tiistai 30. maaliskuuta 2010

Matkasuunnittelua

Pari viime iltaa on kulunut matkaoppaita ja -portaaleja selatessa. Vietämme vaimoni kanssa pääsiäisen Pariisissa ja kuten arvata saattaa, ei ravintolan valinta saa jäädä maailman ruokapääkaupungissa aivan sattumankaupaksi. Neljän päivän reissu on niin suuressa kaupungissa auttamatta liian lyhyt kaiken kokemiseen, joten valintoja on täytynyt tehdä rankalla kädellä.

Ruokapaikan valinta etukäteen saattaa monelle kuulostaa tympeältä ja hyvin suunniteltu on puoliksi pilattu -lauseen mukaiselta. Kokemus on kuitenkin osoittanut, että valmiit suunnitelmat parilla vaihtoehdolla säästävät aikaa  ja ennenkaikkea hermoja paikan päällä. Melkein aina, kun on astuttu satunnaiseen paikkaan sisään, on kokemus ollut selkeästi huonompi kuin etukäteen tsekatuissa paikoissa. Netti pursuaa toisten kokemuksia ja on typerää astua samoihin miinoihin ja olla nauttimatta toisten tekemistä löydöistä. Enpä muista kertaakaan pettyneeni paikkaan, jonka erinomaisuutta on hehkutettu vähintään kahdessa matkaoppaassa ja -portaalissa. Lisäksi niiden perusteella onnistuu välttämään pahimmat turistiansat, jotka eivät aina paljastu ennen pöytään istumista. Nytkin tasapainoilen erään paikan kanssa, jota toiset sanovat must-paikaksi ja toiset valittelevat turistien löytämäksi, mutta ei ihan vielä pilaamaksi.

Tavoitteena on löytää klassista ranskalaista ruokaa tarjoilevia bistroja, joiden oikeaoppisesti tehdyistä klassikkoannoksista pystyisi ottamaan oppia ja saada ahaa-elämyksiä. Huippuravintoloihin emme suuntaa aikataulun ja budjetin takia ja haluan muutenkin perehtyä tässä vaiheessa ruokaharrastusta mielummin ruokakulttuurien tavallisiin annoksiin. Ne antavat tärkeää pohjaa haasteellisempaan kokkailuun.

Pariisin ruokapaikkojen vertailu osoittautui kuitenkin hankalammaksi kuin minkään muun läpi kahlaamani kaupungin. Alue on valtava ja bistrojen, ravintoloiden ja muiden kuppiloiden määrä rajaton. Koska ehdimme tutustua neljässä päivässä vain osaan Pariisin 18 kaupunginosasta, yritän löytää muutaman vaihtoehdon kullekin alueelle. Niistä voi sitten valita, kun nälkä osuu kohdalle. Haluan kuitenkin jättää vapaalle kuljeskelulle oman tilansa enkä ravata ympäri kaupunkia ruoan perässä. Ihan jokaista ruokapaikkaa en toki halua valmiiksi suunnitella, lasillisen viiniä ja Croque Monsieurin aion nauttia randomistikin valituissa bistroissa.

Kahden illan tutkiskelun saaliina on mm. sivustot:
Paris. unlike
Cityvox
Qype
Trip Advisor

Sivut toimivat myös muissa kaupungeissa.

Lisäksi löysin ehkä kaikkein mielenkiintoisimman sivun John Tallbott -nimisen pariisilaisherrasmiehen blogista. Tyyppi käy ulkona syömässä vaimonsa kera päivittäin ja raportoi kokemuksiaan pätevillä kirjoituksilla ja kuvilla. Lisäksi hän kerää yhteen lehtien ruoka-arvostelut Pariisin rafloista ja käy itse testaamassa niistä joitakin. Pelkästään tällä blogilla tulisi toimeen. Ruoka-arvosteluissa on aina mukana myös laskun loppusaldo ja mitä se piti sisällään.

Tutkinta jatkuu vielä pari päivää ennen kenttäkokemusta.

torstai 25. maaliskuuta 2010

Keittiötunnustuksia

Ettei liikaa tule teksteissä jeesusteltua...
  • Joskus iskee laiskuus tai raaka-ainetta tarvitaan hirveän vähän, mitä vastaan olen varannut jääkaappiin purkin sitruunaruoho- ja inkiväärimurskaa ja tuubin majoneesia (joka varmaan vanhenee ennen käyttöä).
  • Haen 1-2 kertaa parin vkon sisään lounaaksi pikaruokaa, koska Subway ja Hese ovat firman vieressä eikä ole aikaa nauttia kunnon lounaasta. Yleensä syön edellispäivän paljon parempaa tähderuokaa.
  • Vaimoni opetti minulle nopean välipalan: hunaja-Dijonilla voideltu kylmä nakki. Kammoksuin sitä aluksi, mutta nyt "valitettavasti"pidän siitä.
  • Unohdan liian usein, mitä jääkaapista löytyy ja joudun heittämään ruokaa roskiin. Siitä tulee morkkis ja sen täytyy muuttua. Sama ongelma leivän kanssa.
  • En tiedä, kauanko perunoiden keittoaika on. Veikkaan n. 20 min?
  • En ole koskaan tykännyt kalasta, vaikka olen yrittänyt parhaani. Muutama vuosi sitten tykästyin täysillä tonnikalapihviin ja ravintolassa olen syönyt monia todella hyviä vaaleita kalaruokia. Punaista kalanlihaa kuten lohta en voi syödä vieläkään paitsi sushissa, joka on lempiruokaani. Silakan tapaisia kaloja en voi sietää paitsi Chez Dominiquen annos, joka oli loistava. Purkkitonnikala on kamalimpia makuja maailmassa. Ota tästä nyt selvää…
  • Unohdan todella usein likaisen leikkuulaudan vedettävän laatikoston sisään ja löydän sen aamulla. Tulevaan keittiöön ei sellaista tule. Typerä idea.
  • Kun muutin parikymppisenä pois kotoa, soitin pikkusiskolleni ja kysyin pastan keitto-ohjetta.
  • Syön 2-3 grillimakkaraa vuodessa. Tämän vuoden saldo on jo 1 kpl.
  • En ole koskaan ostanut HK:n Sinistä.
  • Syön nykyään 2 sipsipussia vuodessa. Ennen paljon enemmän. Kiitos tästä ja seuraavasta kuuluu vaimolle.
  • Syön ehkäpä 1/5 huippuvuosien karkkimäärästä. Se oli luultavasti keskivertokuluttajan määrä.
  • Rakastan Bilar-karkkeja
  • Kuntoilen edelleen liian vähän, mutta nyt alkaa valoa näkyä tunnelin päässä.
  • En ole eläissäni polttanut yhtä ainutta tupakkaa, koska ei ole tehnyt mieli. Ei liity ruokaan, mutta sanon silti.
  • Hahmotan viinin laadukkuuden n. 20 euroon asti. Useamman kympin pullo toki maistuu hyvältä, mutta sillä tasolla vertailuun en pysty. En ole vielä oppinut kunnolla analysoimaan viinejä sanoin, mikä on ärsyttävää, kun kuitenkin hahmottaa makuja suussa.

keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

Pysyvää sisältöä ja ikuisuuspurkkeja

Ruokalehdissä on silloin tällöin osio, jossa kysytään, mitä haastateltavan jääkaapista löytyy aina. Oma jääkaappi on aina täynnä jos jonkinlaisia purkkeja, mutta monia vakkareitakin löytyy. Tässä listani, johon en ottanut ihan kaikkia perusjuttuja kuten voita, kurkkua jne:
- Dijon-hunajasinappia
- valkoviinitonkka
- varsiselleriä
- luomumunia
- kapriksia
- kana- ja lihafondia
- anopin hillopurkkeja
- anopin, äidin tai mummon mehuja
- soijaa paria laatua
- riisiviinietikkaa
- sushi-inkivääriä (gari)
- fish saucea
- parmesaania
- oliiveja

Oliko yllätyksiä? On erittäin häiritsevää, että kaappi kerää sisäänsä lukuisia ikuisuuspurkkeja, josta on vaikea päästä eroon. Jossain ruoassa tietty, erikoisempi raaka-aine on olennainen, mutta kun purkin sisältö on kymmenkertainen tarvittavaan määrään nähden. Esimerkkejä: sambal oelek, kastanjahillo, currytahnat, hoisin-kastike… Onneksi näiden säilyvyys on melko pitkä, mutta se vuosikin kuluu niin nopeasti… :)

maanantai 22. maaliskuuta 2010

Pari löytöä

Tein perjantaina kaksi löytöä, jotka varmasti ovat joillekin ennestään tuttuja. Kävin ensimmäistä kertaa lounaalla Elsassa, joka avattiin lokakuussa Tampereen Otavalankadulle. Kyseessä on aitoa suomalaista ruokaa tarjoileva ravintola, jonka lounasmenu (buffet) oli juuri sitä: pottumuusia ja palapaistia sekä paneroitua turskaa. Salaattipöytä oli kohtalaisen kokoinen, mutta sitäkin monipuolisempi. Vaikutuksen tekivät ihan itse tehdyt mustapapu-sipulisalaatit, lämpimät suussasulavat sämpylät ja (vaikka omaan ruokavamman osaan kaloista) kolme erilaisissa maustekastikkeissa olevaa kalakippoa. Alkukeitoksi oli mustajuurikeitto. Ruoka oli rehellistä ja aitoa suomalaista, joka ei selittelyjä kaipaa. Ihan kuin äidin tekemää, mikä on paljon sanottu lounasruoasta. Palvelu oli lounasajan huomioiden ensiluokkaista. Jokainen henkilökunnasta tervehti aidon oloisesti. Keittoastia korjattiin lämpimän ruoan hakureissun aikana. Harvemmin lounasta maksaessa kysytään, mitä ateriasta piti. Sekin tehtiin. Poislähtiessämme huomasimme, että jälkkäriksi olisi vielä ollut tiramisua, mikä jäi hiukan harmittamaan, mutta siitä voi syyttää vain itseä. Lyhyesti sanottuna, on typerää, että pidin tuota lounaskäyntiä erittäin hyvänä, koska kaikki sujui juuri niin kuin kaiken pitäisikin sujua. Mars ottamaan mallia ravintoloitsijat!

Ystäväni Kari kuuli sushi-illasta ja vinkkasi poikkeamaan Hallituskadun East Asia Marketissa. Olin pitänyt sitä yhtenä monista itämaisista kaupoista, joista olen vakkarini valinnut, mutta totuus oli enemmän. Kauppa oli ainakin tuplasti muita isompi ja valikoima todella laaja. Kiersin hyllyjä ihastellen kaikkia niitä aineksia, joihin olen resepteissä törmännyt, mutta joita luulin, etten kotikaupungistani saa kuten kimchiä ja taskuravunlihaa. Pakastealtaista bongasin mitä eksoottisempia mereneläviä. Sushiainekset olivat liki puoleen hintaan markettien hinnoista ja sushiriisivaihtoehtojakin oli useita. Liikkeen myyjä tuli kysymään selkeällä englanninkielellä, etsinkö jotain tiettyä ja vastasin, että ihastelen vain valikoimaa. Ja tulen ihastelemaan pian ihan ajan kanssa.

Tästä tulikin mieleeni, että tarviipa kirjoittaa pian stooria kaikista ruokashoppailupaikoista, joista käyn tietyt ainekset hakemassa. Tampereella kun kaiken löytämiseen vaaditaan hieman aikaa ja vaivaa...

Kotitekoista mysliä

Vaimo innostui viikonloppuna tekemään itse mysliä. Kumpikaan ei ole sen suurempi myslin ystävä, mutta tämän makuisena sitä söisi useamminkin. Kokeilkaa ihmeessä, ei ole vaikeaa!

sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

Makumatkoja

Viikonloppuna seilattiin gastromaailman monilla rannoilla. Perjantaina oli vuorossa susheja. Minulta kysyttiin kerran, minkä ruoan valitsisin, jos joutuisin syömään sitä joka päivä elämäni loppuun asti. Vastaus oli sushi. Paitsi että se kuuluu maunkin puolesta lempiruokiini, se on kuin keitetty peruna - siihen ei hevin kyllästy. Sushi-termi kattaa tietenkin äärettömän kirjon erilaisia ruokalajeja, mutta ihan maki-rullilla ja nigireillä voisin pitää itseni hengissä hymyssä suin.

Alunperin tarkoitukseni oli panostaa hieman tavallista enemmän ja kokata mitä erikoisempia susheja. Kirjastossa lainassa ollut sushikirja osoittautui kuitenkin niin haastavaksi, että päätin kulkea matalamman aidan kautta. Ihan kiva setti japaninherkkuja silti tuli. Mukana oli California rollseja, munakassushia, maki-rullaa, nigireitä ja kylmäsavulohi-avocado-sitruunamajoneesisusheja. Riisin keittäminen on yllättävän hankalaa puuhaa. Vaikka olemme tehneet susheja jo tusinan kertaa, on riisi aina eri makuista. Pitäisi joskus laittaa aineita tarkalla mitalla, jotta lopputulosta voisi säätää seuraavalla kerralla. Onneksi sushi on ollut joka kerta hyvää, vaikka riisin maku ja rakenne vaihteleekin. Sushien kylkeen otin takuuvarman Yalumban Rieslingin (uusi upea etiketti!).

Lauantaina oli vuorossa ranskalainen ilta. Olen puolen vuoden aikana paneutunut jossain määrin fransmannien klassikkoruokiin. Vietämme pääsiäisen Pariisissa ja tarvitsen jonkinlaista kosketus- ja vertailupintaa ranskalaisiin makuihin ja tekniikoihin, jotta reissun herkuista voisi oppiakin jotain. Tarkoituksena oli tehdä alkuun simpukoita, mutta lauantai-iltapäivällä ei sellaisia Tampereen keskustan alueelta enää löytynyt. Jääkaappi pursusi tavaraa, joten etsin jotain klassikkoa, jota voisi saada "tähteistä" aikaan. Löytyi Tyler Florencen loistava, suussasulava katkarapu-bisque -resepti, jonka kanssa simpukoille valittu Yalumban Pinot Grigio toimi varsin mallikkaasti. Julia Childin Ranska-raamattu opasti Roquefort-piiraan pariin. Taikina jäi hivenen kuivaksi ja vajaaksi, joten täytettä tuli laitettua hiukan liian ohkainen kerros. Pinta tummui melkoisesti, mutta maku oli juuri kohdillaan. Roquefortin pistävyyttä taitettiin kermajuustolla. Tuollaisena piiras toimisi parhaiten leikattuna pieniksi cocktail-paloiksi. Illan kruunasi Yle Teemalta tullut iki-ihana Cherbourgin sateenvarjot. Pitkään aikaan paras hinta/laatu-viinilöytö, ranskalainen Hob Nob, jäi arvattavasti Roquefortin jalkoihin, mutta leffan kera nautittuna se on loistovalinta.

Sunnuntai kului osittain työn merkeissä, joten kokkailu venyi myöhään iltaan ja jääkaappivarastosta taiottiin lautaselle varsin mainio ja simppeli fenkoli-sipuli-tomaattipasta.



keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

Kaikki, mitä tiedän pizzanteosta

Pizza on maailman suosituin ruoka. Omassa keittiössä se toimii alkuperänsä mukaisesti lähinnä tähderuokana. Silloin tällöin pidämme myös kunnon pizzakarnevaaleja kavereille.
Tehdään aluksi pari asiaa selväksi. Älkää ostako pakastepizzoja tai pizzapohjia! Terveysjutut on asia erikseen, kyse on taikinanteon nopeudesta ja mausta. Jos on kiire, taikinan pyöräyttää samassa ajassa kuin uuni lämpenee. Taikina ei tietenkään silloin ehdi kohota, mutta lopputulos voittaa aina pakasteet 6-0.

Pizzaan liittyy luonnollisesti monia koulukuntia. Itse seikkailen niiden välillä. Pidän eniten ohuesta ja rapeasta pohjasta, joka on hivenen sitkeä. Parhaan pizzani söin luonnollisesti Italiassa, mutta koska saapasmaan raaka-aineet ja avotuliuunit ovat utopiaa näillä leveysasteilla, en siitä kokemuksesta liiemmin mitään oppinut. Ainoastaan nautin.

Fiksuimpia keittiötarvikeostoksiani oli pizzakivi. Se maksoi kympin ja antaa pizzalle juuri sen rapeuden, minkä tavallinen uuni voi vain antaa. Hankkikaa sellainen "turhake"! Se on mainio apu myös leipien paistamisessa. Toinen kiva pienen keittiö apu on Tupperwaren rullattava leivonta-alusta.

Teen taikinan aina näppituntumalla, joten sopivia jauho- ja vesimääriä jouduin katsomaan kirjasta. Ylivoimaisesti parhaan taikinan olen saanut Tammelan entisessä Italia-kaupassa myynnissä olleesta "00"-jauhoista, jotka olivat jauhettu erityisen hienoiksi. Vastaaviin en ole muualla törmännyt, joten joudun käyttämään tavallisia durum-vehnäjauhoja.

Riidanaiheita: Hunaja antaa taikinaan makua. Italialainen mamma voisi antaa sen takia näpeille. Toiset haluavat paistaa pizzan mahdollisimman kuumassa(250-300°C), mikä tekee pohjasta erityisen rapean. Toisaalta se samalla kuivattaa sitä, joten toinen koulukunta  suosii hiukan matalampaa lämpötilaa (210-225°C), joka pitää pohjan mehevämpänä, mutta ei niin rapeana. Itse vaihtelen lämpöä taikinatuntuman ja fiiliksen mukaan.

PÄIVITYS 14.6.2011: Olen tämän bloggauksen myötä vääntänyt josjonkinmoista pizzaa ja oppinut paljon uutta. Näillä ohjeilla saa kyllä mehevää, hyvää pizzaa, mutta vielä parempia ohjeita on luvassa, jahka ehdin kasata ne yhteen.

TAIKINARESEPTI
on yksinkertaisuudessaan tässä:
500 g durum-vehnäjauhoja
3-4 dl vettä
puolipussia tai vähän reilu kuivahiivaa
1 rkl hunajaa
suolaa maun mukaan
loraus oliiviöljyä

Liuota hiiva puoleen desiin vettä. Kaada suurin osa jauhoista kulhoon ja jätä keskelle kraateri. Kaada hiivaliuos kraateriin, ripauttele sinne suola ja ala heitellä jauhoja reunoilta. Iske käsi kunnolla taikinaan ja ala vaivata. Vaivaa kunnolla vähintään 10 min ilman lintsausta. Tämä on tärkeää. Mitä enemmän vaivaat, sitä parempi tulee ja saat käsitreeniä samalla. Lisää jauhoja ja vettä sen verran, että saat aikaan kimmoisan taikinan, joka ei tartu käsiin. Kun painat pintaan peukalolla, lommon pitää kimmota takaisin. Mielummin vähän löysää kuin liian kovaa. Jätä taikina kulhon pohjalle ja lorauta päälle hiukan oliiviöljyä. Peitä kulho liinalla ja anna kohota 40-60 min. (Laita tällä välin tomaattikastike tulille ja uuni päälle haluamaasi lämpöön ja pizzakivi sisään, jos sellainen löytyy.) Ota taikina ja jaa se nyrkin kokoisiin palloihin. Paiskaa ne pöydälle. Jos haluat, voit purkaa aggressioita enemmänkin ja paiskoa taikinapalloja niin paljon kuin haluat. Sitä parempi tulee. Ala painella taikinaa littanaksi ympyräksi. Itse tunnustan suuren pizzasynnin ja käytän piirakkakaulinta.

Tomaattikastikkeessa pizzapuritistin silmään saattavat osua sokeri ja yrtit. Italialaiset luomutölkkitomaatit ovat valitettavasti selvästi suomalaisia tuoreita parempia, joten käytän niitä. Tölkistä tulee aina hieman tunkkaista makua, jonka peitän ripauksella sokeria. Haluan, että kastike itsessään on mahdollisimman hyvää, joten lisään siihen mukaan yrttejä - tuoreita tai kuivattuja.

TOMAATTIKASTIKE
1 tlk luomutomaattimurskaa
1-2 kynttä valkosipulia hienonnettuna
1 sipuli hienonnettuna
yrttejä (timjami, basilika, oregano, rosmariini)
ripaus sokeria
loraus oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria

Kuumenna kasari tai kattila. Lorauta oliiviöljyä. Kippaa mukaan sipuli- ja valkosipulisilppu ja freesaa niitä hetki. Kaada tomaattimurska sekaan ja laita ripaus sokeria ja yrttejä maun mukaan päälle. Tuore basilika lisätään vasta loppuhetkillä. Sekoita. Anna porista puolisen tuntia. Sekoita välillä.

Laita kastiketta pohjan päälle ja heitä mukaan haluamasi täytteet (1-4). Revi päälle mozzarellariepaleita. Alkuperäiseen pizzaan mozzarella ei kuulu ja jätän sen itsekin pois, jos sattuu jääkaapista puuttumaan. Hauska ja hyvä keino on laittaa juusto suoraan pohjan päälle ja kastike ja täytteet päälle.
Laita (pizzakiven päälle) uuniin ja ota pois, kun ensimmäiset kohdat reunasta alkaa kärtsätä tai mozzis tummua.

Vinkki! Oon tehnyt pari kertaa vahingossa niin, että ottanut pizzakiven uunista ja siirtänyt pizzan sille, mutta puhelin soinut ja lätty unohtunut 1-2 minuutiksi kuuman kiven päälle. Se kohoaa silmissä ja tekee pohjasta extrakuohkean ja rapean.
Ja kuten kaikessa ruoanlaitossa: mitä laadukkaampia raaka-aineita, sitä parempi lopputulos.

Erikoisempi, mutta superhyvä pizza:

PERUNAPIZZA
Yhden pizzan annos taikinaa
2 perunaa ohuina siivuina
2 oksaa tuoretta rosmariinia
2 kynttä valkosipulia hienonnettuna
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria

Painele taikina pizzapohjaksi. Voitele pohja oliiviöljyllä. Ripottele päälle valkosipulisilppu. Asettele perunaviipaleet kauniisti. Voi olla lomittainkin. Ripottele rosmariini pizzan päällimmäiseksi. Ja perään suolaa ja pippuria maun mukaan. Jos löytyy öljyspray, niin ruiskuta hiukan päälle. Ja uuniin. Sairaan hyvää. Mukaan voi sotkea valko- ja sinihomejuustoa, jo sattuu olemaan jämiä, mutta itse pidän tästä simppelinä.

Pizzan historiaa on turha kirjoittaa uusiksi. Se löytyy täältä.

Keittiöni klassikoita vol. 1

Tein eilen yhtä klassisimmista ruokalajeistani - Jamie Oliverin reseptiin pohjautuvaa aasialaista nuudelisalaattia. Vaikka aasialaiset salaatit ovatkin erilaisia länsimaihin verrattuna, on lopputulos enemmän wokkimainen. Ja kuten helposti huomaa, hyvin erilainen Jamien versioon.

Kokeilin tätä ensimmäistä kertaa kuutisen vuotta sitten ja sen jälkeen tusinan verran. Jokainen, joka sitä on maistanut, on pitänyt siitä. Se kuuluu ruokalajeihin, jotka osaan vaikka silmät ummessa yhdessä pasta carbonaran ja saltimboccan kanssa. Jääkaapin sisältö on vaikuttanut usein ko. annoksen reseptiin ja olen huomannut, että sitä ei voi pilata.  Painottaa mitä makua hyvänsä, jättää jonkun pois tai korvaa toisella vähänkin vastaavalla, se on aina hyvää, vaikkakin eri tavoin. Lihana possu on selvästi parasta, ettei mausta tule liian lihaisa. Tällä kertaa sitä tuli laitettua tuplamäärä, joten annos oli tavallista tuhdimpi, vaikka laitoinkin extramäärän nuudeleita. Ja pähkinät jäi pois, kun luulin niitä olevan kaapissa.

Tämä on helppo ja nopea resepti, jota suosittelen kokeilemaan, kun mieli tekee mausteista, freshiä ja terveellistä ruokaa!

maanantai 15. maaliskuuta 2010

Luomutomaattia sen olla pitää!


Luomutuotannon taustoihin parhaillaan tutustuessani osui silmiin tuore tutkimus luomutomaattien terveellisyydestä. Harmi vain, ettei yksikään ostamani luomutomaatti ole vielä maistunut sille, miltä mökkinaapurissa olevan maatilan tomaatit maistuvat. Toivottavasti törmään vielä sellaisiinkin, koska makua tavallisen ja sen välillä ei voi edes verrata.

Ice ice baby(carrot)!

Viime viikon lopulla mediaan (mm. Aamulehteen) tuli tieto raportista, jonka mukaan pakastetut vihannekset sisältävät usein enemmän vitamiineja kuin tuoreosaston sisaruksensa. Tutkin hetken verran nettiä enkä löytänyt tuohon oikeastaan mitään asianmukaista kritiikkiä, joten asia pitänee paikkansa. Tutkimuksesta ei käy ilmi, saadaanko vitamiinien kylkiäisenä "suoja-aineita" kuten klooria, joilla baby-porkkanoita kuulemma huuhdellaan. Valaiskaa toki, jos vasta-argumentteja löytyy!
Joka tapauksessa mielenkiintoinen ja monille hyödyllinen tieto, mutta ei parane tuudittautua sen varaan. Ensimmäisenä mieleen tulevat maku ja lähiruoka. Ei tarvinne tieteellisesti tutkia, että pakastettu vihannes pärjäisi maussa tuoreelle, kunhan valitsee kelpo yksilöt kasviskaukaloista. Vaikka vihannesosastojen yleinen taso on ollut jo pitkään kohoamassa, mahtuu joukkoon silti luvattoman paljon nahistuneita ja jopa pilaantuneita kasviksia.

Törmäsin eilen Stockmannilla mielenkiintoiseen ilmiöön, ready-to-eat avocadoon, jonka kilohinta oli 6,70 e. Viereisessä tiskissä oli kasa umpikovia avocadoja hintaan 2,80 e/kg. Asiakas sai siis päättää, ostaako raa'an vai kypsän version - kunhan on valmis pulittamaan yli tuplahinnan kypsästä. Ready-to-eat avocadot olivat todella pehmeitä. En ole lajin asiantuntija, mutta pidin suurinta osaa liian lössönä ja valitsin kaksi kovinta tämän päivän kurkku-avocado -keittoa varten.

Suomalaisia kasviksia saa onneksi tuoreena enkä usko, että niiden logistiikkaprosessi kestää montaa päivää. Torien (ja kesän) merkitys nousee tässäkin asiassa huippuunsa. Ravintoarvot ovat muuten huipussaan tuoreissa, multaisissa juureksissa eli pesemisen ja kuorimisen verran kannattaa nähdä vaivaa porkkanaa popsiessa.

LISÄYS: Hiukan laajemmalti etsittyäni huomasin, että tutkimuksen maksoi pakasteruokajätti Birds Eye.

Tähänkö ruokaohjelmat ovat menossa?

Brittien BBC:llä alkoi entisen mallin, Sophie Dahlin, kokkiohjelma, jonka tarkoitus on horjuttaa Nigella Lawsonin valta-asemaa saarivaltion kokkikuningattarena. Jaksoa näkemättä ja uutisiin nojautuen vaikuttavat Miss Dahlin keinot varsin arveluttavilta. Tämä show taitaa kiinnostaa miehiäkin.
Shown sielunelämään voi tutustua hiukkasen täältä.

sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

Top NOT 5 - ruokablogit

Näin sunnuntaina makuhermot voivat vaatia vain rasvaa ja määrää. Siksipä listasin nopealla otannalla muutamia blogeja, joissa keskitytään kulinaarisen maailman kaatopaikkoihin, joita sunnuntaisin JIMiltä tuleva Kuuluisat kuppilatkin (Man vs. Food) käsittelee. Tämä on Amerikkaa.
Kenelle tulee nälkä, kenelle huono olo?

1. Epic Portions
2. Fast Food News
3. Grub Grade
4. Junkfood Blog
5. Food Beast

Viikonlopun lehtikatsaus

Viikonlopun alku sujui varsin maukkaissa merkeissä. Uusimmissa Viini- ja Glorian ruoka&viini -lehdissä löytyi runsaudenpulaa houkuttelevista resepteistä. Ensimmäisenä makuhermoon osui Viini-lehdessä ollut Farangin osakkaan, Tomi Björckin, resepti Kampasimpukkaa, tamarindia ja paahdettua pähkinää. Olen muutaman kerran testannut tamarind-tahnaa, mutta en ole pystynyt muodostamaan siitä mielipidettä. Sen pistävän voimakas maku on yhtä aikaa ärsyttävä, mutta jotenkin houkutteleva. Uskon, että sen potentiaali on paljon suurempi kuin niissä ruoissa, joita olen kokeillut. Kampasimpukan kumppaniksi se tuntui aivan liian voimakkaalta, mutta jos paljon mainetta niittäneen raflan kokki kertoi ottaneensa annoksen listalle asti, oli sitä ehdottomasti kokeiltava. Ja se kannatti. Tamarind toimi salaattikastikkeen pohjana, joten sen määrää oli tarkoin seurattava, ettei se valtaisi koko makua ja peittäisi salaatin värisävyjä. Lopputulos oli kerrassaan loistava. Ties kuinka montaa kampasimpukka-annosta maistaneena sijoittuu tuo top vitoseen. Mutta olkaa tarkkana sen tamarindin kanssa!

Pääruoaksi nautimme Glorian ruoka&viini 1/2010 -lehdessä ollutta Sitruunassa ja yrteissä marinoitua kikherne-kanapataa. Olen jotenkin innostunut kokonaiseen kanaan. Sen paloittelu ei ihan vielä suju kädenkäänteessä, mutta lopputulema alkaa olla ihan mallikas. Kuten niin monesta keittokirjasta olen lukenut, antaa kokonaisen kanan aromit aivan uusia ulottuvuuksia rintafileisiin tottuneelle kotikokille. Ennen halveksimani koipi- ja reisipalat alkavat olla suurinta herkkua pitkään muhineissa pataruoissa. Laitoin kanan marinadiin edellisenä päivänä. Pelkkä marinadin valmistaminen vakuutti, että ruoka toimii. Lopputulos oli jotain italialaisen ja ranskalaisen keittiön välimaastoa ja fiilis oli kuin olisi istunut Välimeren rannalla olevan maalaistalon ruokapöydässä.

Jälkkäriksi vaimo oli leiponut Glorian r&v 2/2010:stä löytyvän sisilialaisen pääsiäiskakun, cassatan. Kertokoon leipuri siitä itse tarkemmin.

Koska ilta jatkui hyvin spontaanisti Petri Nygårdin keikalla Senssillä (älkää edes kysykö), muodostui lauantaista tavallista suurempi taakka silmäluomille. Hyvää ruokaa oli silti saatava, mutta kohtuullisella vaivannäöllä. Samaisesta Glorian r&v 1/2010:stä löytyi takuuvarma herkullinen alkukeitto vaniljalla maustetusta kukkakaalista. Soppa oli juuri niin kuohkea ja herkullinen kuin olin toivonutkin. Päälle ripotellut retikan kuutiot olisi pitänyt malttaa leikata brunoise-kokoisiksi, mutta eipä nuo hivenen raffimmat palasetkaan huonoja olleet. Alkoivat vain upota keittoon vauhdilla.

Pääruoaksi oli melkoinen luxus-pikaruoka, Sahramilla maustettu jättikatkarapu-sitruunapasta. Resepti löytyi Glorian ruoka&viini 2/2010-lehdestä. Oikaisin melkoisesti käyttämällä kuivapastaa ja lisäämällä sahrami kastikkeeseen eikä kotitekoisen pastataikinan mausteena. Lopputulos oli suussasulavan pehmeä ja ylellisen makuinen. Helppo ja nopea resepti toimii parhaiten väliruokana italialaisessa menussa, mutta oli maittava ihan pääruokanakin.

Keiton ja katkispastan juomakumppaniksi kokeiltiin paljon kehuja saanutta Cono Surin uutuusluomuskumppaa. Se osoittautui vaaralliseksi juomaksi ja soveltuu parhaiten kilistelyyn, ei niinkään ruokajuomaksi, vaikka ei se toki pahalta sellaisenakaan maistunut. Vaaralliseksi siksi, että sen kevyt ja raikas maku tekee juomisen aivan liian helpoksi ja voisin hyvin kuvitella sen loppuvan piknikillä kesken alkumetreillä.

Kanapadan vaiheita.

torstai 11. maaliskuuta 2010

Iso paha E

Tieto lisää tuskaa. Törmäsin sananparteen todenteolla vasta ruoan parissa. On helppoa seilata marketin hyllyjen välissä ja heittää kärryyn mitä mielenkiintoisempia uutuustuotteita. Ai, nyt siinä on omega kolmosiakin! Se on liian helppoa. Tästä lähtien pyrin välttämään kaikkia -ton -alaotsikoituja tuotteita. Sokeriton. Rasvaton. Mutta kuten kaikessa, en mene absolutismiin asti. Silloin kun harvakseltaan haluan juoda virvoitusjuomaa, valitsen light-version, koska mun mielestä se vie janon paremmin. Ainakin tähän asti, ennenkuin havahdun tosissani aspartaamin vaaroihin. Dieettitarkoitukseen ne muuten eivät toimi. Olisikohan steviasta apua?

Lisäaineista on puhuttu vuosikymmeniä. Niiden pitkäkestoisia vaikutuksia ei ole vielä ehditty seuraamaan, koska niitä runsaasti käyttävät, nykyiset sukupolvet alkavat vasta oireilla. Urbaanilegenda kertoo, etteivät he edes maatuisi haudassa. Onneksi polttohautauksen suosio kasvaa.

Itse havahduin E-kiroukseen katsomalla vehnäleivän tuoteselostetta. Aika monta taikinaa vaivanneena tiedän, että loistavaa focacciaa saa sekoittamalla yhteen vehnäjauhoja, vettä, hiivaa ja suolaa. Ei hirveän salainen resepti ja sen tekee kymmenessä minuutissa. Yleiskoneella vielä nopeammin. Katsopa seuraavan kerran leipähyllyllä muutamaa tuoteselostetta! Jos löydät leivän, jossa on alle kolme E:tä, osta se. Niitä kyllä on. Tuore leivottu leipä säilyy hyvänä pari päivää. Viikko on huijausta.

Otapa seuraavaksi kaksi sipsipussia käteen. Toinen tavallinen ja toinen grillimaustettu tms. Lue tuoteselosteet. Kumman haluat liukenevan elimistöösi?

Mene eineshyllylle ja kurkkaa täytettyjen leipien selosteita. Laske E:t. Atrian Fresh! on saanut nimensä siitä, että se on aina korkeintaan 10 päivää vanha. Tee kotona vimpanpäälle täytetty eväsleipä ja laita se jääkaappiin. Söisitkö sen 10 päivän päästä? Fresh! kerskuu kilpailijoihinsa nähden nimenomaan tuoreudella.

Olen kuullut tutuista, joiden ihottuma on hävinnyt E-boikotin avulla. Mitä muita sairauksia ne teettävät pitkällä aikavälillä?

Lisää infoa lisäaineista löytyy täältä.

keskiviikko 10. maaliskuuta 2010

Italomeininkiä

Eilinen ja tämänpäiväinen ruoka poikkesivat reippaasti toisistaan paitsi, että molemmat olivat herkullisia. Bongasin eilen Venetsia-kirjasta hauskan leipäreseptin. Kaksi vaaleaa leipäviipaletta voidellaan bechamel-kastikkeella ja molempien päälle laitetaan kinkkuviipaleet. Toisen päälle laitetaan viipaloitua mozzarellaa. Laita leipäviipaleet päällekkäin. Pyöräytä ne vehnäjauhoissa. Kostuta leipä munaseoksessa, johon on lorautettu rkl maitoa ja ripaus suolaa. Pyöräytä leipä korppujauhoissa ja laita paistumaan. Tarjoa kylkeen salaattia tai laita leivän väliin tuoreyrttejä. Magnifico!

Tänään oli vuorossa kunnon kasvisruokaa. Italian versio ratatouillesta, cianfotta, sisältää munakoisoa, keltaista paprikaa, papuja, perunaa, varsiselleriä, sipulia, valkosipulia, tomaattia, rosmariinia sekä lehtipersiljaa ja basilikaa. Sipulit freesataan ja laitetaan muut rehut paitsi pavut pataan puoleksi tunniksi. Lisää sitten pavut ja hauduta vielä 10 min. Ota liedeltä ja sekoita persilja ja basilika mukaan. Ateria suoraan Välimeren maalaistalosta!

I ♥ MEAT

Moni asia loksahti paikoilleen luettuani Michael Pollanin "Oikean ruoan puolesta" -kirjan. Pääsanoma pitäisi olla selvä pelkällä talonpoikaisjärjellä, mutta kaikki se tieto koottuna yksiin kansiin pistää ajattelemaan kaikkia ymmärtämiäni asioita kerralla ja hahmottamaan siten kokonaisuutta. Kokonaisuutta, jonka olennainen osa on jokainen ruokaa syövä ja ostava ihminen. Kirjasta ei tullut minulle Raamatun korviketta, mutta suosittelen kutakin lukaisemaan sen läpi. Teksti on yhtä helppolukuista kuin normaali lehtiartikkeli ja pokkari maksaa 7,90. Jos et silti jaksa/viitsi/kiinnostu, niin sisäistä kirjan ydinsanoma: Syö ruokaa. Sopivasti. Lähinnä kasviksia.

Luin kirjan juuri ennen koululaisten "pakollinen kasvisruokapäivä" -keskustelua. Olin Facebook-päivityksissäni välillä pelännyt, että sorrun vauhkoiluun oikean ruoan puolesta, mutta kansan ääni osoitti huolen turhaksi. Liha on suomalaisille kirjaimellisesti pyhä lehmä. On uskomatonta, mikä ruutitynnyri sulkeutuneissa könsikkäissä kyti, kun pojan lautaselle ei annettu lounaalla ruhon palasta. Jos koulukiusaaminen olisi herättänyt yhtä paljon keskustelua, olisi koulun pihalla STV:n äijä valvomassa välitunteja. On uskomatonta, mitä muuten täysijärkiset päättäjät ja kadunmiehet laukovat suustaan yhden arkilounaan rakenteen muuttamisen tähden. "Kyllä lasten täytyy saada kaikkia kasvamiseen tarvittavia vitamiineja. Onneksi illalla on tarjolla uunimakkaraa ja pakastelohkoperunoita, ettei poika aivan kuihtumaan pääse. Mitä salaattia? Justhan se poika veteli koulussa rehuja! Ja jos tulee jotain menoa, niin onhan siellä pakkasessa sitä pizzaa. Ai mihin treeneihin? Ei toi meidän Sami oo oikein liikunnallista tyyppiä. Me hankittiin just se Wii ja sen kanssa se kyllä tykkää hosua, heh!"

Älkää ymmärtäkö väärin. Rakastan lihaa. Pidän sitä vain yhtenä lukemattomista raaka-aineista. Termi liha on sinällään yhtä ympäripyöreä kuin kasvis ja leimaa ruokaa samalla tavalla aivan turhaan. On uskomatonta, kuinka huono brändiarvo kasvisruoalla onkaan. Kasvisruokahan on kettutyttöjen idunjyrsintää. Eihän siitä tuu täyteen ja jää ne B-vitamiinitkin saamatta. Kunpa porukka olisi yhtä kiinnostunut kaikkien muidenkin vitamiinien saannista kuin B:n. Ja sitähän saa oluestakin! Oli käsittämätön moka nimetä kasvisruokapäivä "pakolliseksi kasvisruokapäiväksi". Pakolla äiti sai syömään lautasen tyhjäksi ja nyt tuo trauma nostetaan suomalaista mieltä vaivaamaan. Väitän, että meidän perheen tavallista kasvisruokaa syövä paatunut lihansyöjä ei edes tajuaisi kaivata suuhunsa kuollutta eläintä. Pastan, lasagnen, risoton, muhennoksen, paistetun palleron jne. voi tehdä erittäin täyteläiseksi - ja rasvaiseksi. Normaalista annoksesta ei ole kukaan jäänyt nälkäiseksi. Miten voisimme tarjota sitä jokaiselle epäilijälle?

Miksi ruoasta on tullut niin vaikeaa?

Ruoan ja moraalin liitto on yllättävän ristiriitainen. Syö enemmän kasviksia. Ok, kyllähän tofustakin lihankorvikkeen saa, kun vähän opettelee. Mutta ei, se tehdään soijasta, joka kuskataan toiselta puolelta maapalloa suurta hiilijalanjälkipolkua pitkin. No risotosta mä oon aina tykännyt. Ai niin, sama juttu riisin kanssa. Kyllähän kasviksia löytyy joka lähtöön. Tarvii vain tsekata, mistä päin ne tuodaan. Suomalaisia kasviksia, kuten perunoita, tomaatteja, kurkkuja, paprikoita, porkkanoita, lanttua, sipuleita, salaatteja ja yrttejä saa ympäri vuoden, mutta niiden hiilijalanjälkeä kasvattaa reippaasti kasvihuoneiden valaistus ja lämmitys. Tulisipa kesä pian!

Luomukasviksia on tarjolla jo paljon, mutta eikö italialainen luomukesäkurpitsa häviä ekoilussa tavalliselle kotimaiselle versiolle?

Paistamiseen kelpaa kotimainen kylmäpuristettu rypsiöljy. Kyllä aina välillä saa lihapäivän pitää ja silloin haarukka isketään suomalaiseen karjaan. Mutta mitäs rehua niille on syötetty ja missä oloissa ne ovat eläneet? Viiniä ei myöskään parane juoda, ellei halua kotimaisia käymisteitse valmistettuja marjamehuja. Tonkkaviinin ekohelpotus nyt ei ole niin suuri. Kivennäisveden kanssa saa olla tarkkana, jotta juo Suomessa pullotettua. Ja eikö hapot olisi ekologisempaa tehdä itse hapotuskoneella? Ja tarvitaanko happoja lainkaan? Onneksi on äidin marjamehuja kellarissa! Ja ainahan on suomalainen maito, joka sekin käy selviytymiskamppailua tuotantohintojen kanssa. Viljaa meillä sentään kasvatetaan, mutta jauhoista saa tutkia, ettei vain olisi vironpojan pelloilta. Mutta eikö virolainen raaka-aine ole helsinkiläiselle enemmän lähiruokaa kuin vaikka Itä-Suomesta tullut?

Oluen alkuperästä tapellaan, mutta onhan se Keravakin onneksi Suomea siinä missä Torniokin. Kotimaarakkaus vaatisi keskittymään pienpanimoihin ja Olviin, mikä ei ole lainkaan huono vaihtoehto. Kahvi- ja teeviljelmiä on maaseudulta turha etsiä, joten ne kansallisjuomat saisi unohtaa. Koskenkorvaa ja Jallua voisi nauttia entistä paremmalla omatunnolla.

Äärimmilleen viety moraalidietti kävisi pohjoisessa maassa melko askeettiseksi. Itse katson pakkauksesta aina valmistusmaan ja päätän, seuraanko makunystyröitä vai orastavaa omatunnon kolkutusta. Kyllähän italialaiset luomutölkkitomaatit suomalaiset kasvihuoneversiot voittaa eikä Myllyn Paras -pasta nyt vain vedä vertoa italomeiningille. Ja viiniä ja kahvia aion nautiskella siinä missä ennenkin. Joten relataan ja nautitaan! Mutta tsekataan silti alkuperämaa.

Suomalainen ratatouille,
jonka kotimaiset ainekset löytyvät aina kaupasta.
Kesällä voit lisätä kotimaista munakoisoa, kesäkurpitsaa, varsiselleriä ja valkosipulia.

1 sipuli kuorittuna ja pilkottuna
2 keltaista paprikaa, siemenet ja malto poistettuna
2 perunaa kuorittuna ja kuutioituna
1 iso porkkana tai 2 pientä siivuina
450 g tuoreita tomaatteja kuutioituna
1 tl tuoretta rosmariinisilppua
kourallinen persiljaa
kourallinen basilikaa revittynä silpuksi
4rkl kp. rypsiöljyä

Kuumenna oliiviöljy kasarissa, lisää sipuli ja freesaa se. Heitä mukaan rosmariini ja paista hetki. Lisää loput kasvikset, suola ja pippuri. Sekoita ainekset keskenään, laita kansi päälle hiukan raolleen ja hauduta hissukseen 40 min. Nosta kasari liedeltä ja lisää persilja ja basilika. Tarjoa.

PS. Pippurihan tulee sieltä, missä pippuri kasvaa, mutta mistä suola on peräisin?

tiistai 9. maaliskuuta 2010

I ♥ FOOD


Tykkään ruoasta. En suhtaudu siihen intohimoisesti, mutta tykkään siitä pirusti. Sen syömisestä, tekemisestä, nuuhkimisesta, analysoimisesta ja raaka-aineisiin tutustumisesta. Siksi tämä blogi.

Tekstit käsittelevät vain ruokaa, mutta hyvin monelta kantilta. Stoori ei varmasti lopu kesken, koska ruoka on läsnä jokaisen elämässä päivittäin ensimmäisestä henkäyksestä alkaen. Ja useaan kertaan. Mistä muusta elämän peruspilarista voisi sanoa samaa? Se luo kulttuureja. Sen ympärillä kuohuu. Sen ympärillä politikoidaan. Sitä uhrataan. Sitä lahjoitetaan. Siitä nautitaan. Siitä kiistellään. Sen tuotanto uhkaa koko maapallon tulevaisuutta. Olkoon kuinka tylsä persoona hyvänsä, ruoasta löytyy aina mielipide. Koska kyse on ihmisen ainoasta polttoaineesta, ei ole lainkaan outoa, kuinka paljon huulten väliin tungettu ravinto hallitsee keittiö- ja valtiosalikeskusteluja kaikkialla maailmassa.

Se suureellisuudesta. Tavoitteeni on kuitenkin luoda joka kodin kommentoitava keittiömonologi, jossa osoitetaan ja haastetaan - itseni mukaan lukien - että hyvän ruoan tekeminen ei vaadi ihmeitä niin ajassa, vaivassa kuin kokemuksessakaan. Tarkoitus on myös antaa vinkkejä, joilla et turmele ravinnollasi sisukalujasi tai ympäristöä lähelläsi tai vähän kauempana. Ilman kiihkoilua. Ilman vouhotusta. Nautiskellen.