola Torin. Hienostelematon ja huoleton ilmapiiri hiukan retrolla höystettynä, rentoa väkeä töissä ja syömässä. Tilasin alkuun possuterriiniä, jota tuotiin pöydälle kokonainen vuoka. Tarjoilija leikkasi siitä tuhdin viipaleen ja jätti astian vierelle ja selitti, että sai ottaa lisää. Rakenne ja maku olivat todella maalaista, pelkästään hyvässä mielessä. Alkuruoaksi leikattu slaissi oli vähintäänkin riittävä enkä leikannut lisää. Vaimon ottama chevre-salaatti näytti aika perinteiseltä, mutta juuston maku poikkesi edukseen Suomessa yleensä tarjotusta. Siitä puuttui tunkkaisuus ja rakennekin oli pehmeämpi. Pääruoaksi valitsin pääsiäisen kunniaksi lammasta vaimon maistaessa "white fishiä".  Hauska yksityiskohta oli puukkojunkkarihenkinen pihviveitsi! Jälkkäriksi tilatut créme caramel ja tiramisu tuotiin myös vuoassa ja leikattiin pöydässä lautaselle. Annokset jatkoivat maalaishenkistä linjaa ja makunystyrät alkoivat päästä jyvälle fransmannien ruoasta.

Lasku: 2 x 3 ruokalajin menu + 2 x mojito + 6 lasia viiniä + 2 kahvia = n. 90 e.
Chéri Bibi, 15, rue André-del-Sarte, 18. alue

Viinisnobbailua
Kyselin alkuun paikan viineistä, jotka oli kirjoitettu perällä olevaan liitutauluun. Tarjoilija kertoi hymyillen, ilman vtuilevaa sarkasmia, että "Meillä Ranskassa on kahdenlaisia viinejä: valkoisia ja punaisia. Kumpaa haluaisit?" Terriinin kanssa hän toi ilmeisesti talonviiniä, joka ei ollut lainkaan hassumpaa. Lampaan kanssa kaadettiin syrahia, jonka kerrottiin olevan hiukan kalliimpaa, mutta parempaa lampaan kyytipojaksi. Kaikesta päätellen tarjoilija oli hiukan tsempannut (vaikka en sitä kaivannut) ja yritti varmistaa nauttimiseni. Ties kuinka paljon viineistä mahdoinkaan tietää. Yleisvetona voisin sanoa, että Ranskassa ei viineillä snobbailla. Bistrojen lasit ovat vähän mitä sattuu ja valikoima hyvin maltillinen ja edullinen. Listalta löytyy vain kotimaisia juomia alueittain listattuna - harvemmin edes rypälettä kerrottuna. Täytyy kuitenkin muistaa, että peruskoulussa käydään läpi oman maan viinialueita ja niiden viinien erityispiirteitä!

Le Percolateur
Lauantaina huomasimme lounasajan (12-14) umpeutuneen ennen näläntunnetta ja Ranskassa (kuten esim. Italiassa) se tarkoittaa, että saat odottaa seuraavaa saumaa klo 19 jälkeen, jolloin ravintolat avaavat ovensa uusiksi. Nappasimme katukuppilasta täytetyt patongit ja yritimme selvitä iltaan.
8. alue oli parin metropysäkin päässä ja suuntasimme etsimään parissa paikassa kovasti kehuttua Le Clouta. Paikan päällä huomasimme, että rafla on mennyt nurin ja kyltissä uusi nimi eikä kokonaisuus näyttänyt lainkaan houkuttelevalta. Takaisin metroon ja verensokerin laskiessa nokka kohti Le Percolateuria. Rafla oli typötyhjä ja meidät toivotettiin ilolla tervetulleeksi. Myöhemmin kävi ilmi, että paikalliset ovat pääsiäisenä paenneet maaseudulle eikä porukkaa löydy turistialueiden ulkopuolella. Sopi meille. Illan aikana paikassa oli väkeä kahdessa muussakin pöydässä.
Tilasin alkuun hanhiterriiniä vaimon valitessa vihanneskroketin. Terriini oli varsin herkullinen. Kroketti sen sijaan oli enemmänkin rapeasta taikinatuutista tarjottu salaatti, mikä toki alkajaisiksi hyvin sopikin. Pääruokana nautin todella herkullista ankkavarrasta ratatouillen kera. Pöydän toiselle puolelle laskettiin mainio annos cajun-maustettua kanaa. Makeaksi päätteeksi nappasimme listalta marjapiiraan jätskin kera sekä suussa sulavan, pehmeän ja lämpöisen caramel-täytteisen piirakan jogurttijäätelöllä.

Lasku: 2 x 3 ruokalajin menu + pullo viiniä + 2 x kir royal + iso plo vettä + 2 x kahvi = 110 e.
Le Percolateur, 20, rue de Turin, 8. alue

Chartier
Sunnuntaina toivoin lounaaksi Croque monsieuria ja varsin mallikkaan sellaisen sainkin jossain kulmakuppilassa. Illallispöydän varmistaaksemme suuntasimme ajoissa klo 18 Chartier-nimiseen ravintolaan, jonka jokainen syö halvalla Pariisissa -opas tuntuu mainitsevan. Turistisumasta huolimatta kaikkialla kerrottiin, että paikka on säilyttänyt aidon pariisilaisen henkensä ja paikallisetkin jaksavat sitä suosia. Kävelimme sisään ja saimme pöydän minuutissa. Pois lähtiessämme illallisaika oli kuumimmillaan ja mestan ulkopuolelle oli kerääntynyt n. 200 ihmisen jono! Kreisiä. Syykin oli selvä. Chartier tarjoaa klassista ranskalaista ruokaa upeissa tiloissa, pilkkahintaan ja hyvällä palvelulla vauhditettuna. Vilskettä riitti, mutta toimivuus oli kenties parasta, mitä olen eläissäni nähnyt. Ravintoloitsijat ja muut alan ammattilaiset, ekskursiolle tuonne! Tarjoilija kirjoitti tilaukset (kertakäyttöiseen) pöytäliinaan ja teki lopussa laskutoimituksen viereen ulkomuistista. Vajaan sadan ruokalajin alati elävältä listalta se on melkoinen suoritus.

Alkajaisiksi otin klassikkosnacksin, katkarapuja majoneesilla. Koska tuoreita katkiksia ei Suomesta oikeastaan saa, tekee freshi maku suhteettoman suuren vaikutuksen. Vaimon endiivisalaatti roquefort-juustolla oli ihan jees, mutta osa endiivin lehdistä olisi voinut olla tuoreempia. Pääruoaksi otin, vastoin kotimaani käytäntöjä, pippuripihvin. Annos oli karuudessaan houkutteleva. Liha ei ollut filettä, mutta se oli tehty niin hyvin kuin siitä matskusta olisin uskaltanut toivoa. Vaimon lautasella levännyt kokonainen kala oli toki työläämpi syödä, mutta ihan kelpo suoritus sekin. Jälkkäriksi tilatut sitruunasorbetti ja marjapiirakka hoitivat asiansa. Ruoka oli aika hyvää, sitä oli riittävästi, mutta jos vastaavantasoista ravintoa olisi tarjolla tuohon hintaan, voisin itsekin hiukan raflaan jonottaa.

Lasku: 2 x 3 ruokalajin menu + 2 x 1/2 ploa viiniä + 2 ploa vettä + 2 x kahvi = 54,10.
Chartier , 7 rue du Faubourg, 18. alue

sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

Alkupaloja Pariisista


Kuten aiemmista kirjoituksista on käynyt ilmi, vietimme vaimoni kanssa pääsiäisen Pariisissa. 3,5 päivän tehoreissuun piti tunkea olennaiset nähtävyydet, perinteistä ranskalaista ruokaa ja mahdollisuuksien mukaan suunnitelmatonta kuljeskelua rakkauden ja ruoan pääkaupungissa. Shoppailu ei kuulunut matkaohjelmaan ja pääsiäisen myötä se olisi jäänyt muutenkin aika vaisuksi.

Vaimoni oli viettänyt Pariisissa viime vuosituhanteen puolella pari viikkoa, mutta minulle kerta oli ensimmäinen. Heti alkuun kävi selväksi kaupungin suuruus. Kuvittelin Lontoota isoksi mestaksi, mutta turistin näkökulmasta Pariisin koko tuntui moninkertaiselta. Nähtävyyksiä on valtavasti ja ne on aivan eri puolilla kaupunkia. Runsaan patikoinnin lisäksi metroasemat kävivät tutuiksi.

Toiset hätkähdyttävät seikat olivat turistien ja eri rotujen paljous. En omaa minkäänlaista asennetta eri väestöryhmiä kohtaan, joten älkää tarttuko siihen. Olin kuvitellut "perinteisten", valkoisten pariisilaisten osuuden selväksi enemmistöksi, mutta aika puoliksi se meni. Eikä siinä mitään, kunhan yllätti. Turisteja sen sijaan oli yksinkertaisesti liikaa. Toki tiesin, että Pariisi on maailman suosituimpia turistikaupunkeja, mutta keskustan alueen turistimäärä oli pökerryttävä. Kuvista tutut nähtävyydet ovat live-näkemisen arvoisia ja henkeäsalpaavia, mutta muuten Pariisin ydin on mun mielestä turistien pilaama. Viihdyin parhaiten laitakaupungin hiljaisilla kujilla, joissa kenelläkään ei ollut karttaa kädessä. Turistien vanavedessä nähtävyyksien lähiseudut ovat kaupustelijoiden valtaamia. Rihkama-Eiffeleitä tarjoavat katukauppiaat olivat pääosin hillittyjä, mutta toisinaan myyntiaggressiivisuus ärsytti kunnolla.

Mutta silti… Pariisi on huikaiseva kaupunki ja sopivia teemoja sinne matkustamiseen löytyy joka sormelle. Eiffelit ja Riemukaaret on jokainen nähnyt kliseemäisen monta kertaa, mutta kun niiden juurella seisoo, katsoo ylöspäin ja ajattelee, kuinka käsittämättömiä ne ovat olleet yli sata vuotta sitten, on kokemus vain koettava itse.

Syvennyn seuraavassa tekstissä pariisilaiseen ruokaan.