keskiviikko 10. maaliskuuta 2010

Miksi ruoasta on tullut niin vaikeaa?

Ruoan ja moraalin liitto on yllättävän ristiriitainen. Syö enemmän kasviksia. Ok, kyllähän tofustakin lihankorvikkeen saa, kun vähän opettelee. Mutta ei, se tehdään soijasta, joka kuskataan toiselta puolelta maapalloa suurta hiilijalanjälkipolkua pitkin. No risotosta mä oon aina tykännyt. Ai niin, sama juttu riisin kanssa. Kyllähän kasviksia löytyy joka lähtöön. Tarvii vain tsekata, mistä päin ne tuodaan. Suomalaisia kasviksia, kuten perunoita, tomaatteja, kurkkuja, paprikoita, porkkanoita, lanttua, sipuleita, salaatteja ja yrttejä saa ympäri vuoden, mutta niiden hiilijalanjälkeä kasvattaa reippaasti kasvihuoneiden valaistus ja lämmitys. Tulisipa kesä pian!

Luomukasviksia on tarjolla jo paljon, mutta eikö italialainen luomukesäkurpitsa häviä ekoilussa tavalliselle kotimaiselle versiolle?

Paistamiseen kelpaa kotimainen kylmäpuristettu rypsiöljy. Kyllä aina välillä saa lihapäivän pitää ja silloin haarukka isketään suomalaiseen karjaan. Mutta mitäs rehua niille on syötetty ja missä oloissa ne ovat eläneet? Viiniä ei myöskään parane juoda, ellei halua kotimaisia käymisteitse valmistettuja marjamehuja. Tonkkaviinin ekohelpotus nyt ei ole niin suuri. Kivennäisveden kanssa saa olla tarkkana, jotta juo Suomessa pullotettua. Ja eikö hapot olisi ekologisempaa tehdä itse hapotuskoneella? Ja tarvitaanko happoja lainkaan? Onneksi on äidin marjamehuja kellarissa! Ja ainahan on suomalainen maito, joka sekin käy selviytymiskamppailua tuotantohintojen kanssa. Viljaa meillä sentään kasvatetaan, mutta jauhoista saa tutkia, ettei vain olisi vironpojan pelloilta. Mutta eikö virolainen raaka-aine ole helsinkiläiselle enemmän lähiruokaa kuin vaikka Itä-Suomesta tullut?

Oluen alkuperästä tapellaan, mutta onhan se Keravakin onneksi Suomea siinä missä Torniokin. Kotimaarakkaus vaatisi keskittymään pienpanimoihin ja Olviin, mikä ei ole lainkaan huono vaihtoehto. Kahvi- ja teeviljelmiä on maaseudulta turha etsiä, joten ne kansallisjuomat saisi unohtaa. Koskenkorvaa ja Jallua voisi nauttia entistä paremmalla omatunnolla.

Äärimmilleen viety moraalidietti kävisi pohjoisessa maassa melko askeettiseksi. Itse katson pakkauksesta aina valmistusmaan ja päätän, seuraanko makunystyröitä vai orastavaa omatunnon kolkutusta. Kyllähän italialaiset luomutölkkitomaatit suomalaiset kasvihuoneversiot voittaa eikä Myllyn Paras -pasta nyt vain vedä vertoa italomeiningille. Ja viiniä ja kahvia aion nautiskella siinä missä ennenkin. Joten relataan ja nautitaan! Mutta tsekataan silti alkuperämaa.

Suomalainen ratatouille,
jonka kotimaiset ainekset löytyvät aina kaupasta.
Kesällä voit lisätä kotimaista munakoisoa, kesäkurpitsaa, varsiselleriä ja valkosipulia.

1 sipuli kuorittuna ja pilkottuna
2 keltaista paprikaa, siemenet ja malto poistettuna
2 perunaa kuorittuna ja kuutioituna
1 iso porkkana tai 2 pientä siivuina
450 g tuoreita tomaatteja kuutioituna
1 tl tuoretta rosmariinisilppua
kourallinen persiljaa
kourallinen basilikaa revittynä silpuksi
4rkl kp. rypsiöljyä

Kuumenna oliiviöljy kasarissa, lisää sipuli ja freesaa se. Heitä mukaan rosmariini ja paista hetki. Lisää loput kasvikset, suola ja pippuri. Sekoita ainekset keskenään, laita kansi päälle hiukan raolleen ja hauduta hissukseen 40 min. Nosta kasari liedeltä ja lisää persilja ja basilika. Tarjoa.

PS. Pippurihan tulee sieltä, missä pippuri kasvaa, mutta mistä suola on peräisin?

1 kommentti:

  1. Parasta suolaa on ehdottomasti Himalajan suola. Samaan kategoriaan menee myös ruususuola ja kristallisuola, joissa ei taida olla paljon muuta eroa kuin brändi. Eivät ole jätettä kuten esmes perinteinen Pan suola ja sisältävät yli 80 eri hivenainetta. Näitä syödessä pitää varmistaa vain tarpeellinen jodin saanti.

    VastaaPoista